Petteri Tikkanen: Black Peider – TEE

Petteri Tikkanen: Black Peider – TEE

Black Peiderin TEE-kirja on vihdoin täällä! Käänteisen TEE-SE-ITSE -trilogian viimeisin osa valottaa jälleen kerran siivun supersankaripainijan elämästä ja otteluista. Peider on siitä harvinainen taistelija, että suurimmat kamppailut hän käy itseään ja rappeutuvaa kehoaan vastaan. Sankarin tragikoomiset purkaukset saattavat kirvoittaa mukavan hymähdyksen ja hetken perästä vetää maton alta yllättävillä assosiaatioilla.

Tekijä kertoo albumin syntyneen ensin hankalan kautta. Albumin teema on TEE (kehotus). Oliko tämä vain sattumaa, mutta kehotus ei kovin hyvin toiminut. Materiaalia syntyi hitaasti ja epävarmasti. Yhtäkkiä, kesken albumin tekoprosessin, Black Peider -sarjakuvan tekijä Petteri Tikkanen palkittiin Suomen sarjakuvaseura ry:n Puupäähattu-palkinnolla urasta sarjakuvan parissa. Hatun innoittamana syntyi puupäävaikutteinen Black Peider -strippisarja, jossa revitään hatusta yksi jos toinenkin visuaalinen vitsi. Tuntuu kuin tekijä olisi rentoutunut tekemisensä äärellä ja antanut virran viedä.

Ei mennyt montaa viikkoa hatun saamisesta kun korona alkoi kurittaa. Taudin uhka näkyy ja kuuluu sarjassa monin tavoin. Selkein viesti on kuitenkin huumorin kautta selviytyminen raskaasta ajasta. Peider selättää ikävän teeman ja tekee siitä viihdettä. Kirja sisältää myös Maskisuositus- ja Vahva maskisuositus -sarjat, joissa supersankarimme ylittää ajan ja paikan rajat ja ryhtyy tosissaan pelastamaan maailmaa kulkutaudilta yksiruutuisissa pilakuvissa. Maallikkosaarnaajan tavoin hän julistaa maskien ja käsidesin tarpeellisuutta ja seikkailee populaarikulttuurin viidakossa kuin härkä posliinikaupassa.

Hyppää mukaan Peiderin vallattomaan seikkailuun. Muista turvaväli!

About the Book
Details
Tekijä: Petteri Tikkanen
Varasto: Saatavilla
Publisher: Zum Teufel
Publication Year: 2021
Format: Kovakantinen / mv
Length: 192
ISBN: 9789527454077
List Price: 9,90
Disclosure of Material Connection: Some of the links in the page above are "affiliate links." This means if you click on the link and purchase the item, I will receive an affiliate commission. I am disclosing this in accordance with the Federal Trade Commission's 16 CFR, Part 255: "Guides Concerning the Use of Endorsements and Testimonials in Advertising."