Books

Success on autofiktiivinen sarjakuvanovelli taiteilijasta, joka himoitsee menestystä. Se julkaistiin alunperin NFT-muodossa vuoden 2022 aikana 26:ssa osassa, sivu kerrallaan. Tarinan päähenkilö ei ole koskaan voittanut mitään merkittäviä kirjallisuuspalkintoja.

"Ydinkysymykseni tähtiyönä: olenkohan oikealla planeetalla?”

Kuvataiteilija Vilho Lampi (1898–1936) tunnetaan lakeuden maalarina. Lyhyen mutta väkevän elämänsä aikana Lampi ehti kokea kotimaansa murrosvaiheet ja nähdä maailmaa aina Limingasta Louvreen. Lampea kiinnostivat ensisijaisesti kauneus ja uhma. Ilman niitä luovuus ei olisi minkään arvoista.

Teoksen inspiraationa on ollut Paavo Rintalan romaani Jumala on kauneus sekä muut kirjalliset teokset Vilho Lammesta. Uhma on jumalasta ei ole muotokuva vaan vimmatusti elävä mosaiikki. Taiteilijamyytin takaa löytyy ihminen.

Käsikirjoittaja ja piirtäjä Tessa Astre on monialainen taiteilija ja taideopettaja. Hänen kaikkien taidetekojensa keskiössä on kohtaaminen.

Aapo Kukko on oululainen sarjakuvantekijä, jolle Suomen lähihistorian sekä kiinnostavien ihmiskohtaloiden kuvaaminen ovat tärkeitä teemoja.

Niko-Petteri Niva on Tampereelle asettunut oululainen sarjakuvantekijä. Lempiaiheita ovat punk, vallan ravistelu ja queer-rakkaus – siis uhma ja kauneus.

Kolmen tekijän kollektiivi on aiemmin tehnyt yhdessä sarjakuvaromaanin Huojuva Torni (Zum Teufel, 2021). Tässä kirjassa he ovat etsineet uusia tekemisen tapoja – sekä omaan työhönsä että taiteilijakuvauksiin yleensä. Vilho Lammen henkilömyytistä, taidehistoriasta ja Paavo Rintalan merkkiteoksesta löytyvistä kulmista muodostuu Vilho Lampi, joka resonoi tähänkin aikaan.

"Kolmen taiteilijan kompleksi tuntuu olevan juuri oikea menetelmä näin kompleksisen taiteilijan taiteen, elämän, elämäntaiteen ja taide-elämän hahmotukseen. Tämä ei ole myytinmuodostusta vaan myytinmurtoa parhaasta päästä. Kolme tasapainoisen taiteellista näkökulmaa muistuttaa tehokkaasti, ettei tällaisessa keississä ole olemassa yhtä oikeaa totuutta. --- Astre, Kukko ja Niva hoitavat tasavahvasti hommansa kukin omalla tyylillään. He ovat onnistuneet laatimaan ehjän mosaiikin dokumenteista, tulkinnoista ja tulkintojen tulkinnoista. Monet mainiot sukaisut ja mietelauseet ovat peräisin Vilho Lammelta itseltään." - Juha Hurme, Sarjainfo 1/2023

"Vaikka Uhma onkin taiteellisesti enemmän menneisyyteen hapuilevasti kurottava käsi kuin mikään taidehistoria-analyysi, pidän sitä silti myös taidehistoriasarjakuvana. Ja niissä yksi selkeimpiä onnistumisen mittareita on se, alkaako kohteena oleva taiteilija ja taide kiinnostaa, ja Uhman myötä Vilho Lampi alkaa ehdottomasti kiinnostaa --- miten upeaa, että tällaisia tehdään, sielua ylevöittää aina välillä lukea jotain näin itsetarkoituksellisen taiteellista ja uhmakkaalla itseluottamuksella tehtyä." - Eero Laitila, Hyllyy-blogi 29.3.2023

Punainen talvi (Röda vintern) on osa ruotsalaisen sarjakuvataiteilija Anneli Furmarkin (s.1962) teostrilogiaa. Katkelmassa kurkistetaan pohjoisruotsalaisen perheen elämään poliittisesti latautuneella 1970-luvulla. Asetelma on latautunut myös perheen mittakaavassa: perheen äidillä Sivillä on nuori rakastaja Ulrik, joka työskentelee perheen isän Börjen kanssa samalla tehtaalla. Siv pohdiskelee ristiriitaista asemaansa runollisesti. Tilanteesta tietämätön Börje keskittyy perheeseensä ja politiikkaan, joka näkyy vahvasti myös työpaikalla. Myös vanhin perheen kolmesta lapsesta pääsee ääneen. Lapsuuden ja aikuisuuden välistä aikaa elävä 14-vuotias Peter on yhtä aikaa suojassa ja suojaton.

Furmarkin piirroksissa on nostalgisia yksityiskohtia. Hienoisen kömpelön piirrosjäljen ja taitavasti kuvattujen ilmeiden ansiosta hahmot tuntuvat inhimillisiltä ja haavoittuvilta. Furmark osaa kuvata tulenarkaa suhdetta hienovaraiseen sävyyn, pohjoisen kylmyyden keskellä leimuava rakkaus saa arkisia, hieman tragikoomisiakin piirteitä. Ankara kylmyys ja aikakauden aatteet värittävät kerrontaa kauttaaltaan, mutta pääosassa ovat koskettavasti kuvatut tuntemukset ja ihmisten väliset suhteet.

Viisikymppisen Elisen elämä on vakaata ja järjestyksessä. Hän on ollut naimisissa Henrikin kanssa 23 vuotta, lapset ovat lentäneet pesästä. Liitto on onnellinen ja rauhallinen, kunnes eräänä päivänä Elise kohtaa avajaisissa Dagmarin.

Dagmar ja Elise asuvat kaukana toisistaan, mutta vetovoima heidän välillään on voimakasta. He ryhtyvät suhteeseen, joka muistuttaa teiniromanssia tekstiviesteineen, musiikkilistoineen ja chattikeskusteluineen. He sanovat olevansa kuin kulttuuritätien Brokeback Mountain. Seuraa kuumia kesäpäiviä, salaisia syyskävelyitä ja puheluja loskaisissa kadunkulmissa.

Anneli Furmarkin (s. 1962) Tule kanssani kulman taa on sarjakuvaromaani yllättävästä muutoksesta elämänvaiheessa, jossa kaiken piti olla selkeää. Kirja kuvaa upeasti kivuliasta uhkapeliä, jonka sydän toisinaan valitsee järjestä piittaamatta.

Stability withers where passion blossoms in this cool-toned meditation on mid-life relationships.

A loving home and husband; two grown sons; a lakeside cabin with a picnic table where their initials are carved; and the chance encounter at a party that destabilizes it all. Elise is in her mid-fifties and is satisfied with life. But the moment she sees Dagmar, she's entranced. What begins as eye contact transitions to harmless texting, and quickly swells into the type of lust and yearning Elise did not know her life was lacking. Both are happily married and there's trepidation, but they can't resist. The two arrange to meet, changing the course of Elise's stable and consistent life forever.

Though Elise's husband attempts to support her exploration, he also begins an affair with a much younger woman--a postgraduate student in her thirties. The cliché of it all is too much for Elise to bear. As her marriage unravels, Elise's love for Dagmar grows stronger. But with Dagmar content to stay in her marriage, Elise is stranded, adrift, completely alone for the first time in her adult life, and searching for someone to blame--the other woman. In the blur of a breakdown, she's left facing the reality that, after all, she started it.

In lush watercolor washes and pencil crayons, Anneli Furmark's Walk Me to the Corner is a gorgeous portrait of desire and heartbreak, and the painful gamble the heart sometimes choses in spite of the mind.

Omaelämäkerrallinen sarjakuvateos perheestä, mielenterveydestä ja sukupolvet ylittävistä sotatraumoista

“Niin kaukana on sota, että mulle se on vain tekstiä kirjoissa, joitain sanoja sukulaisten suusta. Mutta mun keho muistaa.”

Jatkosota päättyi syksyllä 1944. Jälleenrakennus alkoi ja uusi yhteiskunta häämötti horisontissa, mutta taistelut jatkuivat sodan kokeneiden mielissä ja kehoissa. Jessi Jokelaisen sarjakuvateos käsittelee sodan jättämiä jälkiä suomalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisten arjessa.

Omien isovanhempiensa tarinoiden ja elämänkokemuksensa kautta Jokelainen lähestyy traumatisoitumista ja mielen rikkoutumista. Yksityisestä kokemuksesta avautuu näkymä laajemmin yhteiskuntaa koskeviin kysymyksiin.

Teos pohtii, miten sotatraumat näkyvät 2020-luvun Suomessa ja miten ne liittyvät muihinkin kuin maamme omiin sotiin. Samalla se kysyy, millaista yhteiskuntaa meidän tulisi rakentaa, jotta historia ei toistaisi itseään. Jättääkö sota meitä koskaan rauhaan?

Jessi Jokelaisen esikoisalbumi Femokratia käsittelee suomalaisen politiikan historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta erityisesti politiikan naisten näkökulmasta. Miltä näyttää yhteiskunnallisesti vaikutusvaltainen naiseus valtiossa, jossa naisten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus otettiin käyttöön ensimmäisenä maailmassa? Millaiset haasteet riivasivat 1900-luvun alun naisasialiikettä? Millaisia lasikattoja on vielä 2020-luvulla hajotettavana?

Femokratia rämpii sinnikkäästi ja polvet ruvella läpi ulkonäköpolitiikan, yhteiskunnan kaksoisstandardien, miesten järkkymättömän vallan ja naiseuden moniulotteisuuden. Kertojaääni kuuluu nuorelle naispoliitikolle, joka opettelee luovimaan pinnallisuuden riivaamassa parlamentarismin maailmassa. Onko politiikka vieläkään naisen kokoinen paikka?

Jessi Jokelainen (s. 1996) on oululainen poliitikko, filosofian maisteri ja kirjoittaja. Femokratia on hänen esikoisteoksensa. Jokelainen nousi varasijalta vasemmiston kansanedustajaksi kesäkuussa 2024.

Jokaisessa ihmisessä on puoli, josta muut eivät halua tietää. Lauri Ahtinen tallentaa sarjakuviinsa hetken, jona muuten ihan kivat ihmiset paljastavat tämän puolen itsestään. Kolmen ruudun ajan opettajat, persut, uusnatsit, papit ja teiniäidit ovat täydessä totuudessa, osa kenties hävetäkseen rohkeuttaan jälkeenpäin.

Karjala 90210:ssa tehdään henkisyystesti Kaksplussan sivulla ja agitoidaan zeitgeist-liikettä koska sitä ei voi vastustaa. Aristokraatti valehtelee turtuvansa rahaan. Piinallisesti mukana on myös lausuntoja, joissa lukija ei näe mitään outoa. Silloin on vain kohtuullista tuntea olonsa hieman kiusaantuneeksi.

Lauri Ahtinen on Oulussa asuva opettaja ja kuvataiteilija. Karjala 90210 täydentää Melankolian kahdella huoneella ja keittiöllä alkaneen ja Viidentoista minuutin yksinäisyydellä jatkuneen sarjan.

Pohjapiirros: Eteisestä vasemmalla on lastenkamari, jossa henkilökohtaisen valinnan kanssa pärisytetään pieruleikkejä. Oikealla työhuoneessa leviää koko nörttiyden spektri nettiyhteydestä Tähtien sota -julisteisiin. Makkarissa on vuode ja maljakollinen punaisia ruusuja, ne sanovat anteeksi. Kylppärissä on sivustatäytettävä pesukone ja toisaalla mykän television päällä krusifiksi kertomassa taivaasta, jossa syödään joka päivä lohimedaljonkeja. Olohuoneen ikkunasta näkee uimarannan, jossa kuolleiden lokkien elottomilla ruumiilla voi leikkiä toista maailmansotaa. Varastossa on pakastin, jonne ei kannata kurkistaa. Ikeasta ostetut täydelliset huonekalut arvioivat tulijan eheyttä. Kaiken tallentaa kamera, joka aluksi kehitettiin lyömäaseeksi. Olet tässä. Lauri Ahtinen (s. 1983) on oululainen sarjakuvataiteilija (ja opettaja). Hänen esikoisalbuminsa on sarjakuvallinen Tourette-kohtaus, sekoitus asioita joille tekee mieli nauraa ja asioita joille ei. Se edustaa makua.

"Umpimähkässä tuli saatiin säilymään yön yli. Hehkuvat hiilet peitettiin tuhkaan. Aamulla puhallettiin umpimähkään ja saatiin hiili hehkumaan."

Keijo Ahlqvist (1955-2022) aloitti Umpimähkän teon saatuaan loppuvuodesta 2021 syöpädiagnoosin. Aluksi hän ei tiennyt itsekään, mitä oli synnyttämässä, mutta tunsi, että joku järki siinä on. Kuukausien kuluessa kokonaisuus alkoi hahmottua, ja lähdön koittaessa teos oli tullut valmiiksi.

Umpimähkää voi pitää ajattelevan ihmisen perintönä jälkeenjääville. Se on henkilökohtainen "tilitys olemisen kokemuksesta". Ahlqvist ei halunnut miellyttää eikä viihdyttää lukijaa, vaan piti sellaista jopa vahingollisena toimintana. Hän halusi välittää ajatuksia ja kokemuksia, mahdollisimman rehellisesti, ja synnyttää keskustelua. Vaikka kokikin maailmantilan hyvin pessimistisesti, Ahlqvist ei lakannut uskomasta vuorovaikutukseen.

Tuli säilyi Umpimähkässä loppuun asti. Tuloksena on 300-sivuinen kirja, jonka yhdellä sivulla on enemmän kiinnostavia ajatuksia kuin keskiverrossa romaanissa.

Kirjassa on mukana Reijo Vallan kirjoitus Keijo Ahlqvistista sekä Kaisa Åstrandin esipuhe.

Kaunakirja sisältää sarjakuvaopettaja ja -eläkeläinen Keijo "Keijjo" Ahlqvistin (s. -55) reilun vuoden aikana ajattelemia sarjakuvia. Paperille ne piirtyivät lyhyemmässä ajanjaksossa.

"Sarjakuva on mulle hikoilua. Olemassaolemisen hauteessa tippuu nenänpäästä paperille mustetta, käännän sivua, puserran lisää ja kun vihko on täynnä, heitän julki.

"Kyllä huomaa, että asun yksin. On kyllin aikaa ajatella ja merkitä muistiin. Ei enää ole arkisia pikkumurheita piilottamassa sitä suurinta, sitä suurinta: odottelen kitukuolemaa, kahvit keitän, kun tulee.

"Pelkään, että näinä aikoina on toimittava, suollettava jopa märehdintää. Syntymättömät lapseni vaativat."

- Keijjo Ahlqvist

Taide on taiteen tekemisen pieni filosofinen opas, taiteen luennan lyhyt ja pitkä oppimäärä, aforistinen, uniikki, ruuduton ja rajaton sarjakuvateos. Taide on itsereflektiivinen, vallaton valtaus, vapauttava tapahtuma ja vaurautta tiiviydessään. Taide on Keijo Ahlqvistin kolmas oma sarjakuvakirja, elämänmittaisen ajattelutyön kypsä hedelmä.

Piirtäjänä Keijo Ahlqvist (s. 1955, edelleen elossa) on suuri pelkistäjä. Hän tiivistää oleellisen muutamilla viivoilla, eikä sanojakaan tuhlailla. Lopputulos patistaa lukijaa ajattelemaan (myös) itse.

Sarjakuvaneuvoksen arvonimellä palkittu Ahlqvist piirsi Kemissä kunnalliskertomuksia sarjakuvamuotoon, kunnallispoliittista Kemistit-sarjakuvaa Sortteeriin ja laati yhdessä Ari Kutilan kanssa ensimmäisen suomalaisen sarjakuvan oppikirjan Piirrä sarjakuvaa! (1988).

Vuonna 2000 Ahlqvist oli perustamassa Limingan taidekouluun sarjakuvalinjaa. Hän opetti siellä vuoteen 2017 asti, vaikka välillä kirjautui kouluun opiskelijaksi: ensin 2009 kuvataidelinjalle ja 2015 omalle sarjakuvalinjalleen. Ahlqvistille ominaista on pyrkiä tutkimaan asioiden kaikki puolet.

Hiljaiselo omien teosten suhteen loppui vuonna 2019, jolloin Ahlqvistin sarjakuvia julkaistiin kahtena kirjana, K ei joo (Täysi Käsi) ja Kaunakirja (Zum Teufel). Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Ahlqvistin uteliaisuus todellisuuden olemuksesta ei ole sammunut. Päinvastoin, lakkaamattoman pohdiskelun tuloksia piirtyy paperille hurjaa tahtia.

Keijo Ahlqvistin mukaan taide ei ole ensisijaisesti ammatti eikä varsinkaan palkkatyö. Taide on vapaus, joka kuuluu kaikille. Taide elää meissä kaikissa, kunhan sen antaa elää.

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Ahlqvistin kollega, entinen oppilas ja opettaja Tessa Astre.