Oulun Sarjakuvakeskuksen tapahtumakalenteriin on koottuna pohjoisen Suomen sarjakuvaan liittyviä tapahtumia.
Sarjakuvataiteilija Ilpo Koskelan Oulun linna – Tarinoita pohjoisen kaupungista on kuvitettu aikamatka Oulun Linnansaaren vaiheisiin 1600-luvulta 1930-luvulle. Tammikuussa julkaistava kirja yhdistää historiaa, sarjakuvaa, paikallisperinnettä, humoristisia anekdootteja ja huolellisesti tutkittua tietoa värikkääksi kokonaisuudeksi, jossa menneisyys herää henkiin. Keskustakirjasto Saaressa sarjakuvakirjasto Sarjaston liepeillä on kirjaan liittyvä näyttely, jossa on esillä kirjan kuvitusta. Kirjan julkistamistilaisuus lauantaina 17.1.2026 klo 14.30-. Tervetuloa! Näyttely kokoaan yhteen kahdenkymmenen sarjakuvantekijän kaksikymmentäkuusi sarjakuvateosta ja nostaa ne esille omina tarinoinaan. Sarjakuvitetut kirjaesittelyt on toteuttanut sarjakuvantekijä Harri Filppa. Kokonaisuus tarjoaa mainion väylän kirjavinkkaukseen sekä inspiraatiota uusien lukukokemusten etsijöille. ”Sarjakuvakerronnan kuvan ja sanan liitto nostaa esille tarinoita, jotka muuten jäisivät kertomatta.” luonnehtii tekijä, joka toimii myös Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtajana. Mukana on teoksia, joiden tekijöitä yhdistää läheinen suhde euro-arktisen alueen mielenmaisemiin, kieliin ja kulttuureihin. Pohjoisen sarjakuvantekijöiden joukosta mukana ovat mm. Mari Ahokoivu, Anneli Furmark (Ruotsi), Hanna Kukko, Emilia Laatikainen, Jyrki Nissinen, Marko Raassina, Ville Ranta, Riika Ruottinen, Jens K. Styve (Norja) ja Jaana Suorsa. Näyttelynavajaiset torstaina 15.1.2026 klo 18.00. Tervetuloa! Valitettavasti tapahtumapaikka ei ole esteetön. Paikassa on portaita, eikä hissiä ole saatavilla. Riika Ruottisen Wilmanpilaaja (Zum Teufel, 2025) seuraa yhden riviopettajan tarinaa peruskoulukoneiston kiihtyvissä rattaissa ja todistaa koulujen nykytodellisuuteen varkain uineet vieraat: tehokkuusvaatimukset, polarisoituvat sosiaaliset kentät ja kaiken lävistävän uupumuksen niin lapsissa kuin aikuisissa. Tekijää kovasti muistuttava päähenkilö yrittää korjata koneiston pienempiä ja isompia vikoja parhaalla tahdollaan ja hupenevilla voimillaan, mutta polttoainemittarin vilkuttaessa yhä punaisempaa ja Wilman sinisempää viimeinen seinä alkaa häämöttää. Sukkahousuhieltä, dieseliltä ja pohjaan palaneelta kahvilta tuoksuva Wilmanpilaaja on itsenäinen jatkotarina sarjakuvateos Porno sijaisen (2019) päähenkilön myöhemmistä vaiheista opettajan uralla. Wilmanpilaaja on ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi vuonna 2026. Riika Ruottinen (s. 1981) on oululainen sarjakuvantekijä, sanailija ja duunariopettaja, joka piirtää ihmisen kokoisia tarinoita itseään säästämättä. Hänen sarjakuviaan on luonnehdittu tragikoomisiksi, koskettaviksi ja oivaltaviksi. Ruottiselta on aikaisemmin ilmestynyt sarjakuvateokset Porno sijainen (2019) ja Keskenmenosaappaat (2011). Valitettavasti tapahtumapaikka ei ole esteetön. Paikassa on portaita, eikä hissiä ole saatavilla. Näyttelyn avajaiset ja kirjan julkistamistilaisuus Oulun Sarjakuvakeskuksella tiistaina 10.3. klo 17-. Tervetuloa! Aapo Kukko (s. 1991) on kemiläislähtöinen mutta ajan saatossa oululaistunut sarjakuvantekijä, kuvittaja ja käsikirjoittaja. Vuodesta 2008 lähtien sarjakuvia julkaisseen Kukon tuotannossa Punainen Beethoven on hänen laajamittaisin teoksensa. Valitettavasti tapahtumapaikka ei ole esteetön. Paikassa on portaita, eikä hissiä ole saatavilla. Sarjakuvan hahmot perustuvat suurimmalta osin lukijoiden ehdotuksiin. Kalmakumpu ilmestyy kahdesti vuodessa. Sen ensimmäinen osa julkaistiin syksyllä 2025. Kalmakummun tavoitteena on syventää lasten suhdetta sarjakuvaan siinä käytetyn laajan tunnespektrin avulla. Teos pyrkii kehittämään lukijoiden empatiaa sekä vahvistamaan lapsen asemaa lukijana. Teoksessa luotetaan lapsen kykyyn käsitellä myös vakavia asioita luetun kautta. Kalmakummussa käsitellään kuoleman eri ulottuvuuksia turvallisessa ja lempeässä ympäristössä. Näyttely esittelee sarjakuvan hahmoja ja tunnelmia. Se juhlistaa toisen Kalmakumpu-albumin ilmestymistä. Näyttelyn avajaisia vietetään lauantaina 25.4.2026 klo 15-16. Tervetuloa! Sarjakuvataiteilija Emmi Valvekertoo työstään ja elämästään ADHD:n ja autististen piirteiden kanssa Neurodiversity Arts Festivalin johtajan Orjo Pättiniemen haastattelussa. Haastattelu pidetään Valveen Paljetti -kahvilassa, ja sen jälkeen on kaikille avoin minizinetyöpaja, johon ei tarvitse ennakkoilmoittautua. Kulttuurikeskus Valveen tiloissa toimiva Oulun sarjakuvakeskus on avoinna sarjakuvaan liittyvän ohjelman ajan, ja sarjakuvakaupasta on mahdollisuus ostaa Emmi Valveen teoksia. Zinet ovat omakustanteisia ja vapaamuotoisia pienlehtiä, joita on helppo tehdä ja kopioida itse. Työpajan kesto on n. 60 minuuttia, ja osallistua saa itselleen sopivalla tavalla. Oulun sarjakuvakeskus tarjoaa työpajassa käytettävät materiaalit. Työpaja järjestetään Valveen taiteilijahaastattelun jälkeen samassa tilassa Valveen Paljetti -kahvilassa. Työpajaan ei tarvitse ennakkoilmoittautua, ja osallistuminen on maksutonta. Valitettavasti tapahtumapaikka ei ole esteetön. Paikassa on portaita, eikä hissiä ole saatavilla. Valitettavasti tapahtumapaikka ei ole esteetön. Paikassa on portaita, eikä hissiä ole saatavilla. Lauri Mäkimurto on peräpohjalainen, nykyisin Tampereella asuva kuvataiteilija, jonka pääasiallisia taiteen tekotapoja ovat sarjakuvien tekeminen, maalaaminen, sekä erilaiset pienlehdet. Näyttelyssä on esilä Mäkimurron sarjakuvaorginaaleja lähiaikoina ilmestyvästä sarjakuvakirjasta "Kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin, eläviin ja kuolleisiin, ovat sattumanvaraisia". Se on romaanin ja novellikokoelman välimaastossa oleva vapaamuotoinen sarjakuvateos. Sarjakuvan tarinat kulkevat eri aikatasoissa ja ulottuvuuksissa kuten unissa. Henkilöt ovat epäluotettavia kertojia ja ympäröivä todellisuus muuntuu näkökulmasta riippuen. Rakentamisen, sairastamisen, viihteen, seksuaalisuuden, sukupolvijatkumojen, rahan ja avioeron aiheet nivoutuvat yhteen. "-Se on epäsuora dokumentti sen hetkisestä elämäntilanteestani." Näyttelynavajaiset 6.6.2026 klo 17.00. Tervetuloa! Sammakko, tuo moderni vihreä ikoni! Pieni hassu söpöliini, noidan limainen apuri vai symboli vastarinnalle, kaikelle erilaiselle ja vaihtoehtoiselle kauneudelle? Tuuli Huminan värikkäässä sarjakuvakokoelmassa sammakko on niitä kaikkia ja paljon muuta - katso sammakkoa, näe itsesi. Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Heinäkuun sarjakuvatapaamisessa järjestetään leikkimielinen sarjakuvavisa ja palkintona on menneiden vuosien aikana Oulun Sarjakuvafestivaalilla julkaistuja sarjakuvateoksia! Heinäkuun tapaamisen vetäjänä on Harri Filppa. Tervetuloa! Ja kutsukaa mukaan tututkin. Kerrosten välistä on armoton ja viisas kirja, jota ei voi laskea käsistään. Ironia, henkilökohtaisuus ja vilpittömyys kietoutuvat yhteiskuntakriittiseksi tarinaksi lihavuudesta, joka kulkee kolmannen luokan painokäyristä kohti paljon peloteltua aikaista hautaa. Vai voisiko sen sittenkin välttää, jos maailma vain vihaisi lihavia ihmisiä vähemmän? Taneli Kemppi (s. 1994) on Tampereella asuva monitaiteilija. Kemppi on pitänyt sarjakuvablogia ja julkaissut omakustanteisia sarjakuvapienlehtiä alan tapahtumissa. Kemppi on ollut myös mukana Rikkinäisen mielen kuvat -antologiassa. Kerrosten välistä on hänen ensimmäinen sarjakuvaromaaninsa. Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Oulun Sarjakuvakeskuksen jääkaappimagneettipaja järjestetään jälleen kerran ja tänä vuonna se on osa Sarjakuvakattausta. Jääkaappimagneettien hinta on kolme euroa kappaleelta. Paikalla olevat taiteilijat loihtivat sinulle magneetin toiveidesi mukaan. Samalla voit hankkia teoksia taiteilijoiden signeerauksilla. Osa tekijöistä tarjoaa myös muita herkkuja ja niistä löydät lisätietoa päivän menustamme. 13-14 - Veli-Matti Ural & Mika Kolehmainen Muutokset mahdollisia ja päivän mittaan piirtämässä pyörähtää myös yllätysesiintyjiä! Tapahtuma järjestetään säävarauksella. Jessi Jokelaisen Epigenesis (Into, 2026) on omaelämäkerrallinen sarjakuvateos perheestä, mielenterveydestä ja sukupolvet ylittävistä sotatraumoista “Niin kaukana on sota, että mulle se on vain tekstiä kirjoissa, joitain sanoja sukulaisten suusta. Mutta mun keho muistaa.” Jatkosota päättyi syksyllä 1944. Jälleenrakennus alkoi ja uusi yhteiskunta häämötti horisontissa, mutta taistelut jatkuivat sodan kokeneiden mielissä ja kehoissa. Jessi Jokelaisen sarjakuvateos käsittelee sodan jättämiä jälkiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa. Omien isovanhempiensa tarinoiden ja elämänkokemuksensa kautta Jokelainen lähestyy traumatisoitumista ja mielen rikkoutumista. Yksityisestä kokemuksesta avautuu näkymä laajemmin yhteiskuntaa koskeviin kysymyksiin. Teos pohtii, miten sotatraumat näkyvät 2020-luvun Suomessa ja miten ne liittyvät muihinkin kuin maamme omiin sotiin. Samalla se kysyy, millaista yhteiskuntaa meidän tulisi rakentaa, jotta historia ei toistaisi itseään. Jättääkö sota meitä koskaan rauhaan? Jessi Jokelaisen Epigenesis (Into, 2026) on omaelämäkerrallinen sarjakuvateos perheestä, mielenterveydestä ja sukupolvet ylittävistä sotatraumoista Uutuusteoksen Oulun julkistamistilaisuus järjestetään Oulun Sarjakuvakeskuksella lauantaina 29.8.2026 klo 18.00-. Tilaisuus alkaa Jokelaisen haastattelulla. Haastattelijana on sarjakuvantekijä Emilia Laatikainen ja paikkana on Kulttuuritalo Valveen ravintolan lava. Tuoretta teosta on saatavilla Oulun Sarjakuvakeskuksella, niin kauan kuin kirjajo tällä erää riittää. Saatavilla on myös rajattu erä Jessi Jokelaisen teosta Femokratia (Suuri Kurpitsa, 2024). Haastattelun jälkeen taiteilija signeeraa teoksiaan. “Niin kaukana on sota, että mulle se on vain tekstiä kirjoissa, joitain sanoja sukulaisten suusta. Mutta mun keho muistaa.” Jatkosota päättyi syksyllä 1944. Jälleenrakennus alkoi ja uusi yhteiskunta häämötti horisontissa, mutta taistelut jatkuivat sodan kokeneiden mielissä ja kehoissa. Jessi Jokelaisen sarjakuvateos käsittelee sodan jättämiä jälkiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa. Omien isovanhempiensa tarinoiden ja elämänkokemuksensa kautta Jokelainen lähestyy traumatisoitumista ja mielen rikkoutumista. Yksityisestä kokemuksesta avautuu näkymä laajemmin yhteiskuntaa koskeviin kysymyksiin. Teos pohtii, miten sotatraumat näkyvät 2020-luvun Suomessa ja miten ne liittyvät muihinkin kuin maamme omiin sotiin. Samalla se kysyy, millaista yhteiskuntaa meidän tulisi rakentaa, jotta historia ei toistaisi itseään. Jättääkö sota meitä koskaan rauhaan? Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Lisätietoa luvassa myöhemmin... Oulun Sarjakuvakeskus järjestää Kulttuuritalo Valveella Oulun kirjamessujen oheistapahtuman, jossa lavalla nousevat etenkin sarjakuvantekijät. Lauantaina 10.10.2026 klo 12-16 Kulttuuritalo Valve täyttyy sarjakuvateoksista ja katamme pöydät täyteen uutta ja vanhempaa sarjakuvaa. Löytöjen tekeminen on enemmän kuin mahdollista. Oulun Sarjakuvakeskus palvelee asiakkaita lauantaina 10.10.2026 klo 12-16. Tervetuloa! Alla olevaan ohjelmaan on vapaa pääsy. lisää/more Maahismaa (Aviador, 2026) on Jarmo Stoorin kirjoittama ja Jussi Hukkasen kuvittama tarina, jossa lumilautailusta innostunut Juuso joutuu koulukiusatuksi ja koettaa selvitä vastoinkäymisistä mielikuvituksen voimalla. Juuson isä on äidin mukaan lähtenyt merille ja äiti itse kamppailee hankalan mielen kanssa. Onneksi elämässä on mukana lapintarinoita kertova mummo, Juusolle tärkein ja rakkain ihminen. Välitunnilla koulukiusaajat kaatavat Juuson jäisellä koulun pihalla. Juuso lyö päänsä ja päätyy merimieskaverinsa kanssa seikkailemaan Maahismaahan, omituisten Lapin olentojen valtakuntaan, jossa kaikki eivät lopulta olekaan niin kovin omituisia tai ilkeitä. piilota/hide lisää/more Ilpo Koskelan Oulun linna - Tarinoita pohjoisen kaupungista (Tammi, 2026) on kuvitettu aikamatka Oulun Linnansaareen yhdistää historiaa, sarjakuvaa, paikallisperinnettä, humoristisia anekdootteja ja huolellisesti tutkittua tietoa värikkääksi kokonaisuudeksi, jossa menneisyys herää henkiin. piilota/hide lisää/more J.S. Meresmaan ja Joona Hellmanin Koskettava nuortenromaani Polte (Otava, 2026) kertoo kahden maailman välissä kamppailevasta jalkapalloilijalupauksesta. Kentällä Joose on joukkueensa kapteeni ja huippupelaaja, joka unelmoi isommista areenoista. Sisällään hän kantaa salaisuutta, joka uhkaa polttaa unelmat tuhkaksi. Kun hän tutustuu homojen deittisovelluksessa Eelikseen, alkaa matka kohti rohkeutta, rakkautta ja rehellisyyttä. Paineiden leimaama tie saa Joosen kompuroimaan, mutta takaisin ei voi kääntyä. Jännite ja herkkyys kietoutuvat kutkuttavasti yhteen palkitun nuortenkirjailijan ja suosikkivaikuttajan yhteisteoksessa, joka osoittaa, kuinka tärkeää on tulla nähdyksi omana itsenään – myös silloin, kun maailma ympärillä ei ole valmis. piilota/hide lisää/more Sarjakuvantekijät ja kuvittajat Mika Kolehmainen ja Harri Filppa saapuvat kertomaan ristikoista ja niiden tekemisestä. Molemmilla heillä on pitkä kokemus ristikoiden laatimisesta ja kuvittamisesta. Haastattelu sisältää ehdottomasti tilaa myös kysymyksille ja vapaalle keskustelulle. Julkistamme tapahtumassa myös Sarjakuvaristikot (Oulun Sarjakuvaseura ry, 2026) -lehden, jonka tämän haastattelun kuuntelijjat saavat muistoksi mukaansa. piilota/hide lisää/more Jessi Jokelaisen Epigenesis (Into, 2026) on omaelämäkerrallinen sarjakuvateos perheestä, mielenterveydestä ja sukupolvet ylittävistä sotatraumoista “Niin kaukana on sota, että mulle se on vain tekstiä kirjoissa, joitain sanoja sukulaisten suusta. Mutta mun keho muistaa.” Jatkosota päättyi syksyllä 1944. Jälleenrakennus alkoi ja uusi yhteiskunta häämötti horisontissa, mutta taistelut jatkuivat sodan kokeneiden mielissä ja kehoissa. Jessi Jokelaisen sarjakuvateos käsittelee sodan jättämiä jälkiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa. Omien isovanhempiensa tarinoiden ja elämänkokemuksensa kautta Jokelainen lähestyy traumatisoitumista ja mielen rikkoutumista. Yksityisestä kokemuksesta avautuu näkymä laajemmin yhteiskuntaa koskeviin kysymyksiin. Teos pohtii, miten sotatraumat näkyvät 2020-luvun Suomessa ja miten ne liittyvät muihinkin kuin maamme omiin sotiin. Samalla se kysyy, millaista yhteiskuntaa meidän tulisi rakentaa, jotta historia ei toistaisi itseään. Jättääkö sota meitä koskaan rauhaan? piilota/hide lisää/more Neuvostoliiton kuuluisimman säveltäjän Dmitri Šostakovitšin (1906-1975) elämänvaiheisiin pohjautuva muhkea sarjakuvateos on vuosikymmeniä kattava kuvaus taiteilijasta, hänen ajastaan ja aikalaisistaan. Aapo Kukon Punainen Beethoven - Sarjakuvasinfonia Dmitri Šostakovitšin elämästä (Zum Teufel, 2026) -teoksen pureutuu siihen, että säveltäjän uralle mahtui niin kansainvälistä nousukiitoa kuin hengenvaarallista alhoa: keskiöön nousee etenkin Šostakovitšin ja Stalinin kiikkerä suhde, joka ei tunnu päättyvän edes toisen kuolemaan. Sivuhenkilöinä matkan varrella nähdään mm. Vsevolod Meyerhold, Zinaida Reich sekä Anna Ahmatova. piilota/hide lisää/more Sami Nyyssölän Olet mitä luet (Zum Teufel, 2026) on tietosarjakuvateos, jossa Sami Nyyssölä selittää, kuinka sarjakuvan ymmärtäminen tapahtuu. Teos käyttää tieteen viimeisimpiä teorioita ja menetelmiä näyttääkseen lukijalleen, kuinka lukeminen tapahtuu tämän omassa mielessä ja itsenä olemisessa – kuinka sinä lukiessasi olet mitä luet! piilota/hide 12.30 - Jarmo Stoor & Jussi Hukkanen 14.00-16.00 - Hanna Kukko piirtää muotokuvia 20.00 - Lourdes ”Lou” Garcidueñas (Meksiko) -näyttelynavajaiset Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Limingan taidekoulun sarjakuvaresidenssissä on vuonna 2026 meksikolainen sarjakuvantekijä Lourdes ”Lou” Garcidueñas. Tervetuloa näyttelyn avajaisiin pienen tarjoilun äärelle! Lisätietoa Oulun Kirjamessuista. Tervetuloa! Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Näyttely on osa Oulun Sarjakuvafestivaalin 2026 ohjelmistoa. Lisätietoa luvassa myöhemmin... Lisätietoa luvassa myöhemmin... Näyttelynavajaiset 27.11.2026 klo 17.00 Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä.


Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Tervetuloa! Ja kutsukaa mukaan tututkin. K18
Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Tervetuloa! Ja kutsukaa mukaan tututkin. K18
Neuvostoliiton kuuluisimman säveltäjän Dmitri Šostakovitšin (1906-1975) elämänvaiheisiin pohjautuva Aapo Kukon muhkea sarjakuvateos Aapo Kukko: Punainen Beethoven - Sarjakuvasinfonia Dmitri Šostakovitšin elämästä (Zum Teufel, 2026) on vuosikymmeniä kattava kuvaus taiteilijasta, hänen ajastaan ja aikalaisistaan. Säveltäjän uralle mahtui niin kansainvälistä nousukiitoa kuin hengenvaarallista alhoa: keskiöön nousee etenkin Šostakovitšin ja Stalinin kiikkerä suhde, joka ei tunnu päättyvän edes toisen kuolemaan. Sivuhenkilöinä matkan varrella nähdään mm. Vsevolod Meyerhold, Zinaida Reich sekä Anna Ahmatova.
Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Tervetuloa! Ja kutsukaa mukaan tututkin. K18
Kalmakumpu on Roope Erosen kokeellinen lastensarjakuva lumotusta lemmikkieläinten hautausmaasta ja sen asukkaista.
Esa Holopaisen teoksessa Jere Kostamus ja Big Niitty (Musta Ritari, 2024) Komisario Jere Kostamuksen tutkimukset jatkuvat. Pellot niityt, purot ja suot voivat peittää alleen salaisuuksia. Mutta voivatko ne piilottaa murhaajan? Kun Markkulan metsistä löytyy vainaja, kutsutaan tapausta selvittämään komisario Jere Kostamus, apunaan etsivä Vähämäki. Jere Kostamus -sarja sisältää sarkastisen leppoisaa huumoria, vaarallisia tilanteita ja kauniita maisemia.
Emmi Valve on teijolainen sarjakuvataiteilija, joka työskentelee omaelämäkerrallisten sarjakuvaromaanien, pienlehtien ja näyttelyiden parissa. Valveen työt koskettavat usein inhimillisiä teemoja, kuten mielenterveyttä ja seksuaalisuutta.Tällä hetkellä hän työstää sarjakuvaromaania kouluväkivallasta sekä kirjaa ja näyttelykokonaisuutta rakkaudesta. Vapaa-ajallaan hän kulkee metsässä, ui avannossa, saunoo, omplee, hoitaa puutarhaa ja kokkailee.
Tervetuloa walk in -minizinepajaan! Työpajassa tehdään oma pienlehti, eikä se vaadi aiempaa kokemusta. Tule tekemään minimuistelma, pamfletti, ohjekirja, tarina tai taideteos! Saat sarjakuvataiteilija Emmi Valveelta ohjausta minizinen taitteiluun sekä zinen ideointiin.
Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Tervetuloa! Ja kutsukaa mukaan tututkin. K18
Neuvostoliiton kuuluisimman säveltäjän Dmitri Šostakovitšin (1906 - 1975) elämänvaiheisiin pohjautuva Punainen Beethoven (Zum Teufel 2026) on lähes 450-sivuinen sarjakuvateos, joka pitää sisällään vuosikymmeniä kattavan kuvauksen taiteilijasta, hänen ajastaan ja aikalaisistaan.
Oulun sarjakuvatapaamiset järjestetään kuun ensimmäisenä torstaina. Sarjakuvan ystävät kohtaavat toisensa vapaamuotoisessa ja leppoisassa kokoontumisessa tarinoiden kaikesta maailman ja maailmankaikkeuden väliltä. Tervetuloa! Ja kutsukaa mukaan tututkin. K18
Mäkimurron sarjakuvissa ylevä ja alhainen, henkilökohtaisuus ja yhteiskunnallisuus käyvät vuoropuhelua. Vitsikkyys yhdistyy koskettavuuteen ja traagisuuteen ja alitajunnasta kumpuavaan konventioista vapaaseen häröilyyn. Taiteilijan työskentelyä tukee vuosina 2026-2027 Koneen Säätiö.
Oletko nähnyt tätä Sammakkoa? (Pokuto, 2026) sarjakuvakokoelma sopii ehdottomasti ja vain kaikille! Tuuli Humina voitti vuonna 2025 Strippisarjakuvan MM-kilpailun, jonka Oulun Sarjakuvakeskuksen järjestää vuosittain. Mukana näyttelyssä on myös kilpailun voittanut strippi.
Taneli Kempin Kerrosten välistä (Zum Teufel, 2025) on omaelämäkerrallinen teos laihdutuskulttuurin haitoista ja herkästä lapsen ja aikuisen mielestä. Se raottaa kerroksia, joihin lapsena opitut ja havaitut asenteet jäävät asumaan, ja miten ne alkavat ottamaan yhä enemmän tilaa nuoren aikuisen elämässä.
Osana kesäillan kattausta järjestetään 15.8.2026 klo 12-21 Sarjakuvakattaus. Tarjolla on sarjakuvia pohjoisilta taiteilijoilta ja päivän aikana paikalla vierailee iso joukko sarjakuvantekijöitä. Tyhjennämme varastojamme, joten uutuusteoksien lisäksi tarjolla on paljon vanhoja kirjoja sarjakuvakattauksen erikoishintaan.
14-15 - Riika Ruottinen & Jii Roikonen
15-16 - Tessa Astre & Ilpo Koskela
16-17 - Emilia Laatikainen & Ilpo Koskela
17-18 - Aapo Kukko & Hanna Kukko
18-19 - Lauri Ahtinen & Mikko Jylhä
19-20 - Jussi Hukkanen & Sami Nyyssölä

Lavaohjelma



12.00 Jarmo Stoor & Jussi Hukkanen: Maahismaa
12.30 - Ilpo Koskela: Oulun linna
13.00 Nuorten tentissä - J.S Meresmaa & Joona Hellman: Polte
13.30 - Ristikot: Ajanvietettä ja muistia tukemassa - Mika Kolehmainen & Harri Filppa


14.00 - Jessi Jokelainen: Epigenesis
14.30 - Aapo Kukko: Punainen Beethoven
15.00 - Sami Nyyssölä: Olet mitä luet
Signeeraukset ja oheisohjelma
13.00 - Ilpo Koskela
13.30 - Ville Ranta
14.00 - Mika Kolehmainen & Harri Filppa
14.30 - Jessi Jokelainen
15.00 - Aapo Kukko
15.30 - Sami Nyyssölä & Riika RuottinenNäyttelynavajaiset Sarjakuvagalleria!ssa


