Saatavilla

Tosielämän sarjakuva perheestä, jonka unelma-asunto paljastuu homeloukoksi

Ahtisen omaelämäkerrallinen sarjakuva Homepäiväkirja kertoo monelle suomalaiselle murheellisen tutusta tilanteesta. Teos näyttää, miten ihmismieli reagoi joutuessaan ylipääsemättömän ongelman eteen. Ilmeikkäät piirrokset ja paikoin kiusallisen avoin kerronta tarjoavat yhdessä riipivän lukukokemuksen, joka jää vainoamaan ajatuksiin vielä pitkään sen jälkeen, kun kirjan on laskenut käsistään.

Ennen Kajaani-sarjakuvaromaania Ville Rannan Elias Lönnrot seikkaili aikakauslehti Kaltion sivuilla Oulussa vuosina 2002–2006. Aluksi silloisen nykyhetken oululaisissa kulttuuripiireissä, sittemmin muodonmuutoksen kokeneena historiallisessa vuodessa 1832. Nämä tarinat julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa koottuna laitoksena Kaltio ry:n toimesta, lehden 70-vuotisjuhlateoksena. Teoksen on toimittanut Kaltion päätoimittaja Paavo J. Heinonen ja jälkisanat kirjoittanut entinen päätoimittaja Jussi Vilkuna.

Aapo Kukon Riekaleita sisältää kuusi sarjakuvatarinaa, jotka sijoittuvat 1940-luvun alkuun, vasta syttyneen jatkosodan aikaan. Varsinaisten taistelukuvausten sijaan kertomukset keskittyvät suomalaisen mielipidevangin, narkomaanin, homoseksuaalin, rintamakarkurin, kuolemaantuomitun ja nuoren sotilaan tarinoihin. Yhteiseksi teemaksi nousee yksilön suhde ryhmään, yhteiskuntaan ja sotaan itseensä.

Riekaleita on osa sitä sotahistoriaa, joka vasta viime vuosina on Suomessa noussut keskusteluun. Teos on sarjakuvataiteilijan panos uuteen historiankirjoitukseen, joka käsittelee rintamamiehiin kohdistuneita äärimmäisiä henkisiä paineita. Kokonaiskuvassa on nähtävissä muun muassa Erno Paasilinnan ja Henrik Tikkasen kirjoitusten sodanvastaista henkeä, Arvo Turtiaisen runoutta unohtamatta. Mustan ja valkoisen voimakkaita kontrasteja hyödyntävä piirrosjälki korostaa tarinoiden kerronnallista painoa.

Oululainen Aapo Kukko (s. 1991) käsittelee sarjakuvissaan mieluiten todellisiin historiallisiin puitteisiin ja tapahtumiin liittyviä aiheita. Hän on tehnyt yhteistyötä myös käsikirjoittajien, kuten Tapani Baggen ja Mikko Mustasaaren kanssa. Kukko on saanut huomattavan myönteistä kritiikkiä sotasarjakuvastaan U-255 - Sukellus pohjoisessa. Tulevaisuudessa hän aikoo käsitellä laajemminkin Suomen jatkosotavuosia 1940-1944. Riekaleita-albumia voidaan pitää lähtölaukauksena näihin hankkeisiin.

Punainen talvi (Röda vintern) on osa ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Anneli Furmarkin (s.1962) teostrilogiaa. Katkelmassa kurkistetaan pohjoisruotsalaisen perheen elämään poliittisesti latautuneella 1970-luvulla. Asetelma on latautunut myös perheen mittakaavassa: perheen äidillä Sivillä on nuori rakastaja Ulrik, joka työskentelee perheen isän Börjen kanssa samalla tehtaalla. Siv pohdiskelee ristiriitaista asemaansa runollisesti. Tilanteesta tietämätön Börje keskittyy perheeseensä ja politiikkaan, joka näkyy vahvasti myös työpaikalla. Myös vanhin perheen kolmesta lapsesta pääsee ääneen. Lapsuuden ja aikuisuuden välistä aikaa elävä 14-vuotias Peter on yhtä aikaa suojassa ja suojaton.

Furmarkin piirroksissa on nostalgisia yksityiskohtia. Hienoisen kömpelön piirrosjäljen ja taitavasti kuvattujen ilmeiden ansiosta hahmot tuntuvat inhimillisiltä ja haavoittuvilta. Furmark osaa kuvata tulenarkaa suhdetta hienovaraiseen sävyyn, pohjoisen kylmyyden keskellä leimuava rakkaus saa arkisia, hieman tragikoomisiakin piirteitä. Ankara kylmyys ja aikakauden aatteet värittävät kerrontaa kauttaaltaan, mutta pääosassa ovat koskettavasti kuvatut tuntemukset ja ihmisten väliset suhteet.

Eläimelliset kaverukset debytoivat Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena vuonna 1990, joten oli jo aikakin houkutella heidät kansien väliin. Kaksikon muuten suhteellisen sopuisaa yhteiseloa hankaloittaa se, että Joe on Nipalle paitsi paras ystävä, myös mieluisa hiukopala. Kustantajan mielestä Otsamon aliarvostettu strippisarja on terävämpi, anarkistisempi ja riemastuttavampi kuin useimmat hauskuuttamismielessä tuotetut eläinsarjat yhteensä.

Kaapuveikko on vanhassa kuivuneessa kaivossa kissan ja pääkallon kanssa asustava metsätonttupandakarhu, arkipäivän anarkisti ja kaivonpohjafilosofi.

Tässä kirjassa Kaapuveikko yrittää armotta seurata ajan henkeä, vaikka kokeekin sen vieraaksi. Hän pyörittää ei-oota myyvää haamuyritystä työntekijöinään musta kissa ja pääkallo, pitää myyntikojua keskellä suota piilossa asiakkailta, horisee männyntaimelle elämänohjeita elinkeinoelämän myllytykseen, poukkoilee työnhaussa tehtäviin joista ei mitään tajua. Ja on jotenkin aina asian ytimessä...omalla tavallaan.

Kaapuveikko-sarjakuva on ilmestynyt vuodesta 1992. Tämä kirja on järjestyksessä neljäs sanomalehtistrippi-kokoelma. Numeroitujen kokoelmien lisäksi Kaapuveikkoa on ilmestynyt jatkuvajuonisena tarinana ("Kaapuveikko ja Verokarhu", Sarjamafia, 1999) ja lasten kuvakirjana ("Minä olen Kaapuveikko", Kaapu Press -omakustanne 2014).

Kaapuveikko sai Kemin sarjakuvakilpailussa kunniamaininnan aloitusvuonnaan 1992. Iltasanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana se esiintyi 1993. Sittemmin sarjaa on julkaistu pääasiassa paikallislehdissä. Pudasjärveläisessä Iijokiseutu-lehdessä sarjaa on julkaistu jo 10 vuotta. Kirja sisältää sarjakuvia vuosilta 2013-2014.

Juha Vuorma on pohjoissuomalainen sarjakuvantekijä ja underground-taiteilija. Hänet on palkittu 2 kertaa Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa. Vuorman sarjakuvia on julkaistu sanoma- ja paikallislehdissä, kioskisarjakuvalehdissä, albumeina ja antologioissa.

Kramppien keskiössä on ihmiselon ihanuus ja kurjuus. Henkilöitä koskettavat kaikki ne pyrkimykset, joita ihmisyys parhaimmillaan on. Tärkeitä ovat ihmisen suuret asiat: rakkaus, kuolema, ystävyys, toimeentulo, elämän mieli.

Kun Kramppien maailma näyttää parhaat puolensa, ovat kaupungit kauniita, maaseutu leppeää ja seura parasta mahdollista. Ja huonoinakin päivinä sen henkilöt osaavat käyttää järkeään, seurata tunteitaan ja osoittaa hyvää tahtoa. Tällaisessa maailmassa ihmisellä on toivoa.

- Merja Heikkinen alias Grönroos

Tämä ei ole paljastuskirja eikä rankka tilitys, ei jännittävä kertomus eikä aikalaiskuvaus. Tämä on kysymys, jonka minä esitän elämälle: Miksi neroutta ei esiinny paljon missään, mutta keskinkertaisuutta ja S-marketteja on kaikkialla – ihan kaikkialla? Miksi vanhenen näin nopeasti? Ja ennen kaikkea: Miksi minulle tulee koko ajan lisää lapsia?

K​ÖYHÄN MIEHEN JERUSALEM on pohdiskelua ja tempoilua kodin, lasten, raskaana olemisen, eläinten, ihmisten, kohtalon ja keskinkertaisuuden puristuksissa. Rannan esseemäisiä sarjakuvia on julkaistu aiemmin teoksissa ERÄÄNLAISIA RUKOUKSIA (2009) ja ISI ON VÄHÄN VÄSYNYT (2005).

Ville Ranta (s. 1978) on oululainen sarjakuvataiteilija ja pilapiirtäjä, jolta on ilmestynyt useita albumeita ja sarjakuvaromaaneja. Ranta on palkittu Puupää-hatulla ja hänen teoksensa KAJAANI oli ehdolla vuoden 2010 parhaaksi albumiksi Angoulêmen sarjakuvafestivaalin kilpailusarjassa Ranskassa. Rannan edellinen teos KYLLÄ EIKÄ EI (WSOY) ilmestyi vuonna 2013 ja voitti Sarjakuva-Finlandian.

Kiskoja pitkin helv… Helsinkiin.

Hermolomamatkasta tuttu Valtte Railo astuu junaan. Kiskot vievät pohjoissuomalaisesta kaupungista kohti Helsinkiä, ja matka taittuu joutuisasti ravintolavaunun omalaatuisessa seurueessa, vaikka mitään ei ole tarkoitus ottaakaan. Kun väsynyt matkaaja vaipuu uneen, kuvitelmat muuttuvat karmaiseviksi – mutta ovatko ne unta ensinkään?

Jyrki A. Mäen käsistä on syntynyt maaginen tarina, joka kiskoo syvälle painajaisunien syövereihin. Taitavasti rytmitetty kertomus lähtee lentoon lahjakkaan piirtäjän otteessa ja lisää kierroksia hurjaan tahtiin. Mäen edellinen sarjakuvaromaani Hermolomamatka oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2012.

Pauli Kallion kirjoittama ja Ville Pirisen piirtämä Ornette Birks Makkonen on tuttu musiikkilehtien lukijoille jo parin vuosikymmenen ajalta. Orneten julkisuutta ja melkein kaikkea muutakin kaihtava, yhteiskunnan laitamilla vaeltava isovelipuoli Muddy Lee Makkonen aloitti maanläheiset seikkailunsa vuonna 2007. Nyt kaikki Blues News -lehdessä julkaistut jaksot on nidottu albumiksi nelivärisinä versioina. Katusoittajan elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta toivoa on niin kauan kuin kadunkulmia ja huumorintajua riittää. Montako blues-kitaristia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Ihan sama, koska sähkölasku on maksamatta.

KAAPUVEIKKO on metsätonttu, pandakarhu ja tonttupeikko. Tämä omintakeinen hahmo on ilmestynyt sanomalehtisarjakuvana vuodesta 1992. Nyt Kaapuveikko astuu värilliseen kerrontaan lapsille (ja lapsenmielisille) suunnatussa uudessa kuvakirjassa "Minä olen Kaapuveikko". Hyväntuulisessa kirjassa Kaapuveikko kasvattaa perunoita, poimii marjoja, tekee risusavottaa, lämmittää saunan ja kohtaa erikoisen mörisevän talitintin.

Kaapuveikko sai Kemin sarjakuvakilpailussa kunniamaininnan aloitusvuonnaan 1992, ja seuraavana vuonna Veikko seikkaili Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuvana. Tällä hetkellä sarjakuvaa julkaistaan Pudasjärveläisessä Iijokiseutu-lehdessä kerran viikossa.

Kaapuveikko-sarjakuvakirjoja on ilmestynyt neljä, sanomalehtistrippikokoelmat Kaapuveikko 1- 3 (Kaapu Press omakustannejulkaisut) ja jatkuvajuonisen tarinan sisältävä kirja "Kaapuveikko ja Verokarhu" (Sarjamafia, 1999).

Simo on ehtiväinen mukula. Nyt hän on ehtinyt jo toiseen kokoelmaansa.

Esikoiskirja Kuuluisat ensimmäiset sanat poisti tulpan ja ajatuskuplat kehittyivät puhekupliksi. Sanattomaksi ei liioin jää Mukulan paras kaveri, salaperäinen Jussi Jänes, jonka mielestä porkkana päivässä pitää lääkärin loitolla. Äidin puolesta lääkärisetää voisi kyllä tavata vähän useamminkin. Uusina henkilöinä esittäytyvät keksintöjä suoltava pappa ja urheiluhullu mummo.

Jari Terhon Mukula on osoittanut elinvoimansa jo useissa lehdissä touhuavana elämän tosiasioita testaavana sarjakuvasankarina.

Se tuskin on synti. Se, että joskus sanoo kyllä.

Pohjoista mielenmaisemaa väkevin vedoin suuret teemat ja henkilökohtainen pohdiskelu yhdistyvät palkitun sarjakuvapiirtäjän uutuudessa.

Ville Rannan uuden albumin rohkeat, ruuduttomat kuvat herättävät eloon 1800-luvun Oulun, jota leimaa Kajaani-albumista tuttu pohjoinen ahdistus ja synnintunto. Sivistyneistön oudoksuma herännäisyys valtaa alaa talonpoika Paavo Ruotsalaisen johdolla. Pikkukaupungin seisovia vesiä sekoittaa meriltä saapuva itsenäinen nainen. Talven pimeydessä ja lyhyen kesän kiihkeydessä polveileva tarina kuvaa ilmeikkäästi ja moniulotteisesti ihmisen osaa: hengen ja lihan päättymätöntä ristivetoa.

Puupäähatulla 2009 palkittu Ville Ranta on tunnetuimpia sarjakuvantekijöitämme. Kajaani kilpaili Angoulêmen kansainvälisillä sarjakuvafestivaaleilla vuoden 2010 parhaan sarjakuvateoksen palkinnosta.

Parrakas muukalainen saapuu pieneen amerikkalaiskaupunkiin 1800-luvun loppupuolella. Kainalossaan hänellä on Marxin Pääoma ja mielessään vain yksi asia: vallankumous.

Aave Stream Cityssä on pääpiirteissään perinteitä kunnioittava lännentarina, mutta se sisältää epäkonventionaalisia painotuksia. Kaivoskaupunkiin saapuva muukalainen nostattaa sorrettuja työläisiä taisteluun esivaltaa vastaan kommunistisin teorioin. Albumi ei silti ole propagandaa, vaan sen perusydin on jännittävä lännentarina, joka on sukua mm. Sergio Leonen klassisille spagettiwesterneille.

Albumin on käsikirjoittanut Mikko Mustasaari (s. 1982) ja kuvittanut Aapo Kukko (s. 1991). Mikko Mustasaaren piirtämiä ja kirjoittamia sarjakuvia on aiemmin julkaistu pienlehdissä. Tämä on hänen ensimmäinen pitkä sarjakuvakäsikirjoituksensa. Suomen lupaavimpiin nuoriin sarjakuvantekijöihin lukeutuva Aapo Kukko on tehnyt ennen Stream Cityä kolmiosaisen ja yli 300-sivuisen sukellusvenetarinan U-255 – Sukellus pohjoisessa (MKKEntertainment 2008-2011).

Pentti Otsamo (s. 1966) on suomalaisen sarjakuvan suuri ja suurelle yleisölle tuntematon novellisti. Esimerkiksi melkein albumin mittoihin laajeneva, Robert Altmanin elokuvien tapaan polveileva lähiökuvaus Elämää sota-aikaan on tuttu italialaiselle, ruotsalaiselle ja kanadalaiselle lukijakunnalle, mutta julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Otsamon tarinoissa arki saa outoja piirteitä. Tunnelmatuokioissa pikkuruiset yksityiskohdat ilmaisevat suuria asioita. Onko mikään lopulta ihan sellaista kuin ensivilkaisulta näyttää?

Palkittiin Sarjainfon kriitikkoäänestyksessä vuoden parhaana kotimaisena albumina.

Mustapukuinen mies on yksi suomalaisen sarjakuvan tyylikkäimmin tyyliteltyjä hahmoja. Sanaton sarjakuva, joka ei puhu mutta puhuttelee. Se on hyötygrafiikan taiturin, muusikon ja elämäntaiteilija Ari Kutilan (1961–2010) mestariluomus.

Kutila hallitsi sekä sanallisen että visuaalisen ulottuvuuden. Jokainen hänen sarjakuvansa ruuduista on enemmän kuin tuhat sanaa. Jos se ei vielä riittänyt, Kutila nakutti kuviin tukevan tekstin, ja lopputulos on sarjakuvaa sulavimmillaan.

Niinpä Mustapukuista miestä ymmärrettiin oitis yli maallisten rajojen. Sarjakuva ehti ilmestyä niin Helsingin Sanomissa kuin Polarnaja Pravdassakin.

Kutila olisi ansainnut enemmänkin huomiota taiteilijana. Hän oli oman itsensä tulkitsijana erinomainen, niin piirtäjänä, sanankäyttäjänä kuin muusikkonakin. Hänen muistolleen julkaistavassa Mustapukuinen mies -kirjassa on nimikkosarjan lisäksi esitelty Ari Kutilan henkilöhistoria. Siihen sisältyy myös näytteitä hänen muista sarjakuvistaan ja kuvitustöistään.

Hyötygrafiikan mestari, muusikko ja elämäntaiteilija Ari Kutila menehtyi kotikaupungissaan Kemissä kesällä 2010. Mustapukuinen mies jäi orvoksi.

Kirjan on toimittanut Ari Kutilan ystävä ja työtoveri, sarjakuvaneuvos Ilpo Koskela.

Alunperin Aseman vuonna 2004 julkaisema kirja on yksi käsikirjoittaja Pauli Kallion (s. 1960) painavimmista teoksista. Ensimmäinen painos kului loppuun parissa vuodessa ja nyt on toisen aika. Kymmenen piirtäjän joukkoon valikoitui kirjoittajan tuttujen työkumppanien lisäksi yllättäviäkin taiteilijoita. Joel Melasniemi, Tuisku Honkanen, Jyrki Heikkinen ja Mikko Väyrynen kuvittavat päähenkilön lapsuuden sattumuksia. Keski-iän kolauksien tulkkeina toimivat Terhi Ekebom, Christer Nuutinen, Kati Kovács sekä Villet Pirinen ja Ranta. Mika Lietzen piirsi jälkisanat.

Tulihan se kotimainen lapsisarja vihdoinkin! Lapsiperheiden vaiheisiin keskittyvät sarjakuvat ovat olleet enimmäkseen amerikkalaista tuontitavaraa, mutta nyt oululainen Jari Terho, kahden pienen pojanvintiön isä, on tarttunut toden teolla aihepiiriin. Mukula on vielä vauvaikäinen sarjakuvasankari, mutta osaa laittaa asiat, kuten äitinsä, parhaaksi katsomaansa järjestykseen. Sarjakuvastrippien ohessa albumista löytyy vanhempien kasvatusvinkkejä toistenkin tenavien käyttöön. Mukulan ja hänen äitinsä pienperheessä ei isästä ainakaan lukijoilla ole tietoa, mutta sitäkin suurempaan rooliin nousee Jussi Jänes. Hän ei taivu enempää lemmikin, pehmoeläimen kuin mielikuvituskaverinkaan hahmoon. Jäneksestä on iloa aikuisillekin, vaikka otus ensi alkuun heitä hiukan hämmentäisikin. Mukula ilmestyy jo useissa sanomalehdissä eri puolella maata. Hänestä tullaan kuulemaan vielä paljon lisää!

Levynpyörittäjä ja maailmanmies Makkonen on rehevöittänyt suomalaista sarjakuvaa ja musiikkilehdistöä jo 18 vuotta. Nyt ilmestyvä noin kymmenes Ornette-nide on kolmas Soundin julkaisemista nelivärisarjoista koottu. Mukana on myös uutta materiaalia.

Vinyyliin addiktoitunut sankarimme harjoittaa vaihtelevalla menestyksellä musiikkiterapeutin praktiikkaa sekä kohtaa alan merkkihenkilöitä Axl Rosesta Lux Interioriin ja 22-Pistepirkosta Dr. Lonnie Smithiin. Käsikirjoittaja Kallio ja piirtäjä Pirinen tuntevat musiikin paremmin kuin omat taskunsa ja kommentoivat luomuksiaan alaviitteissä, joiden on väitetty olevan hauskempia kuin itse sarjakuvat.

Kramppien tutut henkilöt kilvoittelevat kohti parempaa elämää. Samalla he parantavat maailmaa sen minkä omilta kiireiltään ehtivät. Tanja osallistuu mielenosoituksiin ja murehtii dementiaa sairastavan äitinsä hoitoa. Puoliso Risto pyrkii elättämään itsensä musiikillaan vaikka taiteelliset ja taloudelliset tavoitteet kohtaavat harvakseltaan. Pariskunnan ikuisuusprojekti on oman jälkeläisen hankkiminen. Kaikki kestää, eikä Tanjaa ilahduta sekään, että Risto pestaa bändinsä laulajaksi voimakaskeuhkoisen diivan, Sugar Janen. Esko pohtii, miksi Anniina lähti eikä apua löydy sen paremmin terapiasta kuin Riston kanssa ruotimisestakaan. Uudet tuulet alkavat puhaltaa, kun Aino antaa yllätyslahjan. Nähtäväksi jää, avaako fyysis-filosofinen harrastus Eskon elämänpolkuun uusia haaroja.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä on jo klassikko, yli 20 vuotta jatkunut nasevan aidosti kirjoitettu ja taidokkaan rennosti piirretty jatkokertomus.