Kaikki festivaalinäyttelyt
Rajaa tapahtumapaikan mukaan:
Taidemuseo | Sarjasto / Kirjasto | Sarjakuvakeskus / Valve | Muut paikat
Kaikki festivaalinäyttelyt
-
ke15marras2017su10joulu2017Main library, exhibition area (Kaarlenväylä 3)
Maailman Paskin Nalle: Jussi Hukkanen
Oululaisen sarjakuvataiteilija Jussi Hukkasen Maailman Paskin Nalle -sarjakuva sai alkunsa legendaarisessa anniskeluravintolassa Lentävässä lautasessa vuonna 2007. Maailman Paskin Nalle -hahmo ja sen ajatukset syntyivät tuopinalusiin piirrettyn "sarjakuvabattlen" seurauksena.
Pöytälaatikkoon jäänyt sarjakuva sai päivänvalon vuonna 2013 kun sosiaaliseen mediaan syntyi Maailman Paskimman Nallen profiili Hukkasen provokatiivinen nalle kommentoi ajankuvaa ja toimii taiteilijalle väylänä sanoa suoraan ja epäkorrektisti. Sarjakuvan varioiva piirrostyyli vaihtelee aina tunteen mukaan, mutta nalle on aina tunnistettavissa.
Näyttelyssä nähdäänkin nalle eri muodoissa kuten pienoismallina ja suurena öljyvärimaalauksena ja sarjakuvana. Näyttelyn avajaisia vietetään festivaaliperjantaina 1.12. klo 16:00 Sarjastolta alkavan näyttelyopastuksen yhteydessä ja taiteilija on haastateltavana Oulun Sarjakuvafestivaaleilla lauantaina 2.12. klo 14:30 Sarjaston lavalla.
Maailman Paskin Nalle -strippisarjakuva on Ilta-sanomien marraskuun 2017 kuukauden kotimaisena. Jussi Hukkanen on toiminut myös piirtäjänä Raimo Tyyskän API-sarjakuvassa.
Oulu based comic artist Jussi Hukkanen's "Maailman Paskin Nalle" -comic took its first steps at the legendary bar Lentävä Lautanen in 2007. The character and it's thoughts were born on a beer coasters as a result of a "comic battle".
The comic was left in a drawer at first, but saw the light of a day in 2013, when Maailman Paskin Nalle -profile appeared in social media, where Hukkanen's provocative bear character commented the modern days and gave the artist a channel to say things straight and not-so-correctly. Drawing style of the comic may vary according to the artist's mood, but the main character stays always recognizable.
In the exhibition, Nalle can be seen in many different forms, including a miniature, big oil painting and comics. The show opens on festival friday 1.12. at 4pm as a part of a guided tour, starting from the comics library Sarjasto. The artist himself will be interviewed at the Sarjasto stage on Saturday 2.12. at 2:30pm.
Maailman Paskin Nalle is Ilta-sanomat newspaper's finnish comic strip of the month in November 2017. Jussi Hukkanen has also worked as an artist in Raimo Tyyskä’s API-comics.
-
pe17marras2017la02joulu2017Syke-talo, Kirjastokuja 1, Kiiminki
Lasten sarjakuvapajojen syyssatoa
Näyttelyssä on esillä Oulun Sarjakuvakeskuksen sarjakuvapajojen teoksia. Esillä on muun muassa lasten toteuttaman Kaatopaikkaperhe ja kadonnut pihatonttu (Oulun Sarjakuvakeskus, 2017) -kirjan töitä.
-
ke22marras2017su10joulu2017Main library, Ala-aulan vitriinit (Kaarlenväylä 3)
PANELS AND PLANTS: Line Høj Høstrup
The exhibition shows the work of Line Hoj Hostrup, a Danish artist, who works in both comics and illustration. Through quirky and colorful artwork, we are introduced to a world of neurotic egomaniacs, feminist adventurers and David Bowie. Her meticulously executed illustrations are as charming and elegant as the comics are loud and absurd.
-
ti28marras2017su03joulu2017Limingan kirjasto, Liminganraitti 5, Liminka
Lastensarjakuvia koko perheelle -näyttely
Oulun Sarjakuvafestivaalin tämän vuoden POP UP-näyttely ja -tapahtuma järjestetään Limingan kirjastolla. Lastensarjakuvia koko perheelle -näyttelyssä on esille lastensarjakuvaa aiemmilta vuosilta. Näyttelyssä on esillä otteita teoksista:
Jukkapalmun salaisuus (Suomen sarjakuvaseura, 2013)
Mari Ahokoivu & Kalle Hakkola: Sanni & Joonas: Hugo -serkku (Kumiorava, 2016)
Harri Filppa: Vastarannan Siili unten mailla (Soiva Siili, 2016)Limingan kirjaston aukioloajat ja tiedot löydät tästä linkistä...
-
ke29marras201715:00 - 19:00Limingan kirjasto, Liminganraitti 5, Liminka
Sarjakuvapäivä Limingan kirjastolla
Oulun Sarjakuvafestivaalin POP UP-tapahtuman pisteenä on nyt Limingan kirjasto. Kirjastossa 28.11.-3.12.2017 esillä olevan Lastensarjakuvia koko perheelle -näyttelyn lisäksi POP UP -päivän ohjelmisto sisältää pajatoimintaa ja sarjakuvapaneelin.
Klo 11-18 Hop In Sarjakuvapaja
Kaikille avoimessa Hop In -sarjakuvapajassa kuka tahansa voi tulla piirtämään oman sarjakuvansa
Klo 18-19 Avoin Sarjakuvapaneeli
Sarjakuvantekijöiden paneelikeskustelu johdattelee sarjakuvanmaailmaan. Keskustelussa ovat mukana Limingan taidekoululla asuva ja työskentelevä Oulun Sarjakuvakeskuksen residenssitaiteilija Amr Talaat, vieraileva opettaja Karstein Volle, sekä sarjakuvantekijät Harri Filppa, Mikko Jylhä ja Tessa Astre. -
to30marras201717:00Syke-talo, Kirjastokuja 1, Kiiminki
Oulun Sarjakuvafestivaalin lasten iltapäivä
Aluksi esittelemme Galleria Oskari Jauhiaisessa esillä oleva lasten sarjakuvanäyttelyn, sekä julkaisemme Kaatopaikkaperhe ja kadonnut pihatonttu (Oulun Sarjakuvakeskus, 2017) -kirjan. Teos on Oulun sarjakuvakeskuksen kuvakirjakerholaisten toteuttama tarina, joka perustuu Kaunotar ja hirviö satuun.
Piirustuspöydällä luovuus pääsee vallloilleen. Sarjakuvantekijät Veli-Matti Üral ja Harri Filppa opastavat kävijät sarjakuvanmaailmaan. Tarjolla on sekä helppoja että haastavia tehtäviä koko perheelle. Kaikki tarvittavat välineet sarjakuvantekemiseen löytyvät paikan päältä.
Tapahtumassa on tarjolla pientä purtavaa.
Tervetuloa!
Tapahtuma on osa Lasten kulttuurikaupunki Oulun ohjelmistoa.
-
pe01joulu2017la02joulu2017Sarjaston edusta (Kaarlenväylä 3, 3. krs)
Hjalmar Löfving: Monta ruutua tuulta ja sadetta -näyttely
Taiteilija Hjalmar Edward Löfving (26. tammikuuta 1896 – 29. tammikuuta 1968) kuuluu suomalaisen sarjakuvan ja animaation pioneereihin. Hän oli ällistyttävän tuottelias. Tunnetuimman sarjakuvansa Olli Pirteän (Sirkka-lehti 1926–1945) lisäksi Löfving piirsi eri lehtiin Pörröpää-Iivaria, Pekka Pontevaa, Tommi Typykkää, Mikko Tarmokasta, Pompusta ja Nököä – ja lukemattomia muita.
Nuorena pilapiirtäjänä hän haki tyyliään ja avusti käytännössä kaikkia merkittäviä pilalehtiä Kurikasta Tuulispäähän. Ajan mittaan Löfvingin tärkeimmäksi julkaisukanavaksi muodostuivat lastenlehdet kuten Sirkka, Pääskynen ja Valistuksen lastenlehti. Löfvingin töitä julkaistiin muun muassa kokoelmissa Olli Pirteän seikkailut, Matin matka maailmalle ja Bimbo seikkailee sekä useiden lastenkirjojen kuvituksina.
Hyväntuulisten ja viivaltaan persoonallisen pyöreiden animaatioiden ja sarjakuvien lisäksi Löfving piirsi runsaasti kuva-arvoituksia lehtien tehtäväsivuille, esiintyi Suomen ensimmäisissä lasten televisio-ohjelmissa ja kiersi ympäri Suomea tapaamassa lapsia Säästöpankin Lipas-setänä.
Sarjakuvamuseo ry on tuottanut kiertonäyttelyn Löfvingin elämästä ja tuotannosta. Kirjallisen ja kuvallisen aineiston ohella näyttelyyn on saatu Kansallisen audiovisuaalisen instituutin filmiarkistosta digitoitu lastenfilmi vuodelta 1964, jossa Löfving esittää Setä Pim-Pom -hahmoaan. Löfvingiltä on säilynyt useita mainosfilmejä ja myös varhaisin selluloidi-tekniikalla valmistettu suomalainen animaatio, kolme minuuttia pitkä Muutama metri tuulta ja sadetta (1932).
Ville Hännisen teos Setä Pim-Pom – Hjalmar Löfvingin kummat kuvat (Arktinen Banaani, 2016) kertoo pitkään lähes unohduksissa olleen Löfvingin elämän ja työn tarinan. Kirja on koostettu runsaasta alkuperäisaineistosta, joka on koottu kirjastoista, yksityiskokoelmista ja suvun hallussa olevasta poikkeuksellisen laajasta aineistosta.
Näyttelyn on tuottanut Suomen Sarjakuvamuseo. Hjalmar Löfvingin 120-vuotisjuhlavuotta ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Grafia ry ja Kalevi Kuitusen säätiö.
-
pe01joulu2017la30joulu2017Kolo bar, Pakkahuoneenkatu 5, Oulu
Mikko Jylhä: PIEN VÄKEÄ - Sarjakuvaoriginaalinäyttely
Mikko Jylhän Pien väkeä (POKUTO, 2017) on sarjakuva-album
i menninkäisistä, työläisten kapinasta ja luolista. Muun muassa. Näyttelyssä on vesivärein ja tusilla tehtyjä originaalisivuj a albumista. Avajaisia vietetään Oulun sarjakuvafestivaalin yhteydessä perjantaina 1.12. klo 18.00.
-
pe01joulu201716:00Main library, Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3rd floor)
Exhibition tour at library / Näyttelykierros kirjastolla
There are three exhibitions to be seen at Oulu City Library during the Oulu Comics Festival. After the day's activities the visitors have a chance to hear about the exhibitions and the pieces in them from the artists. The artists Bjarni Hinriksson (Iceland), Line Høj Høstrup (Denmark) and Jussi Hukkanen (Finland) are at the event to tell about their exhibitions.
After the tour there is a guide to the next activity of the festival.
/////////
Oulun kaupunginkirjastolla on Oulun Sarjakuvafestivaalien aikaan esillä kolme näyttelyä. Päiväohjelman jälkeen on yleisölle mahdollisuus päästä kuulemaan näyttelyistä ja niiden teoksista tekijöiden siivittämänä. Paikalla ovat näyttelyiden sarjakuvataiteilijat Bjarni Hinriksson (Islanti), Line Høj Høstrup (Tanska) ja Jussi Hukkanen (Suomi).
Näyttelykierroksen jälkeen festivaaliohjelma jatkuu toisaalla. Paikalta on opastus seuraavaan kohteeseen.
-
pe01joulu201718:00Kolo bar, Pakkahuoneenkatu 5, Oulu
Mikko Jylhä: Pien väkeä -näyttelyn avajaiset / exhibition opening
Oululaisen Mikko Jylhän Pien väkeä (Pokuto, 2017) on fantasiasarjakuva. Tarina kertoo pienistä otuksista, jotka sysäävät alulle suuria muutoksia. Myyrän pyyntiä, tervahauta ja työtätekevien kapina.
Näyttelynavajaisten aikana on yleisöllä mahdollisuus nauttia Kolon tarjoamia virvokkeita ja ruokia. Tutustu Kolon ruoka- ja juomalistaan etukäteen...
Näyttelyn avajaisista on opastus festivaalin seuraavaan tapahtumaan.
//////////
Mikko Jylhä's Pien Väkeä (Pokuto, 2017) is a fantasy comic. The story tells about small creatures, that start big changes. Hunting voles, tar pits and rebellion of workers.
During the opening of the exhibition the visitors have a chance to enjoy food and drinks served by Kolo. You can get to know Kolo's menu beforehand...
There is a guide to the next activity of the festival after the exhibition opening.
-
pe01joulu201718:00Kolo bar, Pakkahuoneenkatu 5, Oulu
Arctic Comics Network - Annual meeting
Arctic Comics Network is getting wider after four years of operation - and expanding continues.
Before the year 2014, Nordic comics cooperation was not strongly organized outside of the capital city areas in Nordic countries. Oulu Comics Society started the arctic comics cooperation with the first steps of the Arctic Comics Network in 2014.
The network is ment to promote comic artists and comic organizations and activate comics and visual art scene in Nordic Europe, especially outside the capital areas of northern Nordic and Baltic Countries. It is also to enlighten the practical potential of comics and to spread the information of the Nordic comics scene and events.
The network activities strengthen the Nordic cooperation and visibility of the northern comics by bringing together cartoonists, comics institutions and associations, and other professionals working with visual art, comics research or education.
The main event of the network is the annual Arctic Comics Meeting organized during the Oulu Comics Festival. This year the meeting is about future collaboraiton and northern landscape.
The activities of the Arctic Comics Network include also exchange of comic exhibitions and comic teachers. This can be also a part of POP UP Comics Centers, touring around the Northern Europe and in the Baltics. In the year 2014 Oulu Comics Center organized a POP UP Comics Center in Tromsø, Norway. In October 2016 Oulu Comics visited Reykjavík City Library. During the trip, new cartoony contacts and plans for the future POP UPs were made. Where to next? Stay tuned! -
la02joulu2017su17joulu2017Asematunneli, Hallituskatu XXX, Oulu
Clara Jetsmark's exhibition
Clara Jetsmark, b. 1991, is a cartoonist and illustrator from Denmark. Her work ranges from applied comics and illustration to abstract poetry comics and fantastical short-stories, such as the Ping-prize-winning mini-comic My Dead Mother (Uncivilized Books, 2016).
Whether her subjects are human characters, wild beasts or geometric shapes and lines, Jetsmark often displays a unique sensibility for character-acting and movement, which reveals her interest in theater, dance and above all music. With an upbringing surrounded by the performing arts and culture, she has pursued art, music and theater until she discovered the medium of comics. Now she translates her sense of rhythm into often grid-based and poetic comic pages.
Her clean visual style and simple coloring lets the sometimes heavy themes breathe. And In her often hand-bound sketchbooks she jots down details from the world around her, exploring characters and spaces, to form a library of inspiration for her work.
Her commercial work includes clients such as Reden International, Weekendavisen and journalistic comics website The Nib."
-
la02joulu2017su31joulu2017Snooker Time, Asemakatu 28Snooker Time (alakerran tupakkikopissa), Asemakatu 28, Oulu
Tohtori K:n Katvealue 2 - Valitamme häiriötä kansallisessa kuvayhteydessä
Muutokset ohjelmistoon mahdollisia…