Viikko-ohjelma

Viikko-ohjelmisto:

  • to
    01
    marras
    2018
    la
    24
    marras
    2018

    Lakeuden sarjakuvia

    Oulunsalon kirjasto, Karhuojantie 2, Oulunsalo

    Lakeuden sarjakuvia on Avi Heikkisen, Harri Filpan ja Sami Nyyssölän sarjakuvanäyttely, jossa on esillä otteita tekijöidensä teoksista. Tekijöitä yhdistää, että he ovat kaikki syntyneet tai kasvaneet Oulunsalossa tai Kempeleessä.

    oulunsalo_pokuto2

    Valotusaika on (Pokuto, 2018) on Avi Heikkisen joulukuussa 2018 julkaistava sarjakuvaromaani, jonka tekotapa on poikkeuksellinen: jokaisen sarjakuvaruudun kuva on alunperin valokuva, joka on jälkikäsitelty näyttämään piirretyltä. Näyttely esittelee teoksen tekemistä aina ideoinnista käsikirjoitukseen ja kuvauksista lopullisiin viimeisteltyihin sivuihin.

    Harri Filpan Kuolema meidät erotti (Pokuto, 2017) albumiin pohjautuva näyttely on omaelämänkerrallinen ja käsittelee puolison kuoleman tuomaa odottamatonta käännettä elämässä. Suurten sarjakuvasivuvedosten rinnalla näyttelyssä kuullaan kertomuksia teoksen taustasta sekä albumin ulkopuolelle jääneistä kohtaamisista. Puolison äkillinen kuolema tuo surun ja kaipuun, jonka lopullisuutta on vaikea ymmärtää. Kuolema meidät erotti -teos oli vuonna 2018 Sarjakuva-Finlandia- ja Botnia-kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

    Learn Finnish without studying - Opi suomi opiskelematta (Pokuto, 2018) on Sami Nyyssölän 23.11.2018 julkaistava sarjakuvaopas. Jos sinä tai joku tuntemasi haluaa tutustua suomen kieleen opiskelematta, tämä kirja on kirjaimellisesti sitä varten tehty.

  • to
    01
    marras
    2018
    pe
    30
    marras
    2018

    Cara Bean: Brain World -exhibition

    Limingan kirjasto, Tupoksentie 5, Liminka

    Brain-World

    Cara Bean, Artist in Residence at the Oulu Comics Center and Liminka School of Art is currently working on a graphic novel about mental health for kids. She uses the art form of comics as an expressive teaching tool to explain anxiety, depression, and substance abuse. The Liminka School library will have on display her sketches and preliminary sketches for the chapters of her book in process.

    Bean will be exhibiting images of the metaphors and storytelling devices that she is using to educate about anxiety, depression, trauma, coping mechanisms, and treatment that she has generated while being an artist in residence.

    A smaller version of the Brain World exhibition will be available 24th of November in the Oulu City Library

    Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Limingan taidekoulun residenssitaiteilija Cara Bean työstää lasten mielenterveyttä käsittelevää sarjakuvaromaania. Hän käyttää sarjakuvataidetta ilmaisullisena opetusvälineenä, jonka avulla hän selittää asioita ahdistuksesta, masennuksesta ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Tulevaan kirjaan liittyviä piirroksia ja luonnoksia on esillä Limingan taidekoulun kirjastosta löytyvässä taidenäyttelyssä. Näyttely esittelee ahdistusta, masennusta, traumaa ja selviytymiskeinoja käsitteleviä metaforia ja tarinankerronnallisia ratkaisuja, joita Bean on päättänyt käyttää kirjassaan.

    Brain World -näyttelyn suppeampi versio on nähtävillä Oulun Kaupunginkirjastolla 24.11.2018.

  • ke
    21
    marras
    2018

    Cara Bean: Brain World interview

    17:30 - 18:30Limingan kirjasto, Tupoksentie 5, Liminka

    Brain-WorldenCara Bean talks about her exhibition. Bean, Artist in Residence at the Oulu Comics Center and Liminka School of Art is currently working on a graphic novel about mental health for kids. She uses the art form of comics as an expressive teaching tool to explain anxiety, depression, and substance abuse. The Liminka School library will have on display her sketches and preliminary sketches for the chapters of her book in process.

    Bean will be exhibiting images of the metaphors and storytelling devices that she is using to educate about anxiety, depression, trauma, coping mechanisms, and treatment that she has generated while being an artist in residence.

    A smaller version of the Brain World exhibition will be available 24th of November in the Oulu City Library

    Cara Bean esittelee näyttelynsä ja kertoo työskentelystään. Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Limingan taidekoulun residenssitaiteilija Bean työstää lasten mielenterveyttä käsittelevää sarjakuvaromaania. Hän käyttää sarjakuvataidetta ilmaisullisena opetusvälineenä, jonka avulla hän selittää asioita ahdistuksesta, masennuksesta ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Tulevaan kirjaan liittyviä piirroksia ja luonnoksia on esillä Limingan taidekoulun kirjastosta löytyvässä taidenäyttelyssä. Näyttely esittelee ahdistusta, masennusta, traumaa ja selviytymiskeinoja käsitteleviä metaforia ja tarinankerronnallisia ratkaisuja, joita Bean on päättänyt käyttää kirjassaan.

  • ke
    21
    marras
    2018

    Open stage Drink'n'Draw

    19:00 - 23:00Limingan nuorisoseuran talo, Liminka

    fiLimingan nuorisoseuran talolla kuukausittain järjestettävä Open Stage kerää Oulun sarjakuvafestareiden viikolla yhteen jälleen monimuotoisia esityksiä.

    Kuka vain voi ilmoittautua esiintymään, mutta pääpaino on livepiirtämisellä ja sarjakuva-aiheilla. Osaatko soittaa, laulaa, stand-upata, performoida, esiintyä kyllitätinä ja tai burleskitähtenä?

    Ennakkoilmoittaumiset : tessa.astre@gmail.com, myös paikan päällä voi ilmoittautua. Tykki, dokkakamera, äänentoisto löytyy, omat piirtovälineet ja soittimet esiintyjiltä itseltään.

    Narikka 1€, baari palvelee normaalein asiakashinnoin.

    openstage2111_small

    en
    The Open Stage, organized monthly at the Liminka Youth Center, will collect a variety of performances for the Oulu Comics Festival week.

    Anyone can sign up to perform, but the main focus is in live drawing and comic themes.

    Do you have skills to play instruments, sing, perform stand up or just perform, draw to audience with no problems and or burlesque?

    Pre-registration: tessa.astre@gmail.com, can also be registered at the center. There is a video projector, a document camera and a sound system, but you have to bring your own drawing tools and musical instruments for your performance.

    Checkroom 1€, bar serves the standard customer prices.

  • to
    22
    marras
    2018

    International Comics Cafe | Sarjakuvakielikahvila

    17:00 - 19:00Sarjasto, Kaarlenväylä 3, 3. krs

    en

    comics_cafe_webInternational Comics Cafe gathers in Oulu Comics Festival week at thursday 24th November 17:00-19:00 at Sarjasto (Kaarlenväylä 3, third floor of the Oulu City Library). The Comics Cafe is open to everyone. Participants get to read and draw comics together. In the Cafe we communicate mainly in Finnish and English. And in the international language of comics of course.

    Let's festival!

    fiOulun Sarjakuvakeskuksen kielikahvila kokoontuu Oulun Sarjakuvafestivaalien merkeissä torstaina 22.11. klo 17:00-19:00 Sarjastolla (Oulun Kaupunginkirjasto, Kaarlenväylä 3, 3. kerros). Kielikahvila on kohdennettu maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita. Sarjakuvakielikahvilassa osallistujat pääsevät lukemaan ja tekemään sarjakuvia. Kahvilassa keskustellaan pääasiassa suomeksi ja englanniksi sarjakuvan kieltä luonnollisesti unohtamatta.

    Tästä se festari alkaa!