Kalervo Palsa: Memoirs of a Pensioner

Kalervo Palsa: Memoirs of a Pensioner

Maj-Lis Pitkäsen omakustanne Kalervo Palsan groteskin sarjakuvaklassikon "Eläkeläinen muistelee - harmaa komedia" englanninnoksesta on eittämättä vuosikymmenen tärkein kulttuuriteko.

Kittiläläisen omantien kulkijan, taiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) töitä niin kauhisteltiin kuin ihasteltiinkin hänen elämänsä aikana. Palsa ruoti kuvataiteessaan pääosin tabuina pidettyjä teemoja kuten elämän raadollisuutta, väkivaltaa, yksinäisyyttä, alkoholismia ja itsemurhaa. Toistuvana punaisena lankana hänen taiteessaan oli erityisesti yhteen kietoutunut näkemys seksuaalisuudesta ja kuolemasta. Elämänsä aikana taidepiirien unohtama, jo 40-vuotiaana ajasta ikuisuuteen siirtynyt, Palsa on kohonnut 2000-luvulla yhdeksi Suomen tutkituimmista ja arvostetuimmista kuvataiteilijoista. Mutta vaikka Palsan maalaukset komistelevat lukuisien museoiden kokoelmissa, hänen sarjakuvatuotantonsa on jäänyt toivottua vähemmälle huomiolle.

"Memoirs of a Pensioner - a grey comedy" on Palsan häiriintynein työ. Sarjakuva kertoo elämänsä ehtoopuolelle siirtyneestä Hannu Kolista, jonka tavanomainen ulkokuori kätkee sisäänsä synkän ja väkivaltaisen sadistin. Palsan absurdi satiiri tarjoilee Kolin nekrofiiliset elämänvaiheet laimentamattomana, ja sen kuvaukset ihmismielen turmeltuneisuudesta ja perversioista jättävät varjoonsa jopa Markiisi de Saden ja William S. Burroughsin kieroutuneimmat visiot.

Palsan sarjakuvatuotannon kulmakivi tarjotaan nyt ensimmäistä kertaa englanninkielisenä laitoksena. Teoksen on kääntänyt Ronja Erkko ja sen on Palsaa kunnioittavaan tyyliin tekstannut Veera Kaamos Pitkänen. Sarjakuva on varustettu Palsan pitkäaikaisen ystävän Maj-Lis Pitkäsen esipuheella, joka valottaa taiteilijan elämää ja sarjakuvataidetta.

NUMEROITU 500 KPL PAINOS. MAJ-LIS PITKÄSEN SIGNEERAAMA. MUKANA PALSA-POSTIKORTTEJA.

About the Book
Details
Tekijä: Kalervo Palsa
Varasto: Saatavilla
Publisher: Omakustanne
Publication Year: 2025
Format: Kovakantinen / mv
Length: 158
ISBN: 9789529495405
List Price: 35,00
Disclosure of Material Connection: Some of the links in the page above are "affiliate links." This means if you click on the link and purchase the item, I will receive an affiliate commission. I am disclosing this in accordance with the Federal Trade Commission's 16 CFR, Part 255: "Guides Concerning the Use of Endorsements and Testimonials in Advertising."