2015

Oulun neljäs Sarjakuvafestivaali 5.-8.11.2015

 

Vuoden 2015 festivaali oli järjestyksessään neljäs Oulun Sarjakuvafestivaali. Tänä vuonna festivaali sai ensimmäistä kertaa Opetus- ja kulttuuriministeriön Valtakunnalliset taide- ja kulttuuritapahtumat rahoituksen, joka mahdollisti entistä ammattimaisemman toimimisen ja laajemman ohjelmiston.

Festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa myös Oulun Taidemuseolla, jossa oli nähtävinä Kalervo Palsan sarjakuvatuotantoa esittelevä Palsamointia -näyttelykokonaisuus. Tapahtumapaikkoina toimivat myös edellisistä vuosista tutut Kulttuuritalo Valve ja Oulun kaupunginkirjaston pääkirjasto. Lisäksi näyttelyitä ja oheisohjelmistoa järjestetiin useissa muissa kohteissa.

Vuoden 2015 festivaalien yhteydessä alkoi Oulun Sarjakuvakeskuksen laajempi yhteistyö Bingo-gallerian kanssa, kun festivaalien aikana Bingolla oli esillä Tiitu Takalon näyttely. Perjantai-illan sarjakuvaklubi siirrettiin järjestettäväksi Bingon tiloissa.

Kulttuuritalo Valveen Valvegalleriassa oli esillä Kari A. Sihvosen ja Juha Vuorman kauhu-teemaiset sarjakuva-näyttelyt. Kaiken kaikkiaan festivaaleilla nähtiin yhdeksän pidempi kestoista näyttelykokonaisuutta ja viisi pop up -näyttelyä.

Näyttely- ja muun ohjelmistomäärän kasvaminen aiheutti järjestävälle organisaatiolle välillä harmaita hiuksia. Festivaalin jälkeisen palautekeskustelun perusteella päätettiin tuotantoa järkeistää heti seuraavana vuonna. Muun muassa sarjakuvakeitaalle osallistui noin 30 sarjakuvamyyjää, ja tilan ahtauden vuoksi keidas levittäytyi mitä ihmeellisimpiin paikkoihin Kulttuuritalo Valveella.

Oulun Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun 2015 teemana oli kauhu ja siinä jaettiin palkinnot yhteensä yhdeksälle tekijälle tai tekijäryhmälle. Näistä ainoastaan yksi oli suomalainen.

Festivaaleilla nähtiin jälleen tänä vuonna useita vierailijoita ja esiintyjälistalla oli entistä enemmän kansainvälisiä vieraita: Kari A. Sihvonen (Suomi), Tiitu Takalo (Suomi), John S Jamtli (Norway), Vegard A. Skogmo (Norway), Tuuli Hypén (Suomi), Søren Mosdal (Denmark), Jyrki Mäki (Suomi), Jaana Suorsa (Suomi), Aapo Kukko (Suomi), Tuomas Tiainen (Suomi), Kaisa Leka (Suomi), Juha Vuorma (Suomi), Pauli Kallio (Suomi), Úlfhildur Dagsdóttir (Iceland), Ilpo Koskela (Suomi), Hannele Richert (Suomi), Pentti Otsamo (Suomi), Elina Lahdenperä (Suomi), Rikke Platz Cortzen (Denmark), Rikke Villadsen (Denmark) ja Zven Balslev (Denmark)
https://www.oulucomics.com/15/people/

Arctic Comics Seminar 2015 -tapahtuman teemana oli Sarjakuvan opettaminen. Luennoissa käsiteltiin sarjakuvakoulutukseen ja opettamiseen liittyviä teemoja alan ammattilaisten välityksellä.

Oulun neljännen sarjakuvafestivaalin internet -sivuilta voit tarkistaa vuoden festivaaliohjelman https://www.oulucomics.com/15/.

Festivaalitaiteilijana vuonna 2015 toimi Harri Filppa.