Sarjakuvaneuvos Harri Filppa (s. 1980) on oululainen sarjakuvantekijä. Hän on pohjoisen sarjakuvakulttuurin aktiivinen kehittäjä. Hänen sarjakuvissaan yhdistyvät omaelämäkerrallisuus, yhteiskunnalliset aiheet, pohjoinen elämänpiiri ja huumori. Filppa on koulutukseltaan taiteen maisteri ja toimii Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtajana. Oman taiteellisen työnsä rinnalla hän on tehnyt pitkäjänteisesti työtä sarjakuvan näkyvyyden, tapahtumien ja julkaisutoiminnan edistämiseksi Pohjois-Suomessa.
- Harri Filpan teokset Sarjasto – Sarjakuvakirjastossa.
- Tekijän kotisivut ja instagram.
Harri Filppa: 20 sarjakuvantekijää ja 26 sarjakuvateosta – Sarjakuvia pohjoisesta Suomesta
Kalervo Palsa taiteilee omissa maailmoissaan ja Keijo Ahlqvist piirtää puhtaaksi Kemin kaupungin vuosikertomuksia? Pohjoisen sarjakuvatarjonta on viimeisten vuosikymmenien aikana monipuolistunut huomattavasti.
Harri Filpan opas pohjoiseen sarjakuvaan esittelee 20 sarjakuvantekijää ja 26 sarjakuvateosta Lauri Ahtisen Homepäiväkirjasta Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisiin. Lopputulos on oiva apuväline kirjavinkkaukseen ja uusia sarjakuvamaailmoja etsivälle lukijalle. Teos on toteutettu kokonaan sarjakuvamuodossa.
”Sarjakuvalla pystytään välittämään ytimekkäästi tietoa ja kertomuksia lukijoille. Kuvilla ja sanoilla kertomisen mahdollisuuksia osataan hyödyntää vuosi vuodelta paremmin” kiittelee tekijä, joka toimii Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtajana.
Mukaan monista pohjoisessa vaikuttavista ansioituneista sarjakuvantekijöistä ovat valikoituneet Keijo Ahlqvist, Lauri Ahtinen, Harri Filppa, Matti-Pekka Heikura, Jussi Hukkanen, Karoliina Korhonen, Ilpo Koskela, Aapo Kukko, Emilia Laatikainen, Jyrki Mäki, Sami Nyyssölä, Kalervo Palsa, Jii Roikonen, Riika Ruottinen, Mirjam Sumu, Anu Terho, Jari Terho, Petteri Tikkanen (Black Peider), Veli-Matti Ural ja Juha Vuorma.
Lisätietoa →Harri Filppa: Vastarannan Siili – Värikäs silta
Sateen jälkeen on Vastarannan taivaalle syntynyt lumoava sateenkaari. Vastarannan siilin ja hänen veljensä mielestä sen päästä voisi löytyä aarre. Heidän karttansa osoittaisikin aarrearkun paikan, mutta Isä on kuitenkin eri mieltä. Hän kertoo lapsille monta tarinaa taivaalle piirtyvästä värikkäästä sillasta, joka on aina yhtä kiehtova ilmestys.
Harri Filpan Vastarannan siili - Värikäs silta on kolmas Vastarannalle sijoittuva sarjakuva-albumi, joka edeltäjänsä tavoin päästää sankarimme ja lukijoiden ajatukset piipertämään. Saippuakuplien ja vanhojen tarujen välityksellä kirja suorastaan värittää tarinan sateenkaaresta. Mihin sinun mielestäsi värikäs silta johtaa?
Lisätietoa →Harri Filppa & Jarmo Stoor: Jeesuksen saappaanjälki
Jeesuksen saappaanjälki -sarjakuvaromaani pohjautuu vuonna 2012 ilmestyneeseen Jarmo Stoorin samannimiseen romaaniin. Sen tarinoiden olisi toivonut menettävän ajankohtaisuuttaan vuosien saatossa, mutta niin ei tapahtunut. Kirjan tarinoiden teemat köyhien ja rikkaiden välisestä kuilusta poliittiseen ähötykseen ja rasismiin ovat nyt suorastaan pelottavan ajankohtaisia. Tästä huomiosta syntyi tarve tehdä kirjasta päivitetty versio, sarjakuvaromaani, jota nyt pidät kädessäsi. Sen piirrokset ovat Harri Filpan käsialaa ja käsikirjoitus Jarmo Stoorin.
Mitä tuumisit, jos täysi-ikäinen Jeesus palaisi maanpäälle tänä jouluna? Ei vastasyntyneenä, vaan kolmikymppisenä tunnistettavana hahmona kaapuineen kaikkineen. Miten hänet otettaisiin vastaan maailman eri kolkilla? Köyhyys ja rikkaus, sota ja rakkaus, kaupallisuus ja pyyteettömyys, maailman politiikka ja uskonnot, kadun ihmiset tavallisine tarpeineen ja vangit vartijoineen, miten nämä kohtaamiset sujuisivat?
Sarjakuvaromaani on mukaansatempaava ajankuvaus niin uskonnoista, politiikasta, ympäristönsuojelusta kuin rakkaudestakin. Nämä 12 kertomusta ovat matkakirja ihmiskunnan päivänpolttavien kysymysten äärelle. Teos ei ole uskonnollinen nimestään huolimatta, paitsi että onhan siellä se Jeesus.
Lisätietoa →Harri Filppa & Jukka Takalo: Kekä kommeiten kuolee
Miksi vanhat äijät puhuvat että kaikki vesivoimalat pitäisi räjäyttää?
Sammy: ”Måste jag köra morfar till jävla Finland?”
”Sun pitää nyt vaan tehdä se”, sanoo Ulla-Riikka. ”Se mikä sinun pitää tehdä.”
Eivät ole kaukanakaan ne ajat kun jokemme valjastettiin sähköntuotantoon ja ihmiset joutuivat lähtemään kotirannoiltaan. Talot ja elanto jäivät suuryhtiöiden patoaltaiden ja jälleenrakennuksen vesimassojen alle. Saatiin sähköä teollisuudelle, jääkaappeihin ja jouluvaloihin. Mikä oli ihmisen osa kun koskien kuohut oli vangittu vessanpönttöihin ja perheet ajettu siirtolaisiksi?
Kekä kommeiten kuolee on tarina Ruotsiin siirtolaiseksi ajetusta isoisästä ja hänen ruotsalaistuneesta tyttärenpojastaan. Matka tarujen ja kesälomien kesyttömään Suomeen.
Voisivatko pommit paukkua Suomessa vanhojen vääryyksien tähden?
Lisätietoa →Veli-Matti Ural & Harri Filppa: Sarjakuvapaja hyppysiin!
Sarjakuvien tekeminen ei ole vaikeaa. Itse asiassa se on hyvin helppoa ja todella hauskaa! Oulun Sarjakuvakeskuksen sarjakuvaopettajat ovat järjestäneet kerhotoimintaa yli viiden vuoden ajan. Näiden viiden vuoden kokemusten pohjalta on syntynyt teos: Sarjakuvapaja hyppysiin!
Oulun sarjakuvakeskuksen sarjakuvaopettajan oppimateriaali on kohdennettu kaikille sarjakuvaopetuksesta kiinnostuneille. Teos tarjoaa laaja-alaiset välineet sarjakuvakerhojen ja -kurssien suunnitteluun sekä sarjakuvatyöpajojen järjestämiseen. Erilaisten työpajasuunnitelmien lisäksi oppaassa esitellään erilaisia tilanteita ja haasteita, joihin sarjakuvaopettaja saattaa urallaan törmätä. Kaikkiin haasteisiin on tietenkin olemassa ratkaisu.
Lisätietoa →Harri Filppa: Ёжик из Противоречья в Сонляндии
В Противоречье наступает вечер. Время идти спать. Ёжик из Противоречья попадает в разные проделки в мире сновидений.
Сон ведёт его от странного обеденного стола к призракам, по пути заезжая в Кемь и на Канарские острова… А какие приключения во сне
попадались тебе?
Автор комикса «Ёжик из Противоречья в Стране Сновидений» Харри Филппа взял за основу песни с альбома
«Ёжик из Противоречья доносится до всех». Комикс переносит сюжеты песен в другое измерение. Лучше всего читать
это произведение под музыку одноимённого альбома.
Harri Filppa: Ёжик из Противоречья копается
Всякие разные вопросы занимают наши мысли каждый день. И ёжик из Противоречья тоже думает о больших и небольших чудных вещах. Наш герой отправляется на поиски странного копающегося существа, идёт на день рождения своего друга, и после всяческих странствий попадает в тёплую сауну. Жизнь полна возможностей покопаться, о чём в этой истории и повествуется… А каким подвидом любителей покопаться являешься ты?
«Ёжик из Противоречья копается» - это продолжение комикса
«Ёжик из Противоречья в Сонляндии». Автор комиксов, - Харри Филппа, - выбрал за основу сюжета этой увлекательной, яркой, безудержной истории песни с диска «Ёжик из Противоречья доносится до всех». Всё же, в этом комиксе главный герой идёт по тропинке, которую сам себе выкопал.
Harri Filppa: Kuolema meidät erotti
Maailma voi muuttua silmänräpäyksessä. Kuolema luo muutoksen, jonka lopullisuuden ymmärtäminen on vaikeaa. Kuolema meidät erotti kertoo tositapahtumiin perustuen nuoren leskimiehen tarinan. Traagisen tapahtuman jälkeen edessä on aika, jolloin elämä ja kuolema kohtaavat. Tarina ei pyri tarjoamaan vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, vaan luo näkökulmia elämän haurauden ymmärtämiseen ja siihen liittyvien ajatusten kanssa elämiseen. Mukaan mahtuu surua, iloa, raivoa ja riemua, mutta pohjimmiltaan kirja on kuitenkin selviytymistarina.
Traumaattinen tapahtuma saa ihmisen unohtamaan. Teos on koostettu surutyön aikana tekijän tuottamista muistiinpanoista - kirjoituksista, piirroksista ja sarjakuvista. Tapahtumat hyppivät ajassa ja paikassa surun ajatuksiin aiheuttaman kaaoksen lailla.
Lisätietoa →Harri Filppa: Vastarannan Siili piipertää
Ajatuksemme täyttyvät päivittäin monenlaisista kysymyksistä. Myös Vastarannan Siili pohtii maailman suuria ja pieniä ihmeitä. Merkillisen piipertäjän etsiminen saattelee sankarimme puutarhan lumoista ystävän syntymäpäiville ja sieltä nolojen tilanteiden kautta saunan lämpöön. Elämä on yhtä piiperrystä, kuten tämä seikkailu osoittaa... Millainen piipertäjä sinä olet?
Harri Filpan Vastarannan siili piipertää on jatko-osa Vastarannan Siili unten mailla -sarjakuva-albumille. Filppa on kerännyt aineksia kirjan villiin, värikkääseen ja mukaansatempaavaan tarinaan Vastarannan siili kuuluu kaikille - levyn kappaleista. Kirjassa Vastarannan Siili piipertää kuitenkin omia polkujaan.
Lisätietoa →Harri Filppa: Death Did Us Part
The world can change in a blink of an eye. Death creates a change and the finality of it is difficult to understand. Death Did Us Part tells a story of a young widowed man based on true events. After a tragic event comes a time when life and death come together. The story does not try to offer answers to great questions of life, but rather different perspectives to understand the fragility of life and how to cope with thoughts related to that. The story is about grief, happiness, rage and joy although in the end, this book is a survival story.
Dramatic event makes memories to fade. The book is based on the artist’s notes – writings, drawings and comics that were created during the grief process. The events jump back and forth in time and place like the chaos grief creates inside one’s mind.
Lisätietoa →Vihreä vesi – The Green Water
Vuoden 2017 Oulun Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun teema oli ”sata”. Kilpailu oli avoin kaikille Pohjoismaissa ja Baltian maissa asuville ja syntyneille sarjakuvataiteilijoille ja kirjoittajille.
Tuomaristo (Veli-Matti Ural, Moritz Stetter ja Hannele Richert) valitsivat kolme voittajaa ja kolme kunniamainintaa useiden kilpailutöiden joukosta. Voittajien ja kunniamainittujen työt ovat luettavissa tästä kirjasta.
Kirjaan valitut sarjakuvat lähestyvät kilpailun teemaa ”100” monesta eri näkökulmasta. Tuomaristo painotti valinnoissaan tarinankerrontaa. Mestarillinen kuvitustyö ei yksin riittänyt kärkipaikan saavuttamiseksi kilpailussa.
Vuonna 2017 Suomi juhlii sadatta vuottaan itsenäisenä valtiona. Useissa kilpailutöissä teema ”100” ilmeni ajankulkuna ja vaivannäkönä.
Taiteilijat:
Juliana Hyrri
Mikael Heikkanen
Cathrin Peterslund
Avi Heikkinen
Joni Ahonen
Iia Meriläinen
Toimittanut Harri Filppa
Lisätietoa →Harri Filppa: Vastarannan Siili unten mailla
Ilta saapuu Vastarannalle. Koittaa nukkumaanmenoaika. Vastarannan Siilin unimaailmassa sattuu ja tapahtuu. Uni kuljettaa hassusta ruokapöydästä kummitusjuttuihin ja matka vie välillä Kemiin tai Kanariansaarille... Millaisia unimatkoja Sinä olet tehnyt?
Harri Filpan toteuttama Vastarannan Siili unten mailla perustuu Vastarannan Siili -levyn kappaleisiin. Teos tuo lauluihin uudenlaisen ulottuvuuden. Parhaan mahdollisen kokemuksen sarjakuvasta saat lukiessa sitä musiikin tahdittamana.
Lisätietoa →Longest Night – Pisin yö
Aiemmin Kemissä järjestetty, Helsingissä käväissyt Pohjoismainen Sarjakuvakilpailu kotiutui vuonna 2014 Ouluun.
Vuoden teema oli “kaamos”. Kilpailu oli avoin kaikille pohjoismaisille ja baltialaisille sekä näissä maissa asuville sarjakuvapiirtäjille ja käsikirjoittajille.
Mukana albumissa:
Lauri Mäkimurto: Persona non grata
Ida Eva Neverdahl: Polar Natt
Tapio Puhakka: Naisen kanssa sängyssä
Henri Gylander: Vintersolståndet
Sofia Falkenheim: Längsta natten
Nelly Karlsson: Polarnatt
Mikko Saarainen: Kaamos
Liisa Kruusmägi: Üksi
Mukana englanninkieliset käännökset.
Toimittanut Harri Filppa
Lisätietoa →Ruutukaava 2
Oulun sarjakuvaseura ry julkaisee Ruutukaava -verkkosarjakuvalehteä, joka ilmestyy noin 6 kertaa vuodessa. Käsissäsi oleva Ruutukaava 2 -sarjakuva-albumi on kooste vuonna 2012 ilmestyneistä Ruutukaavoista.
Aapo Kukko: Rikkaat herrat
Juha-Matti Kinnunen: Prinssi Vilperi
Matti Reijonen: the Oulu Gate
Tohtori K: Katvealue
Esko Heikkilä: Toteemieläin osa 1
Jenni Perttu: I Musta aika, II Musta hetki
Jaakko Leinonen: Hassu herra poliisisetä
Riika Ruottinen: It’s my party and I’ll cry if I want to
Reijo Valta: Porho
Johanna Salminen: Anonyymit superpahikset
Jussi Hukkanen & Raimo Tyyskä: API
Veli-Matti Ural: Yrmy
Anna Honkanen: Luonnonvastaista
Esa Holopainen: Kärsämäki, Säästöpossu
Harri Filppa: Manipulaatio
Marko Jatkola: Pikku-Bob
Ruutukaava 2011
Oulun sarjakuvaseura julkaisee Ruutukaava -verkkosarjakuvalehteä, joka ilmestyy noin 6 kertaa vuodessa. Käsissäsi oleva Ruutukaava 2011 -sarjakuva-albumi on kooste vuonna 2011 ilmestyneistä Ruutukaavoista.
Lisätietoa →Harri Filppa: Tiedettä ja sarjakuvaa – ruutujen kaupalla – Mainossarjakuvissa hyödynnettävät mainonnalliset tyylit
Sarjakuva tarjoaa mielenkiintoisia tutkimuskohteita, mutta myös tavan tieteellisen tekstin visualisointiin.
Tiede on kulkenut pitkän matkan antiikista nykypäivään. Sekä tiede että tieteellinen kieli ovat kehittyneet ja jatkavat kokoajan etenemistään.
Tiedettä ja sarjakuvaa - ruutujen kaupalla on tutkielma, joka käsittelee mainonnallista sarjakuvaa. Tutkimusaiheen lisäksi se tuo esille uusia ulottuvuuksia akateemiseen tekstiin ja sen kerrontaan. Kokonaan sarjakuvitettu teos liittää kuvat sujuvasti osaksi ilmaisua.
Tieteellistä kieltä on parjattu kuivaksi ja kaavoihin kangistuneeksi. Sarjakuvakerronnalla toteutettu kokonaisuus rikkoo molemmat väitteet ja tarjoaa paljon miettimisen aiheita. Teos myös jättää tiedemaailmalle avoimeksi isoja kysymyksiä liittyen kuvien asemaan osana nykypäivän tutkimuksia.
Tutkija tuo teoksessa ilmi oman asemansa toimimalla tarinankertojan roolissa. Kokonaisuutta voi siis luonnehtia hyvällä omallatunnolla tekijänsä näköiseksi.
Esipuheet: Pirkko Anttila ja P.A. Manninen.
Lisätietoa →

















