Saatavilla

Jukka Takalo & Mika Lahtonen: Kukaan ei ole täydellinen eli pölynimurikauppiaan uudet kuviot

Jukka Takalo & Mika Lahtonen: Kukaan ei ole täydellinen eli pölynimurikauppiaan uudet kuviot

5,00
Tekijät: Jukka Takalo, Mika Lahtonen
Varasto: Saatavilla

Eletään kukkeinta kesää jokien halkomalla Pohjanmaalla, kun pölynimurikauppias Jamo huomaa aikojen muuttuneen. Tavara vaihtaa omistajaansa enää harvoin ja huoletkin kasaantuvat kilpaa myymättömien siivousvälineiden kanssa. Rakennemuutoksen kourissa olisi keksittävä uusia suuntia liiketoimille, mutta mihinkäs imurikauppias karvoistaan pääsisi? Eräänä päivänä kohtalo ojentaa auttavan kätensä ja johdattelee Jamon takaisin ajan hermolle ja vuosikausia hiotut kaupparatsun taidot palkitaan.

Pienyrittäjyyden, vuokratyön ja pätkätyöläisyyden bermudan kolmiossa Jamo imeytyy kohti markkinatalouden pimeintä ydintä.

Lisätietoa →
Pauli Kallio: Mutta suurin on rakkaus

Pauli Kallio: Mutta suurin on rakkaus

9,90

Mutta suurin on rakkaus näyttää rakkauden monet kasvot ja vaihtelevat ilmeet. Rakkaus on nuori tai vanha, saavuttamaton unelma tai osa jokapäiväistä arkea, täynnä elämää tai kuolleempi kuin jäinen jalkakäytävä. Se voi olla kahden ihmisen suhde tai useamman osallisen soppa, sisarusten tai lapsen ja vanhemman välinen side. Jokainen meistä määrittelee rakkauden eri tavalla, mutta silti tiedämme, mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta.

Pauli Kallio kirjoitti yksitoista tarinaa rakkaudesta tai sen puutteesta ja etsi niille yhtä monta piirtäjää. He ovat Mari Ahokoivu, Maria Björklund, Juliana Hyrri, Wolf Kankare, Mika Lietzén, Aino Louhi, Eeva Meltio, Emmi Nieminen, Viivi Rintanen, Aino Sutinen ja Jussi Waltameri. Joukossa on sekä tuttuja suomalaisen sarjakuvan eturivin tekijöitä että nousevia tähtiä.

Lisätietoa →
Epe Niiranen: Atte Ankka ja yleisjakkaralemmikki – Atteuspassio

Epe Niiranen: Atte Ankka ja yleisjakkaralemmikki – Atteuspassio

5,00
Tekijä: Epe Niiranen
Varasto: Saatavilla

Tekijä ja metsän väki kiittävät Oulun Sarjakuvaseuraa julkaisustipendin myöntämisestä.

Lisätietoa →
Pauli Kallio & Christer Nuutinen: Kramppeja & nyrjähdyksiä – Antisankaritarinoita aikuisille

Pauli Kallio & Christer Nuutinen: Kramppeja & nyrjähdyksiä – Antisankaritarinoita aikuisille

18,00
Tekijä: Pauli Kallio
Varasto: Saatavilla

Antisankaritarinoita aikuisille on seitsemäs ja viimeinen Suomen Kuvalehdessä ilmestyneiden Kramppien & nyrjähdysten kokoelma. Kuvalehden jaksojen lisäksi kirja sisältää kymmenkunta sivua uusia sarjakuvia. Tanjan, Riston ja Eliaksen kesäretki sujuu suunnitelmien mukaan eläinpuistossa ja taidemuseossa, kunnes kotimatkalla sekopäinen vauhtihirmu on lopettaa lomailun kuin seinään. Syksymmällä Tanja ja Risto tajuavat, että heidän esikoisensa on aika polkaista esikouluun. Basisti Kimmo ottaa asiakseen ryhdistäytyä Kadunlakaisijat-yhtyeen rytmiseksi selkärangaksi. Esko havaitsee, että hänen keskittymiskykynsä on heikentynyt ja korkeanpaikankammonsa voimistunut. Lopulta Esko ja Heidi hyppäävät järveen punaisen kesämökin hämmentyneinä ja velkaisina omistajina.

Lisätietoa →
A. Laukka: Pallolla -Kuvapäiväkirja

A. Laukka: Pallolla -Kuvapäiväkirja

5,00
Varasto: Saatavilla

Millaista on elämä maapallolla 2010-luvun loppupuolella? Mitkä asiat tuon tuostakin tallentuvat uutisista kuvapäiväkirjan sivuille?

Pallolla -kuvapäiväkirja kirjaa muistiin asioita, joista paljon vuosina 2016-2020 puhuttiin. Ilmastonmuutos, saastuminen ja eläinlajien määrän romahtaminen niistä keskeisimpinä.

Lisätietoa →
Sami Nyyssölä: Be Finnish Without Suffering

Sami Nyyssölä: Be Finnish Without Suffering

15,90
Tekijä: Sami Nyyssölä
Varasto: Saatavilla

Is suffering an unavoidable part of life on an arctic marshland peninsula or could you be Finnish... without suffering? If you’re curious about how Finns are, or want to deepen your relationship to the frowning folk, this book is literally made for you.

Onko kärsimys väistämätön osa elämää arktisella suoniemellä? Vai voisiko suomalainen olla kärsimättäkin? Jos olet kiinnostunut suomalaisuudesta tai haluat syventää suhdettasi Ryysyrantain ryppyotsiin, tämä kirja on kirjaimellisesti sinulle tehty.

Lisätietoa →
Tuomas Myllylä: Jumalsurma – Ensimmäinen kirja

Tuomas Myllylä: Jumalsurma – Ensimmäinen kirja

9,90
Tekijä: Tuoni Myllylä
Varasto: Saatavilla

Kauan sitten berserkki Hrotgar teki anteeksiantamattoman synnin: lopettaakseen tuhoisan sodan hän surmasi jumalan, johon oli valalla sitonut itsensä. Kun kaukaa etelästä saapuneet valloittajat asettuivat pohjolaan, Hrotgar itse vetäytyi kauas peikkomaille, sivilisaation ulottumattomiin. Mutta teoilla on seurauksensa, ja joitain velkoja ei voi sovittaa kuin verellä. Kun pohjolan jumalat puhaltelevat liekkiin uutta sotaa, vanha berserkki joutuu vielä kerran tarttumaan kirveeseensä päättääkseen verikoston ja tuhon kierteen: hän aikoo tappaa kaikki jumalat.

Lisätietoa →
Pauli Kallio: Ammatti: käsikirjoittaja

Pauli Kallio: Ammatti: käsikirjoittaja

9,90
Tekijä: Pauli Kallio
Varasto: Saatavilla

Pauli Kallio ei tiennyt pienenä, mikä hänestä tulee isona. Epätietoinen taiteilijasielu keksi vasta kolmikymppisenä työn, joka sopii hänen lahjoilleen ja luonteelleen: hänestä tuli Suomen ensimmäinen ja ainoa päätoiminen sarjakuvien käsikirjoittaja.

Kirja kokoaa yhteen parikymmentä Kallion kirjoittamaa lehtisarjakuvaa. Kramppeja & nyrjähdyksiä, Ornette Birks Makkonen, FC Palloseura, Sekametsä, Onnen lahjat ja Lyhenevä kesä ovat tutuimpia. Niille tekevät seuraa Suhteita ja suhteettomuuksia, Annan ja Oton olohuone, Josefiina leipoo, Sirri ja Rautiainen sekä monet muut vähemmän tunnetut. Piirtäjälista hakee vertaistaan: JP Ahonen, Saila Juuti, Ulf K, Jussi Karjalainen, Kati Kovács, Maarit Kytöharju, Karri Laitinen, Mika Lietzén, Jan Lindström, Reetta Niemensivu, Christer Nuutinen, Pentti Otsamo, Ville Pirinen, Tomi Riionheimo, Jii Roikonen, Tiitu Takalo, Petteri Tikkanen, J. Tilsa, Piipa Toivonen, Sami Toivonen, Katja Tukiainen ja Sami Vähä-Aho.

Teos on paitsi muhkea sarjakuvakokoelma myös tietokirja, joka kertoo, kuinka sarjakuvat syntyvät käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyönä. Kallion ja taiteilijoiden kommentit kuvaavat sarjakuvantekijän arkipäivää ja juhlahetkiä. Samalla opus valottaa suomalaisen lehtisarjakuvan lähihistoriaa, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Lisätietoa →
Anneli Furmark: Gå med mig till hörnet

Anneli Furmark: Gå med mig till hörnet

25,00
Tekijä: Anneli Furmark
Varasto: Saatavilla

Elise är en bra bit över 50, hon lever i en stabil och ordnad tillvaro, gift med Henrik sedan 25 år, barnen är utflugna. De betraktar sitt äktenskap som lyckligt och lugnt till den dagen Elise träffar Dagmar på en vernissage. Dagmar (som också är gift) och Elise bor långt från varandra, men attraktionen är stark och under en oroväckande varm och torr sommar inleder de en relation som delvis på grund av avståndet mycket liknar en tonårsförälskelse, med allt vad den innebär av sms, låtlistor och chatsamtal. De säger att de är som Brokeback Mountain med kulturtanter istället för cowboys. Sen tar allt en oväntad vändning, åtminstone oväntad för Elise.

GÅ MED MIG TILL HÖRNET är en serieroman om en oväntad förälskelse vid en tidpunkt i livet då de inblandade hade trott att lugnet skulle infinna sig.

Lisätietoa →
J.A. Mäki: Nurinkurin

J.A. Mäki: Nurinkurin

14,00
Tekijä: Jyrki Mäki
Varasto: Saatavilla

Tässä kirjassa asiat ovat päälaellaan. Maailmaa ja varsinkin ihmisen toimintaa tarkastellaan yllättävistä näkökulmista. Metsästäjä onkin saalis, merenpohjasta löytyy paahteinen aavikko ja helvetti
osoittautuukin taivaaksi – tai toisinpäin. Nurinkurin-piirroksia voi kutsua ”yhden kuvan tarinoiksi”. Kuinka tilanteeseen on päädytty? Mihin tapahtuma johtaa?

Jyrki Anselmi Mäki on sarjakuvataiteilija ja kulttuurin sekatyöläinen, joka tunnetaan myös Radiopuhelimet-yhtyeen laulajana ja toisena pääsanoittajana. Häneltä on aiemmin julkaistu kolme kiittävää palautetta saanutta sarjakuvaromaania.

Lisätietoa →
Emilia Laatikainen: Kadonneet

Emilia Laatikainen: Kadonneet

15,00
Tekijä: Emilia Laatikainen
Varasto: Saatavilla

Kadonnut henkilö voidaan Suomen lain mukaan julistaa kuolleeksi viiden vuoden kuluttua siitä, kun hän ollut tiettävästi viimeksi elossa. Suomessa katoaa vuosittain lyhytaikaisesti jopa tuhansia ihmisiä, joista noin 20 jää selittämättömästi kateisiin. Jokaisella kadonneella on oikeus tulla löydetyksi riippumatta taustastaan, elintavoistaan ja virkavallan resursseista. Näiden sarjakuvien tarkoitus ei ole luoda skandaaleja, etsiä syyllisiä tai kauhistella kenenkään elämänvalintoja. Tavoite on jäsentää tieto yhdelle sivulle, jotta katoaminen saisi ansaitsemansa huomion, ja joku ehkä muistaisi lisää.

Emilia Laatikainen (s. 1995) on rovaniemeläinen sarjakuvantekijä, kuvataiteilija ja kuvataideopettaja, joka valmistui taiteen maisteriksi 2020. Laatikainen kuuluu Joku muu, mikä -taiteilijaryhmään ja on osallistunut vuodesta 2015 lähtien useisiin näyttelyihin, joista viimeisin on Amos Rexin yhteisnäyttely Generation 2020. Kadonneet on hänen ensimmäinen sarjakuva-albuminsa.

Lisätietoa →
Mikko Väyrynen: Omissa käsissä

Mikko Väyrynen: Omissa käsissä

5,00
Tekijä: Mikko Väyrynen
Varasto: Saatavilla

Omissa käsissä on kolmen sukupolven tragikomedia. Tarinan päähenkilö Artsi on pelinappula avuttomien, itsekkäiden ja ahneiden sukulaistensa välissä. Oman elämänsä sivuhenkilö, joka perisuomalaiseen tapaan on kyvytön kohtaamaan ihmiset kasvotusten ja aiheuttamaan heille mielipahaa. Omissa käsissä kertoo tarinan siitä lopullisesta niitistä, joka katkaisee pyyteettömästi muita palvelevan, munattoman ihmisluonteen.

Käsikirjoittaja Sami Korjus työskentelee mainosalalla copywriterina. Hän on ollut tekemässä palkittuja mainoksia mm. Lidlille, Kansallisoopperalle, Hartwall Jaffalle ja Visit Finlandille. Sarjakuvan lisäksi Korjuksen sydän sykkii liikkuvalle kuvalle. Vuonna 2007 hän ohjasi lyhytelokuvan Elonkorjuu, joka voitti useampia alan palkintoja ja valittiin Sundancen elokuvafestivaalien kilpasarjaan.

Piirtäjä Mikko Väyrynen on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta. Hänen sarjakuviaan on julkaistu mm. Kanadassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Niitä on ollut näyttelyissä eri puolilla maailmaa sekä mm. Kiasmassa ja Designmuseossa. Väyrynen työskentelee sarjakuvien lisäksi kuvittajana, ja on voittanut lukuisia palkintoja (mm. hopeaa Epica Awardseista sekä kultaa ja hopeaa Vuoden Huipuista).

Omissa käsissä on tekijöiden ensimmäinen pitkä sarjakuva-albumi.

Lisätietoa →
Riika Ruottinen: Porno sijainen

Riika Ruottinen: Porno sijainen

12,00
Tekijä: Riika Ruottinen
Varasto: Saatavilla

Porno sijainen on nähnyt homekoulut, opettajanhuoneiden kahvipöydät ja kustannustehokkaimmat kotoutumiskoulutukset. Nyt hän kertoo, mitä on olla oman alansa jakojäännös, tarvittaessa käyttöön otettava resurssi. Riika Ruottisen omakohtaisiin kokemuksiin pohjaava sarjakuva-albumi käsittelee opetusalan pätkätyöläisyyttä ja kuvaa aihetta viistossa valossa. Siinä tulee näkyviin alan rujo arki niin jokapäiväisenä ja vinona kuin se on, mutta myös päähenkilön herkkyys, joka tahtoo kasvaa annetuista rooleista ja pätkistä ulos.

Lisätietoa →
Keijjo Ahlqvist: Kaunakirja

Keijjo Ahlqvist: Kaunakirja

2,00
Tekijä: Keijo Ahlqvist
Varasto: Saatavilla

Kaunakirja sisältää sarjakuvaopettaja ja -eläkeläinen Keijo "Keijjo" Ahlqvistin (s. -55) reilun vuoden aikana ajattelemia sarjakuvia. Paperille ne piirtyivät lyhyemmässä ajanjaksossa.

"Sarjakuva on mulle hikoilua. Olemassaolemisen hauteessa tippuu nenänpäästä paperille mustetta, käännän sivua, puserran lisää ja kun vihko on täynnä, heitän julki.

"Kyllä huomaa, että asun yksin. On kyllin aikaa ajatella ja merkitä muistiin. Ei enää ole arkisia pikkumurheita piilottamassa sitä suurinta, sitä suurinta: odottelen kitukuolemaa, kahvit keitän, kun tulee.

"Pelkään, että näinä aikoina on toimittava, suollettava jopa märehdintää. Syntymättömät lapseni vaativat."

- Keijjo Ahlqvist

Lisätietoa →
Jaana Helena Suorsa: Nauris sateessa

Jaana Helena Suorsa: Nauris sateessa

14,90
Tekijä: Jaana Suorsa
Varasto: Saatavilla

Nauris sateessa on iloisen värikäs lorukirja, jonka sivuilla eksoottiset hedelmät ja erikoiset eläimet touhuavat hassuja veikeiden lorujen rytmittäminä. Kuinka sujuu sammakon putkiretki? Mitä sanoo kielitaitoinen karambola? Entä kuka mahtaakaan hiipiä hillasuolla?

Lisätietoa →
Sami Nyyssölä: Hiilijalanjälkeen jääneet

Sami Nyyssölä: Hiilijalanjälkeen jääneet

9,90
Tekijä: Sami Nyyssölä
Varasto: Saatavilla

Kun maapallo käy kitualiaaksi, ihmiskunta alkaa haaveilla uudesta kotiplaneetasta. 12-vuotias oululainen Jantta haluaa uskoa parempaan huomiseen.

Lisätietoa →
Harri Filppa: Vastarannan Siili – Värikäs silta

Harri Filppa: Vastarannan Siili – Värikäs silta

2,00
Tekijä: Harri Filppa
Varasto: Saatavilla

Sateen jälkeen on Vastarannan taivaalle syntynyt lumoava sateenkaari. Vastarannan siilin ja hänen veljensä mielestä sen päästä voisi löytyä aarre. Heidän karttansa osoittaisikin aarrearkun paikan, mutta Isä on kuitenkin eri mieltä. Hän kertoo lapsille monta tarinaa taivaalle piirtyvästä värikkäästä sillasta, joka on aina yhtä kiehtova ilmestys.

Harri Filpan Vastarannan siili - Värikäs silta on kolmas Vastarannalle sijoittuva sarjakuva-albumi, joka edeltäjänsä tavoin päästää sankarimme ja lukijoiden ajatukset piipertämään. Saippuakuplien ja vanhojen tarujen välityksellä kirja suorastaan värittää tarinan sateenkaaresta. Mihin sinun mielestäsi värikäs silta johtaa?

Lisätietoa →
Mirjam Sumu: Aini, Helka ja uimakaksoset

Mirjam Sumu: Aini, Helka ja uimakaksoset

12,00
Tekijä: Mirjam Sumu
Varasto: Saatavilla

Värillinen kertomus Oulujoessa uivista keski-ikäisistä naisista ja heidän äideistään. Teemana uiminen, ystävyys ja siirtokarjalaisuus.

Lisätietoa →
Aapo Kukko: Karmea tarina – Kertomus Kongosta

Aapo Kukko: Karmea tarina – Kertomus Kongosta

2,00
Tekijä: Aapo Kukko
Varasto: Saatavilla

Karmea tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, jolloin Kongo oli vielä kuningas Leopold II:n yksityinen maa-alue. Ihmiset orjuutettiin ja luonnonvarat valjastettiin yrityksille. Seurasi kansanmurha.

Aapo Kukko (s. 1991) luki kirjan Kongon karmeista tapahtumista vuonna 2009 ja aloitti saman tien sarjakuvateoksen suunnittelun. Syntyi vain hajanaisia kohtauksia ja projekti jäi pöytälaatikkoon. Vuoden 2019 alussa Kukko kaivoi materiaalin esiin ja palaset alkoivat loksahdella: päähenkilön täytyy olla pappi! Silloin teos löysi hahmon, jonka silmin tapahtumat koetaan. Kymmenen vuoden ajan hautunut kertomus Kongosta alkoi valmistua. Karmea tarina tuli kerrotuksi.

Lisätietoa →
Mirjam Sumu: Kuinka poikani katosi

Mirjam Sumu: Kuinka poikani katosi

10,00
Tekijä: Mirjam Sumu
Varasto: Saatavilla

Sarjakuva huumeisiin kadonneesta pojasta äidin näkökulmasta.

Lisätietoa →