Kalle Hakkola & Mari Ahokoivu: Sanni & Joonas – Matkalla
Perheen kauan odotettu kaupunkiloma uhkaa peruuntua, kun Sanni sairastuu flunssaan aivan lähdön kynnyksellä. Sillä aikaa kun Sannin ja Joonaksen äiti yrittää siirtää hotellivarausta, lapset keksivät nopean ja ilmastoystävällisen tavan matkustaa, eikä mielikuvitusmatkustamisessa nuhanenästäkään ole haittaa! Tässä kirjassa käsitellään luonnonsuojeluun, ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä teemoja.
Lisätietoa →Hanna Kukko: Unetkin synkronoituu!
Kuinka voimakkaita tunteet voivat ollakaan?
Hämmentynyt Hanna menee treffeille söpön ja eksentrisen Aapon kanssa, joka paljastuukin Hannan ihailemaksi taiteilijaksi. Kohtaaminen johtaa pysäyttämättömään ja elämät sekoittavaan tunnevyöryyn kahden omalaatuisen ihmisen rakastuessa palavasti toisiinsa.
Hanna Kukko (os. Kivimäki, s. 1995) on syntyjään Tampereelta ja sittemmin Amerikan kautta Ouluun kotiutunut sarjakuvantekijä ja taideopettaja. Hän on koulutukseltaan kuvataiteen kandidaatti (pääaineena sarjakuvataide, Minneapolis College of Art and Design, 2018) ja kasvatustieteen kandidaatti (Oulun yliopisto, 2023). Omaelämäkerrallinen Unetkin synkronoituu! on hänen esikoisteoksensa.
Lisätietoa →Lauri Ahtinen: Success
Success on autofiktiivinen sarjakuvanovelli taiteilijasta, joka himoitsee menestystä. Se julkaistiin alunperin NFT-muodossa vuoden 2022 aikana 26:ssa osassa, sivu kerrallaan. Tarinan päähenkilö ei ole koskaan voittanut mitään merkittäviä kirjallisuuspalkintoja.
Lisätietoa →
Jyrki Nissinen: Vappuromanssi saksalaiseen tapaan
Bart Karviaisen elämä on alavireessä. Kaikki tuntuu menevän päin seinää. Tyttöystävällä on toinen, bändikaverien kanssa ongelmia. Yllättäen eteen osuva Saksan reissu kääntää kelkan. Seuraa Vappuromanssi saksalaiseen tapaan, ja asiat asettuvat uuteen valoon.
Jyrki Nissinen (s. 1982) on vieremäläinen monitaiteilija, joka on ilahduttanut ihmisiä sarjakuvilla, maalauksilla ja musiikilla yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Nissisen tyyli on tunnistettava mutta ennalta-arvaamaton, sarjakuvien säännöt ovat omat ja niitäkin hän rikkoo. Vappuromanssi saksalaiseen tapaan on Nissisen seitsemäs pitkä sarjakuvateos.
Lisätietoa →Erkki Waan: Kunkku
Elämä kissan kanssa voi olla paitsi auvoista myös haastavaa, ja sama pätee kissan elämään ihmispalvelijoidensa kanssa. Kunkku on pitkäkarvainen kotikissa, joka tietää hyvin oman paikkansa perheen päänä, ja pyrkii parhaansa mukaan opettamaan sen myös ihmisilleen. Ristiriitoja syntyy mm. paijauksen määrästä ja pyllykarvojen trimmauksesta. Ja miksei muka vessanpöntöstä saisi juoda?
Kunkku on Erkki Waanin (s. -94) esikoisalbumi. Se perustuu tosielämän kokemuksiin siniverisen kissan kanssa elämisestä.
Lisätietoa →Sami Nyyssölä: Ilmastopakolaisen käsikirja
Suomalainen perhe lähtee Pohjois-Amerikkaan etsimään parempaa elämää ilmastopakolaisina vuonna 2050 tässä sarjakuvapäiväkirjamuotoisessa omaelämäkerrallisessa ilmastoutopiatieteisfiktiossa.
Lisätietoa →Tuomas Myllylä: Jumalsurma – Kolmas kirja
Jumalsurman hurmeinen päätösosa!
Hrotgarin ja hänen seurueensa matka on viimein saapunut päätepisteeseensä Warholtiin, jonka muurien edustalla keisarikunnan palkka-armeija ja pohjolan jumalten seuraajat valmistautuvat viimeiseen voimankoitokseen. Syvällä Warholtin muinaisissa saleissa odottaa myös maaginen ase, ammoin loitsittu kristalli, jonka mahti yltää maailmoja tuhoaviin mittoihin. Hrotgarin ja hänen ystäviensä edessä on mitä ankarin taisto, kun jumalista mahtavimmat kamppailevat vapauttaakseen nuo voimat vihollisiaan vastaan. Mutta mitä salaisuuksia kantaa mukanaan Irkana, miekkaan vangittu jumala?
Lisätietoa →
Anneli Furmark: Tule kanssani kulman taa
Viisikymppisen Elisen elämä on vakaata ja järjestyksessä. Hän on ollut naimisissa Henrikin kanssa 23 vuotta, lapset ovat lentäneet pesästä. Liitto on onnellinen ja rauhallinen, kunnes eräänä päivänä Elise kohtaa avajaisissa Dagmarin.
Dagmar ja Elise asuvat kaukana toisistaan, mutta vetovoima heidän välillään on voimakasta. He ryhtyvät suhteeseen, joka muistuttaa teiniromanssia tekstiviesteineen, musiikkilistoineen ja chattikeskusteluineen. He sanovat olevansa kuin kulttuuritätien Brokeback Mountain. Seuraa kuumia kesäpäiviä, salaisia syyskävelyitä ja puheluja loskaisissa kadunkulmissa.
Anneli Furmarkin (s. 1962) Tule kanssani kulman taa on sarjakuvaromaani yllättävästä muutoksesta elämänvaiheessa, jossa kaiken piti olla selkeää. Kirja kuvaa upeasti kivuliasta uhkapeliä, jonka sydän toisinaan valitsee järjestä piittaamatta.
Lisätietoa →Aapo Kukko: Puhumalla paras
Vaikenemalla asiat pysyvät ennallaan, puhumalla luomme tulevaisuutta.
Pasifisti Yrjö Kallinen sai sisällissodan aikana kuolemantuomion, mutta selvisi siitä – puhumalla. Kuolemantuomioita tuli vielä kolme lisää, mutta nekään eivät päätyneet täytäntöön. Tositapahtumiin perustuva sarjakuvaromaani käy läpi Kallisen hämmästyttäviä elämänvaiheita. Tarinan ytimessä ovat Oulun tapahtumat alkutalvella 1918 sekä toukokuu 1948, jolloin Kallinen toimi Suomen puolustusministerinä.
Yrjö Kallisen kaksiosainen haastattelu 70-luvun alusta on katsottavissa Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50101559
Se on edelleen vavahduttavaa kuunneltavaa ja katsottavaa.
Aapo Kukko (s.1991) on oululaistunut kemiläinen ja Suomen lähihistorian utelias kaivelija. Puhumalla paras jatkaa temaattista linjaa, jonka voi katsoa alkaneeksi jo sarjakuvanovellikokoelmassa Riekaleita (Arktinen Banaani 2015) ja jalostuneen teoksessa Sosialisti ja nihilisti (Arktinen Banaani / Zum Teufel / Täysi Käsi 2019).
Lisätietoa →Pentti Otsamo: Tapio Tomsten – Työmiehen päiväkirja 2018-2022
Tunnollisena työmiehenä tunnettu Tapio Tomsten saa tekstiviestin kuin salaman kirkkaalta taivaalta: työsuhteesi on päättynyt. Uuden uran alkua hamutessaan Tapio päätyy Över-kuskin, feissarin, ihmissuhdejohtajan ja monien muiden toimien kautta tehdastyöläiseksi monilla aloilla huseeraavaan A.C.M.E.-yhtiöön.
Sipilän hallituksen neronleimaukset, maailmalla jylläävä pandemia ja Ukrainassa riehuva sota heittävät rattaisiin omat hiekkansa. Myös muistisairas isoisä ja lastenlapsia hartaasti odottava äiti antavat tekemistä ja ajattelemisen aihetta. Pentti Otsamon sarjakuvat tarkastelevat aina vain absurimmaksi käyvää maailmaamme surrealististen aurinkolasien läpi.
Työmiehen päiväkirjaan on koottu Otsamon Teollisuusliiton Tekijä-lehdessä vuosina 2018-2022 julkaistut sarjakuvat.
Lisätietoa →Niko-Petteri Niva: Hyvät Värinät 1 – Vibasietotila
Hyvät Värinät on Niko-Petteri Nivan strippisarjakuva oikeistohipeistä, bisnespöhinästä ja toksisesta positiivisuudesta. Hyvät Värinät 1: Vibasietotila on kokoelma, joka sisältää kaikki Twitterissä ja Instagramissa julkaistut stripit sekä ennenjulkaisemattomia uutuuksia.
Niko-Petteri Niva (s. 1991) on tamperelainen sarjakuvapiirtäjä, joka on aiemmin tehnyt yhdessä Tessa Astreen ja Aapo Kukon kanssa sarjakuvakirjat Uhma on Jumalasta (Zum Teufel, 2022) ja Huojuva torni (Zum Teufel, 2021). Hyvät Värinät 1 on Nivan ensimmäinen omakustanne. Sen valmistumista on edesauttanut Pokuto-omakustantajakollektiivi.
Lisätietoa →Petteri Tikkanen: Eero – Rakkauden vuoksi
Rakkauden vuoksi kertoo Eeron matkan lapsuudesta armeijaikään. Paras ystävä Kanerva kehittyy nopeammin, ja tämä tuottaa Eerolle päänvaivaa. Miehen mallia tarjoavat sotatraumoista kärsivä ukki sekä hiljakseen pahenevan päihdeongelman kanssa kamppaileva isä. Pojan täytyy oppia selviämään, mutta elämä ei ole krapula, muistuttaa äiti.
Petteri Tikkanen kuvaa nuoren pojan seksuaalista heräämistä ja itsensä etsimistä herkällä vaistolla ja varmalla viivalla. Tikkasen visuaalinen ilmaisuvoima on huima ja vähäisen dialogin merkitys korostuu. Eeron tarina on sarjakuvakerronnan juhlaa, nautinto lukijalle!
Rakkauden vuoksi -kirjan ensimmäinen luku on palkittu Sarjakuva-Finlandialla vuonna 2010.
Lisätietoa →Haavoilla
Haavoilla on kertomus hoitolaitoksesta, sen toimintakulttuurista, hierarkiasta ja asukeista.
Mikä meitä vaivaa ja mistä apu voisi löytyä? Riittääkö meille vaivojen hoitaminen, vai pitäisikö koko ihmisyyttä vaalia yhtenä kokonaisuutena? Hoitolaitoksessa kysymystä päästään tarkastelemaan monen eri hahmon näkökulmasta.
Tekijät: Anniina Heikkilä, Taru Kortelainen, Henry Sahrman, Lila Törmänen, Heli Nurmi, Sisko K., Lilja Kettunen, Ida Kortesalmi, Aino Laine, Henni Miikkulainen, Iikka Backman, Sara Ahola, Kasperi Mustonen, AnotherRemains, Micael Veteläiänen, V. Mourujärvi, E.M.
Toimittaneet Tessa Astre ja Mikko Jylhä.
Limingan taidekoulu on sivistänyt taideaineissa ihmisiä jo vuodesta 1966 saakka. Kaksikymmentäkolmevuotias sarjakuva- ja animaatiolinja tuottaa vuosittain albumin tai omakustannesarjoja, joissa opiskelijat perehtyvät sarjakuvaan - yhteistyöstä ja ideasta valmiiseen painotuotteeseen.
Lisätietoa →Keijo Ahlqvist: Taide
Taide on taiteen tekemisen pieni filosofinen opas, taiteen luennan lyhyt ja pitkä oppimäärä, aforistinen, uniikki, ruuduton ja rajaton sarjakuvateos. Taide on itsereflektiivinen, vallaton valtaus, vapauttava tapahtuma ja vaurautta tiiviydessään. Taide on Keijo Ahlqvistin kolmas oma sarjakuvakirja, elämänmittaisen ajattelutyön kypsä hedelmä.
Piirtäjänä Keijo Ahlqvist (s. 1955, edelleen elossa) on suuri pelkistäjä. Hän tiivistää oleellisen muutamilla viivoilla, eikä sanojakaan tuhlailla. Lopputulos patistaa lukijaa ajattelemaan (myös) itse.
Sarjakuvaneuvoksen arvonimellä palkittu Ahlqvist piirsi Kemissä kunnalliskertomuksia sarjakuvamuotoon, kunnallispoliittista Kemistit-sarjakuvaa Sortteeriin ja laati yhdessä Ari Kutilan kanssa ensimmäisen suomalaisen sarjakuvan oppikirjan Piirrä sarjakuvaa! (1988).
Vuonna 2000 Ahlqvist oli perustamassa Limingan taidekouluun sarjakuvalinjaa. Hän opetti siellä vuoteen 2017 asti, vaikka välillä kirjautui kouluun opiskelijaksi: ensin 2009 kuvataidelinjalle ja 2015 omalle sarjakuvalinjalleen. Ahlqvistille ominaista on pyrkiä tutkimaan asioiden kaikki puolet.
Hiljaiselo omien teosten suhteen loppui vuonna 2019, jolloin Ahlqvistin sarjakuvia julkaistiin kahtena kirjana, K ei joo (Täysi Käsi) ja Kaunakirja (Zum Teufel). Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Ahlqvistin uteliaisuus todellisuuden olemuksesta ei ole sammunut. Päinvastoin, lakkaamattoman pohdiskelun tuloksia piirtyy paperille hurjaa tahtia.
Keijo Ahlqvistin mukaan taide ei ole ensisijaisesti ammatti eikä varsinkaan palkkatyö. Taide on vapaus, joka kuuluu kaikille. Taide elää meissä kaikissa, kunhan sen antaa elää.
Kirjan esipuheen on kirjoittanut Ahlqvistin kollega, entinen oppilas ja opettaja Tessa Astre.
Lisätietoa →Tapani Bagge & Aapo Kukko: Marius
Mujusen toinen tuleminen!
Keväällä 1946 vaarallinen vanki karkaa kuljetuksesta juuri ennen Sörnäisten vankilan porttia. Yksikätinen yksityisetsivä Väinö Mujunen saa tehtäväkseen suojella vanhaa heilaansa, joka yritetään heti ampua. Punainen Valpo painostaa Mujusta. Mitä on kaiken takana? Kuka on Marius? Ehtiikö Mujunen pelastaa Ingen – ja itsensä?
Tapani Baggen luoma etsivä Väinö Mujunen on seikkaillut halki 1900-luvun kuohuvien vuosikymmenten jo seitsemässä historiallisessa rikosromaanissa. Marius on Mujusen toinen sarjakuva-albumi, jonka Aapo Kukko on sovittanut ja piirtänyt Baggen tarinasta. Ensimmäinen oli vuoteen 1943 sijoittunut sukellusveneseikkailu Harmaa susi (2016). Jatkoa seuraa…
Lisätietoa →Ilpo Koskela: Revel
Revel on novellikokoelma, jossa ovat samoissa kansissa Ilpo Koskelan vuosina 1985–2008 käsikirjoittamat ja piirtämät, useana vuonna Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa palkitut ALEKS REVEL -sarjakuvanovellit.
Tarinoiden tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja lähialueille 1930-luvun alkuun, kieltolain ajan viimeisille hurjille salakuljetusvuosille. Aleks salakuljettaa pirtua Suomeen, välttelee virkavaltaa ja ottaa yhteen muiden salakuljetusjengien kanssa, törmäten mielenkiintoisiin ihmisiin, tapahtumiin ja ajan ilmiöihin. Myöhemmin 1930-luvun lopulla Aleks seikkailee Espanjassa, toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina jälleen Suomessa ja 1950-luvun lopulla Havannassa Kuubassa.
Mukana on myös kaksi keskeneräistä, ennen julkaisematonta tarinan aloitusta, joissa tarinakokonaisuus kerrotaan synopsiksena sarjakuvasivujen jälkeen.
Lisätietoa →Jaana Suorsa: Lounaalla runoilijan kanssa
Kirjailija Pentti Saarikoski (1937–1983) oppi lapsena arvostamaan hyvää arkiruokaa: äidin tekemää ruokaa. Valmisruokia hän ei tahtonut koskaan aikuisenakaan syödä.
Pentti Saarikoski ei oikeastaan osannut laittaa ruokaa. Hän kokkasi itselleen usein yksinkertaisesti kauden ruoka-aineista, kuten sienistä, perunoista ja kalasta.
Ruoista esitetään kirjassa resepti, jonka mukaan runoilijan kotilounaan voi valmistaa, ja vaihtoehdot kasvisversioina. Reseptit ovat helppoja, ruoat toteutetaan vähillä, arkisilla perusaineksilla. Siksi tämä kirja sopii kotikeittiöön: pienesti saa hyvää, eikä tarvitse olla mestarikokki.
Kirja vie lukijan Pentin mukana Helsingistä kesäpaikkaan Nurmijärven Palojoelle sekä Tšekkoslovakiaan, Viroon, Ruotsiin ja Ranskaan. Reseptejä kehystävät tiedot ruoanlaiton ajankohdasta ja Pentin mietteet ajankohtaisista asioista, politiikasta, ihmissuhteista ja meneillään olevista kirjoitustöistä.
Jaana Suorsa on lukenut Pentti Saarikosken julkaistuista päiväkirjoista vuosilta 1968–1983 kuvauksia ruoanlaitoista ja syömisistä ja laatinut ruoille reseptit. Hän on myös kuvittanut kirjan piirroksillaan.
Lisätietoa →Pauli Kallio & Kyky Ahonen: Maalaispunkin lopullinen päiväkirja
Käsikirjoittaja Pauli Kallio ja piirtäjä Kyky Ahonen elivät teini-ikänsä tähtihetkiä 1970-luvun lopussa, kun punk uudisti suomalaisen rockin. Samalla mullistui monen pojan ja tytön elämä. Ratsian Lontoon skidit kiteytti maalaispunkkien tunnot pariin raivokkaaseen minuuttiin.
Maalaispunkin päiväkirja kertoo, millaista oli olla Nivalan ensimmäinen punkki, ystävystyä muiden kapinallisten kanssa ja löytää punkista rajattoman energian lähde. Lopulta nuoret sankarit retkeilevät Pihtiputaalle Ratsian Jyri Honkavaaran vieraiksi päämääränään Pelle Miljoonan keikka Elämäjärven työväentalolla.
Tekstiosuus käy läpi suomipunkin varhaisvaiheita sekä pureutuu Ratsian uraan ja tuotantoon. Bändin jäsenet, lähipiiri ja fanit palaavat yli 40 vuoden takaiseen aikaan. Nykynäkökulmaa täydentää Honkavaaran haastattelu vuodelta 1982.
Maalaispunkin päiväkirjan täydennetty painos toi mukaan kaksi uutta sarjakuvaa, Pertti Pulkkasen yksityiskohtaisen Ratsia-historiikin ja nipun ennen julkaisemattomia valokuvia. Tämä lopullinen laitos vahvistuu vielä Honkavaaraa ja The Clashia käsittelevillä kirjoituksilla sekä sarjakuvalla, joka vie päähenkilöt Tukholmaan The Clashin keikalle.
Lisätietoa →Tessa Astre & Aapo Kukko & Niko-Petteri Niva: Uhma on Jumalasta
"Ydinkysymykseni tähtiyönä: olenkohan oikealla planeetalla?”
Kuvataiteilija Vilho Lampi (1898–1936) tunnetaan lakeuden maalarina. Lyhyen mutta väkevän elämänsä aikana Lampi ehti kokea kotimaansa murrosvaiheet ja nähdä maailmaa aina Limingasta Louvreen. Lampea kiinnostivat ensisijaisesti kauneus ja uhma. Ilman niitä luovuus ei olisi minkään arvoista.
Teoksen inspiraationa on ollut Paavo Rintalan romaani Jumala on kauneus sekä muut kirjalliset teokset Vilho Lammesta. Uhma on jumalasta ei ole muotokuva vaan vimmatusti elävä mosaiikki. Taiteilijamyytin takaa löytyy ihminen.
Käsikirjoittaja ja piirtäjä Tessa Astre on monialainen taiteilija ja taideopettaja. Hänen kaikkien taidetekojensa keskiössä on kohtaaminen.
Aapo Kukko on oululainen sarjakuvantekijä, jolle Suomen lähihistorian sekä kiinnostavien ihmiskohtaloiden kuvaaminen ovat tärkeitä teemoja.
Niko-Petteri Niva on Tampereelle asettunut oululainen sarjakuvantekijä. Lempiaiheita ovat punk, vallan ravistelu ja queer-rakkaus – siis uhma ja kauneus.
Kolmen tekijän kollektiivi on aiemmin tehnyt yhdessä sarjakuvaromaanin Huojuva Torni (Zum Teufel, 2021). Tässä kirjassa he ovat etsineet uusia tekemisen tapoja – sekä omaan työhönsä että taiteilijakuvauksiin yleensä. Vilho Lammen henkilömyytistä, taidehistoriasta ja Paavo Rintalan merkkiteoksesta löytyvistä kulmista muodostuu Vilho Lampi, joka resonoi tähänkin aikaan.
"Kolmen taiteilijan kompleksi tuntuu olevan juuri oikea menetelmä näin kompleksisen taiteilijan taiteen, elämän, elämäntaiteen ja taide-elämän hahmotukseen. Tämä ei ole myytinmuodostusta vaan myytinmurtoa parhaasta päästä. Kolme tasapainoisen taiteellista näkökulmaa muistuttaa tehokkaasti, ettei tällaisessa keississä ole olemassa yhtä oikeaa totuutta. --- Astre, Kukko ja Niva hoitavat tasavahvasti hommansa kukin omalla tyylillään. He ovat onnistuneet laatimaan ehjän mosaiikin dokumenteista, tulkinnoista ja tulkintojen tulkinnoista. Monet mainiot sukaisut ja mietelauseet ovat peräisin Vilho Lammelta itseltään." - Juha Hurme, Sarjainfo 1/2023
"Vaikka Uhma onkin taiteellisesti enemmän menneisyyteen hapuilevasti kurottava käsi kuin mikään taidehistoria-analyysi, pidän sitä silti myös taidehistoriasarjakuvana. Ja niissä yksi selkeimpiä onnistumisen mittareita on se, alkaako kohteena oleva taiteilija ja taide kiinnostaa, ja Uhman myötä Vilho Lampi alkaa ehdottomasti kiinnostaa --- miten upeaa, että tällaisia tehdään, sielua ylevöittää aina välillä lukea jotain näin itsetarkoituksellisen taiteellista ja uhmakkaalla itseluottamuksella tehtyä." - Eero Laitila, Hyllyy-blogi 29.3.2023
Lisätietoa →




















