Keijo Ahlqvist

Taide on taiteen tekemisen pieni filosofinen opas, taiteen luennan lyhyt ja pitkä oppimäärä, aforistinen, uniikki, ruuduton ja rajaton sarjakuvateos. Taide on itsereflektiivinen, vallaton valtaus, vapauttava tapahtuma ja vaurautta tiiviydessään. Taide on Keijo Ahlqvistin kolmas oma sarjakuvakirja, elämänmittaisen ajattelutyön kypsä hedelmä.

Piirtäjänä Keijo Ahlqvist (s. 1955, edelleen elossa) on suuri pelkistäjä. Hän tiivistää oleellisen muutamilla viivoilla, eikä sanojakaan tuhlailla. Lopputulos patistaa lukijaa ajattelemaan (myös) itse.

Sarjakuvaneuvoksen arvonimellä palkittu Ahlqvist piirsi Kemissä kunnalliskertomuksia sarjakuvamuotoon, kunnallispoliittista Kemistit-sarjakuvaa Sortteeriin ja laati yhdessä Ari Kutilan kanssa ensimmäisen suomalaisen sarjakuvan oppikirjan Piirrä sarjakuvaa! (1988).

Vuonna 2000 Ahlqvist oli perustamassa Limingan taidekouluun sarjakuvalinjaa. Hän opetti siellä vuoteen 2017 asti, vaikka välillä kirjautui kouluun opiskelijaksi: ensin 2009 kuvataidelinjalle ja 2015 omalle sarjakuvalinjalleen. Ahlqvistille ominaista on pyrkiä tutkimaan asioiden kaikki puolet.

Hiljaiselo omien teosten suhteen loppui vuonna 2019, jolloin Ahlqvistin sarjakuvia julkaistiin kahtena kirjana, K ei joo (Täysi Käsi) ja Kaunakirja (Zum Teufel). Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Ahlqvistin uteliaisuus todellisuuden olemuksesta ei ole sammunut. Päinvastoin, lakkaamattoman pohdiskelun tuloksia piirtyy paperille hurjaa tahtia.

Keijo Ahlqvistin mukaan taide ei ole ensisijaisesti ammatti eikä varsinkaan palkkatyö. Taide on vapaus, joka kuuluu kaikille. Taide elää meissä kaikissa, kunhan sen antaa elää.

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Ahlqvistin kollega, entinen oppilas ja opettaja Tessa Astre.

"Umpimähkässä tuli saatiin säilymään yön yli. Hehkuvat hiilet peitettiin tuhkaan. Aamulla puhallettiin umpimähkään ja saatiin hiili hehkumaan."

Keijo Ahlqvist (1955-2022) aloitti Umpimähkän teon saatuaan loppuvuodesta 2021 syöpädiagnoosin. Aluksi hän ei tiennyt itsekään, mitä oli synnyttämässä, mutta tunsi, että joku järki siinä on. Kuukausien kuluessa kokonaisuus alkoi hahmottua, ja lähdön koittaessa teos oli tullut valmiiksi.

Umpimähkää voi pitää ajattelevan ihmisen perintönä jälkeenjääville. Se on henkilökohtainen "tilitys olemisen kokemuksesta". Ahlqvist ei halunnut miellyttää eikä viihdyttää lukijaa, vaan piti sellaista jopa vahingollisena toimintana. Hän halusi välittää ajatuksia ja kokemuksia, mahdollisimman rehellisesti, ja synnyttää keskustelua. Vaikka kokikin maailmantilan hyvin pessimistisesti, Ahlqvist ei lakannut uskomasta vuorovaikutukseen.

Tuli säilyi Umpimähkässä loppuun asti. Tuloksena on 300-sivuinen kirja, jonka yhdellä sivulla on enemmän kiinnostavia ajatuksia kuin keskiverrossa romaanissa.

Kirjassa on mukana Reijo Vallan kirjoitus Keijo Ahlqvistista sekä Kaisa Åstrandin esipuhe.

Kaunakirja sisältää sarjakuvaopettaja ja -eläkeläinen Keijo "Keijjo" Ahlqvistin (s. -55) reilun vuoden aikana ajattelemia sarjakuvia. Paperille ne piirtyivät lyhyemmässä ajanjaksossa.

"Sarjakuva on mulle hikoilua. Olemassaolemisen hauteessa tippuu nenänpäästä paperille mustetta, käännän sivua, puserran lisää ja kun vihko on täynnä, heitän julki.

"Kyllä huomaa, että asun yksin. On kyllin aikaa ajatella ja merkitä muistiin. Ei enää ole arkisia pikkumurheita piilottamassa sitä suurinta, sitä suurinta: odottelen kitukuolemaa, kahvit keitän, kun tulee.

"Pelkään, että näinä aikoina on toimittava, suollettava jopa märehdintää. Syntymättömät lapseni vaativat."

- Keijjo Ahlqvist

Jo ennen ilmestymistään mieliä pahoittanut kokoelma Keijo ”Keijjo” Ahlqvistin mietelmäpiirroksia ja -sarjakuvia on ilkeä parkaisu suoraan lukijan silmille. Sarjakuvaopettaja, mestaripiirtäjä, itsepäinen ajattelija sekä eläkeläinen Ahlqvist uskoo taiteen voimaan. Muita korkeampia asioita hän ei suostu kumartamaan. Alkujaan puhelimen näytölle piirretyt kuvat haastavat vakiintuneet käsitykset, herjaavat niitä jotka esiintyvät toisia parempina ja käyvät väkivalloin viattomien kimppuun.

Sarjakuvien parissa yli 40 vuotta elänyt Ahlqvist tiivistää arjen surut ja harvat ilot puhutteleviksi satiirivisioiksi ja sarjakuvarunoelmiksi.

Toimittanut Keijo Ahlqvist.

Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan entiset opiskelijat muistelevat aikaansa Limingassa, kertovat mihin ovat päätyneet toistaiseksi ja haastattelevat koulun henkilökuntaa.

Mukana Salla Huttunen, Tuomas Soukka, Keijo Ahlqvist, Jari Vaara, Juha Harju, Petteri Tikkanen, Aura Ijäs, Verna Jääskinen, Jukka Tilus, Jupu Kallio, Hannu Esko, Joonas Kainulainen, Jyrki Nissinen, Ossi Ojutkangas, Pekko Rinkinen, Mari Ahokoivu, Antti Hintsa, Olli Hietala, Miisa Lopperi, Rami Selin, Henri Tervapuro, Jaana Kekkonen, Noora Kivisilta, Hanna Koljonen, Oona Pulkkinen, Elina Tiilikka, Sallamari Rantala, Mikko Mäkelä, Anniina Salminen

Jyviä ja papanoita on tarinaa Kanian tasavallan, sen pohjoisen meren kurkussa nököttävästä Kaniinilan kaupungista. Kaniinila muistuttaa niin hämmästyttävässä määrin suomalaista, Perämeren perimmäisessä perukassa sijaitsevaa Kemiä, että tekijät päättivät yhdistää molempien vuotuisen elonkierron.

Syntyi yhtäaikaisesti kaksi virallista asiakirjaa, kahden kaupungin kunnalliskertomukset vuodelta 1993, Kemin ja Kaniinilan. Kemin kaupungin kunnalliskertomus etenee marginaalissa. Kaniinilan tarina elää sarjakuvana.

Tuumikaa itse, mikä on totta, mikä mielikuvituksen muokkaamaa. Tekijät vakuuttavat, että tämä tarina on tosi! Se on niin tosi, että tämä kelvannee yhteiskuntaopin peruskurssiksi.