Perjantai

Perjantain ohjelmisto:

  • pe
    15
    marras
    2024

    Ajatuksia hoitojonossa -yhteisötaideteoksen ja Oulun Sarjakuvafestivaalin avajaiset

    16.00 - 17.00Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

    Oulun XIII Sarjakuvafestivaali avataan tänä vuonna yhteisötaiteen merkeissä Kulttuuritalo Valveella. Avajaisten yhteydessä julkistetaan Oulun Sarjakuvakeskuksen, Nuorten Ystävien, Hoivatien ja ODL:n yhteistyössä toteuttama Ajatuksia hoitojonossa -yhteisötaideteos.

    Tapahtuman aluksi Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filppa avaa tämänvuotisen tapahtuman. Yhteisötaideteoksen taustoista ja sen syntyprosessista kertoo Hoivatien kehitysjohtaja Mikko Oranen. Yhteisötaidetta ei olisi ilman sen tekijöitä - taiteilijoita. Sarjakuvalliseen ilmaisuun pohjautuvia kuvituksiaan on esittelemässä joukko osallistuneita taiteilijoita. Heitä haastattelee ODL:n palvelupäällikkö Jaana Ukonaho

    Ajatuksia hoitojonossa nostaa esille yhteistä ja yhteiskunnallista huolta lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden pitkistä jonoista. Yhteiskunnallisen näkökulman tapahtumaan tuo puheenvuorollaan Nuorten Ystävien pääsihteeri Raija Näppä

    Sarjakuvataiteen, laajemmin taiteiden ja kulttuurin merkityksestä lasten ja nuorten mielenterveyteen ovat keskustelemassa sarjakuvataiteilijat Jessi Jokelainen: Femokratia (Suuri Kurpitsa, 2024) ja Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu (Suuri Kurpitsa, 2023).

    Luvassa on pientä avajaistarjoilua ja lämpimiä kohtaamisia. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Kulttuuritalo Valveen, Oulun kulttuuripalveluiden / yleisten kulttuuripalveluiden kanssa.

    https://www.youtube.com/watch?v=Z2gdD75DLOM

    The announcement of the Ajatuksia hoitojonossa -community art work and the opening of the Oulu Comics Festival

    Oulu 13th Comics Festival will be opened this year with community art work at Culture Centre Valve. Ajatuksia hoitojonossa realized in collaboration by Oulu Comics Center, Nuorten Ystävät, Hoivatie and ODL will be announced.

    At the beginning of the event Director of the Oulu Comics Center Harri Filppa will open this year's festival. Development Director of Hoivatie Mikko Oranen will talk about the community art work. Community art would not exist without its creators - the artists. Illustrators will be interviewed by Service Manager at ODL Jaana Ukonaho.

    Ajatuksia hoitojonossa raises common and societal concerns about the long waiting lists for mental health services for children and young people. Secretary General of Nuorten Ystävät Raija Näppä will bring a social perspective to the event.

    Comic artists Jessi Jokelainen: Femokratia (Suuri Kurpitsa, 2024) and Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu (Suuri Kurpitsa, 2023) are discussing the importance of comics, arts and culture on the mental health of children and young people.
    The event can also be watched live on @oulucomics Instagram. The event is organized in cooperation with Cultural Centre Valve.

  • pe
    15
    marras
    2024

    Comic Strip World Championships 2024 award ceremony

    17.00 - 18.00Cultural Centre Valve / Oulu Comics Center, Hallituskatu 7, Oulu

    Oulu XIII Comics Festival will begin at the Oulu, Finland on 15th of November at 5:00 pm (Eastern European Time, EET). The evening’s opening ceremony can also be followed via live stream.

    This time, the fifth year of the event, winners will be announced in the Comic Strip World Championship competition. In addition to the world champion and the 2nd place runner up will receive fame and glory. In addition to announcing the winners, the program includes interviews with comic artists Ville Ranta (Finland) and Kateřina Čupová (Czech Republic). The event is hosted by Veli-Matti Ural.

    More information about the competition can be found at: https://www.oulucomics.com/fi/cswc2024/. The winners will be announced by jury representatives.

    Comic Strip World Championships 2024 -palkintoseremonia

    Oulun 13. Sarjakuvafestivaali alkaa Oulussa, Suomessa 15. marraskuuta klo 17.00 Itä-Euroopan aikaa (EET). Illan avajaisia voi seurata myös suorana lähetyksenä.

    Tänä vuonna, tapahtuman viidentenä vuotena, voittajat julkistetaan Comic Strip World Championship -kilpailussa. Maailmanmestari ja toiseksi sijoittunut saavat mainetta ja kunniaa. Ohjelmassa voittajien julkistamisen lisäksi myös sarjakuvataitelijoiden Ville Ranta (Suomi) ja Kateřina Čupová (Tšekki) haastattelut. Tilaisuuden juontaa Veli-Matti Ural.

    Lisätietoja kilpailusta löytyy osoitteesta: https://www.oulucomics.com/fi/cswc2024/. Voittajat julkistetaan tuomariston edustajien toimesta.

  • pe
    15
    marras
    2024

    Sarjakuvauutuuksien julkistaminen | Comic books release

    18.00 - 20.00Kulttuuritalo Valveen ravintola | Cultural Centre Valve restaurant, Hallituskatu 7, Oulu

    Valveen ravintolassa tarjoillaan Oulun Sarjakuvafestivaalikävijöille ja muille ohikulkijoille usean syksyn ja festivaalin uutuusteoksen yhteisjulkkarit. Tervetuloa juhlistamaan tekijöiden kanssa uutuuksia ja hankkimaan vaikka koko tuore kuusikko signeerauksien kera.

    At the Valve restaurant, multiple works are on display for the joint book release event, welcoming Oulu Comics Festival attendees and passersby. Come celebrate the new releases with the creators and maybe even acquire the entire fresh sixsome with their signatures.

    • Jessi Jokelainen: Femokratia (Suuri Kurpitsa, 2024)
    • Janne Parviainen & Pekka Parviainen: Susitaival (Suisto, 2024)
    • Wallu Vaalio: Hessu-kissan joululahjat (Kissanviikset, 2024)
    • Veli-Matti Ural: Pomo - Menestyksen lyhyt oppimäärä (Nurkka Kustannus, 2024)
    • Ville Ranta: Viininjuojat (WSOY, 2024)
    • Niko-Petteri Niva: Salome (Zum Teufel, 2024)

    Tilaisuuden aluksi Oulun Sarjakuvaseura r.y. myöntää Skrew You! -tunnustuspalkinnon pohjoisen sarjakuvan eteen tehdystä työstä. Palkinnon luovuttaa yhdistyksen puheenjohtaja Anneli Moilanen.

    To kick off the event, Oulu Comics Society will present the Skrew You! recognition award for the contributions to Northern comics. The award will be handed over by the society's chairperson, Anneli Moilanen.

    Tapahtuman aikana teoksia myydään Valveen aulassa ja Turun Sarjakuvakauppa on perjantaina avoinna klo 12-20.

    During the event, books are sold in Valve's lobby, and the Turku Comic Store is open on Friday from 12:00 to 20:00.

  • pe
    15
    marras
    2024

    Drink'N'Draw - Sarjakuvatapaaminen

    20.00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Festivaaliperjantaina sarjakuvafestivaaliväki kokoontuu perinteisesti pienimuotoiseen illanviettoon piirtämisen merkeissä.

    Pääsymaksuton ja K18.

    On Friday during the festival, comics festival attendees gather for a traditional, small-scale social evening with drawing.

    The entry is free and adults only.

    Tapahtuman järjestää Oulun Sarjakuvatapaamiset