Oulun Sarjakuvakeskuksen menevää ja tulevaa näyttelytoimintaa voit näppärästi seurata täältä. Sarjakuvagalleria!:n näyttelyt löytyvät omasta listastaan Sarjakuvagalleria! -valikosta.
Comics Effects on Oulun Sarjakuvakeskuksen kuratoima ja tuottama näyttelykokonaisuus Oulun taidemuseon ensimmäisessä kerroksessa. Näyttelyssä on esillä JP Ahosen, Max Anderssonin, Harri Filpan, Kaisa Lekan ja Amr Talaatin teoksia. Lisäksi nähdään suomalaisten sarjakuvantekijöiden toteuttama 101 sarjakuvaa Suomesta näyttelykokonaisuus ja Oulun Taiteilijaseura -63 ry kanssa yhteistyössä toteutettu Hannele Pussisen ja Heidi Stålnacke BUB. Sarjakuvantekijä JP Ahosen Suomen ihmisten historia (WSOY) -albumin kuvitukset tuovat näyttelyyn pedagogisen näkökulman sarjakuvaan ja historian oppimiseen. Kokonaisuus esittelee myös sarjakuvantekijän työprosessia luonnosten avulla sekä historiallisen kirjan kuvitustyön työlästä taustatutkimusta. Max Anderssonin näyttelyssä nähdään teoksia kulttimaineen saavuttaneesta albumista Pixy (Suuri Kurpitsa, 1994) sekä tekijän tuoreimmasta julkaisusta Excavation (Fantagraphics, 2017). Albumeihin pohjautuva näyttely vie museokävijän post-apocalyptiseen maailmaan. Max Anderssonilta nähdään myös taiteilijan tuottamia animaatioita joista yksi on vuonna 2012 valmistunut Tito on Ice. Harri Filpan Kuolema meidät erotti (Pokuto, 2017) albumiin pohjautuva näyttely on omaelämänkerrallinen ja käsittelee puolison kuoleman tuomaa odottamatonta käännettä elämässä. Suurten sarjakuvasivuvedosten rinnalla näyttelyssä kuullaan kertomuksia teoksen taustasta sekä albumin ulkopuolelle jääneistä kohtaamisista. Puolison äkillinen kuolema tuo surun ja kaipuun, jonka lopullisuutta on vaikea ymmärtää. Kaisa Lekan osio pohjautuu pariskunta Kaisa ja Kristofer Lekan viimeisimpään sarjakuva-albumiin Imperfect (Absolute Truth Press, 2017). Vuonna 2002 jalkansa menettänyt Kaisa Leka on protesteettiensa avulla tehnyt pitkiä pyöräretkiä, joista viimeisin New Yorkista San Fransiscoon ulottunut pyöräretki on esillä Oulun taidemuseossa. Imperfect -albumin teokset koostuvat pienistä postikorteista, joita Kaisa lähetti sisaren lapsilleen päivittäin pyörämatkansa ajalta. Postikorteista välittyy matkan kulku sekä Lekojen kannustavat ohjeet lapsille tulevaisuutta varten. Imperfect on selviytymistarina, joka heijastaa tekijänsä historiaa. 101 sarjakuvaa Suomesta –näyttelyosiossa on sivu jokaisesta itsenäisen Suomen vuodesta 101 sarjakuvataiteilijan kuvittamana. Mukana projektissa ovat olleet mm. Jukka Tilsa, Ville Ranta, Juba Tuomola, Lauri Ahtinen, Kati Kovacs ja Reijo Kärkkäinen. Oulun Sarjakuvakeskuksen residenssitaiteilijan, egyptiläisen Amr Talaatin näyttelyssä nähdään leikkisiä, poliittisesti kantaaottavia teoksia menneiltä vuosilta sekä hänen Suomessa työstämiään teoksia. Näyttely on esillä taidemuseolla 2.12.–10.12. Samassa tilassa jatkaa 13.12.2017–7.1.2018 Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filpan kuratoima BUB, jonka taiteilijat ovat Hannele Pussinen sekä Heidi Stålnacke. Avajaiset: pe 1.12. klo 20–22 Oulun taidemuseo ////////// Comics Effects is an ensemble of exhibitions produced and curated by Oulu Comics Center, located on the ground floor of Oulu Museum of Arts. The exhibition is displaying the works by JP Ahonen, Max Andersson, Harri Filppa and Amr Talaat. A collaboration work of finnish comic artists, “101 sarjakuvaa Suomesta” can also be found on the same floor, as well as Hannele Pussinen and Heidi Stålnacke’s “BUB”, with cooperation of Oulun Taiteilijaseura -63 ry opening on 13th December. The illustrations from comic artist JP Ahonen’s “Suomen ihmisten historia” (WSOY, 2018) -album will add a pedagogic view of comics and history studies to the exhibition. Sketches and other resource works will also be exhibited, presenting the creative process and the demanding research work behind this historical book. Max Andersson's exhibition showcases artwork from the cult album “Pixy” (Suuri Kurpitsa, 1994) and from his latest album, “Excavation” (Fantagraphics, 2017). Based on these albums, the exhibition takes visitors on a trip through the post-apocalyptic world. There'll also be screenings of the animations produced by Andersson, including “Tito on Ice” from 2012. Harri Filppa's autobiographical exhibition, based on his album "Kuolema meidät erotti" (Pokuto, 2017), deals with an unexpected turn in life caused by a passing of a spouse. On the side of the large prints of comic pages, stories about the album's backgrounds and the encounters that didn't make it into the book can be heard as well. It's hard to comprehend the finality of grief and longing from losing a life-companion so suddenly. Kaisa Leka's part of the show is based on Kaisa and Christoffer Leka's latest comic book "Imperfect" (Absolute Truth Press, 2017). After losing her legs in 2002, Kaisa Leka has done long bicycle trips with the help of her prosthetics. Latest one, a trip from New York to San Francisco, can be seen at the Oulu Museum of Art. Imperfect -album has been composed of the little postcards that Kaisa sent to her nieces every day along her trip. These cards represent not only the journey itself, but Leka's encouraging life advices to the children as well. Imperfect is a story of survival, that reflects the history of its author. "101 sarjakuvaa Suomesta" is a combination of comic pages for every year of the history of independent Finland, illustrated by 101 different comic artists. The project consists of comics from Jukka Tilsa, Ville Ranta, Juba Tuomola, Lauri Ahtinen, Kati Kovacs and Reijo Kärkkäinen, among the others. The exhibition of Amr Talaat, Oulu Comics Center's residence artist from Egypt, consists of playfully political artwork from the recent years, as well as his works from the times living in Finland. The show is on display at the Museum of Arts from 2.12. to 10.12. In the same place, from 13.12. to 7.1. continues another exhibition, "BUB" from the artists Hannele Pussinen and Heidi Stålnacke, curated by Harri Filppa, director of Oulu Comics Center. At the Oulu Comics Festival 2017 Bjarni Hinriksson (Iceland) will present material from the work-in-process HILDINGUR, a story drawing heavily on fantasy, mythology and spirituality, exploring basic human emotions and ideas in a fantastical world echoing ours. The publication of the first part is scheduled for January 2018. Sketches, preparatory comics as well as the first finalized pages from the story will be on display. Original drawings, prints and mock-ups of different publications centered around the project will give guests the opportunity to better understand the world of HILDINGUR. In addition to HILDINGUR, Bjarni will show pages from the stories of KRRAFT & TERRMITIK, a free-flowing narrative of two strange fellows traveling the cosmos in search of the worst joke of the Milky Way. On display will also be some of the books Bjarni has published since the 1990’s. ////////// Oulun Sarjakuvafestivaalissa 2017 nähdään islantilaisen Bjarni Hinrikssonin näyttely sarjakuvasta HILDINGUR, jota hän työstää parhaillaan. Tarinaan kuuluu fantasiaa, mytologiaa ja henkeviä teemoja. Siinä tutkitaan ihmisen perustunteita ja ajatuksia tarumaailmassa, joka peilaa omaamme. Ensimmäisen osan julkaisu on ajoitettu tammikuulle 2018. Näyttelyssä nähdään luonnoksia, alustavia sarjakuvia ja ensimmäisiä valmiita sivuja. Alkuperäiset piirrokset, printit ja esimerkkiteokset eri julkaisuista keskittyen projektin ympärille antavat vieraille mahdollisuuden tutustua paremmin HILDINGURin maailmaan. HILDINGURin lisäksi Bjarni esittelee näyttelyssä sivuja KRRAFT & TERRMITIKin tarinoista. Vapaasti virtaavaa kerrontaa kahden häiskän matkasta kosmoksen läpi tavoitteenaan löytää linnunradan huonoin vitsi. Näytillä on myös muita Bjarnin kirjoja aina vuodesta 1990 lähtien. ////////// Oulun Pohjoismaisen Sarjakuvakilpailun vuoden 2017 teemana oli sata. Kilpailun tulokset ratkeavat Oulun Sarjakuvafestivaaleilla. Näyttelyinformaatio julkaistaan kilpailun palkintojenjaon yhteydessä 2.12. klo 11:00. Sarjakuvagalleria!n vuoden 2018 ensimmäisenä näyttelynä nähdään oululaisen Perttu Kemppaisen tussitöistä koostettu näyttely. Tervetuloa! Tervetuloa tutustumaan uuteen pohjois-suomalaiseen sarjakuvaan! AJAN KUVIA - Oululaisen Sira Moksin poliittisia piirroksia ajasta, jossa elämme. Vuosina 2015-2018 syntyneet piirrokset ovat kansalaisaktivistin visuaalisia reaktioita päivän poliittisiin tapahtumiin. Moksi piirtää myös Kansan Tahto-lehteen. Näyttely nähdään loppuvuodesta myös Helsingin sarjakuvakeskuksessa. Taiteilijoina ovat toimineet Oulun Sarjakuvakeskuksen ja kulttuuritalo Valveen järjestämien viikoittaisten sarjakuvakerhojen osallistujat. Sarjakuvakerhot ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön lastenkulttuurin saatavuuden parantamiseen liittyvää kärkihanketta. 8-12 -vuotiaat taiteilijat ovat tulkinneet Taru Sormusten Herrasta -maailmaa oivaltavalla tavalla. Tolkienin luomusten lisäksi hahmogalleriasta löytyy mm. vampyyreitä, irvistäviä ananaksia ja avaruusolioita. Sarjakuvakirjasto, Sarjastolla avautuu 2018 Sarjakuva-Finlandia -näyttely, jossa on esiteltynä tuore Sarjakuva-Finlandia voittaja ja valintaraadin asettama kärkikymmenikkö. Sarjakuva-Finlandiaan voit tutustua osoitteessa: https://www.sarjakuvafinlandia.fi/teokset.html Osana Lumotut Sanat -sanataideviikkoa järjestetään Sarjakuvagalleria!ssa Vastarannan Siilin (Ёжик из Противоречья) seikkailuihin sukeltava suomen- ja venäjän kielinen näyttely. Mukaan mahtuu sekä valmista nähtävää ja koettavaa että puuhanurkkaus. Kesäkuussa Petroskoihin matkaava Siili tarjoilee maistiaisia lumottujen sanojen kävijöille ja mahdollisuuden sukeltaa kaksikieliseen maailmaan. Näyttelyn järjestämistä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Koneen Säätiö. Avajaisia vietetään 22.4. klo 16:00- Sarjakuvagalleria!ssa ja Konst O. Delissä Vastarannan Siili livepiirustuskonsertin merkeissä. Sunnuntain piristykseksi Vastarannan Siili orkesteri tarjoilee livepiirustuskonsertin, jossa sarjakuvantekijä Harri Filppa loihtii musiikin säestyksellä sarjakuvan Siilin matkasta. Viihdyttävään musiikki- ja piirroshetkeen mahtuu myös pientä tarjoilua ja mahdollisuus päästää oma luovuuskin valloilleen. Seitsemän sarjakuvatekijän toteuttama ja Kansaneläkelaitoksen julkaisema albumi kertoo Valtasen suvun tarinan kautta Suomen sosiaaliturvan historiaa 1800-luvun lopulta 2020-luvulle, samalla käyden läpi myös maan historialliset tapahtumat ja eri sukupolvien kokemukset. Käsikirjoitus: Jarkko Remahl Piirtäjät: Tessa Astre, Emma Haapamäki, Aapo Kukko, Niilo Kämäräinen, Petrus Louhio ja Iina Silventoinen Näyttelyssä on esillä otteita tekijöiden sarjakuvista. ”Pidennetään työpäivää yhden kissavideon verran!” Suomen kansan uusia hölmöläistarinoita sarjakuvina esittelevä näyttely Uusi Hölmölä – New Hoelmoela on nähtävissä Oulun sarjakuvakeskuksen Sarjakuvagalleria!ssa 9.6.–8.7.2018. Sarjakuvamuotoon toteutetut kertomukset perustuvat löyhästi perinteisiin hölmöläistarinoihin ja kommentoivat nyky-yhteiskunnan absurditeetteja. Lähtökohtia uusille hölmöläissarjakuville ovat muun muassa nykyrakentaminen, vihapuheen nostattama populismi, nykynaiskuvan ulottuvuudet, työttömien kohtelu ja jatkuva poliittisten päätösten pyörtäminen. Aiemmin näyttely on ollut esillä Helsingissä, Tampereella ja Joensuussa. Uusien hölmöläistarinoiden takana on joukko maan kärkikastiin kuuluvia sarjakuvantekijöitä. Näyttelyyn ovat piirtäneet ja käsikirjoittaneet Riikka Ala-Harja, Terhi Ekebom, Matti Hagelberg, Pertti Jarla, Leo Kuikka, Reijo Kärkkäinen, Karri Laitinen, Tiina Lehikoinen, Lauri Mäkimurto, Reetta Niemensivu, Christer Nuutinen, Ville Pirinen, Aapo Rapi, Kati Rapia, Hannele Richert, Joonas Rinta-Kanto, Heikki Rönkkö, Tuomas Tiainen, Emmi Valve, Helena Vierikko ja Amanda Vähämäki. Näyttelyn hölmöläistarinat ovat ilmestyneet myös sarjakuvalehti Kutin syksyn 2017 numerossa. Uuden sarjakuvan julkaisukanavaksi vuonna 2006 perustettua Kuti-lehteä julkaisee nykysarjakuvayhdistys Kutikuti. Lehteä jaetaan kotimaassa 14 kaupungissa ja ulkomailla lukuisissa kansainvälisissä tapahtumissa. Uusi Hölmölä - New Hoelmoelae -näyttely 9.6.-8.7.2018 Sarjakuvagalleria! (Hallituskatu 7, Oulu) Näyttely on avoinna päivittäin klo 10-20. Avajaiset 8.6.2018 Sarjastolla on esillä 30.7.2018 avattava Sarjakuvametro. Vitriininäyttelyssä on nostettu esille metrolinojen antia ja tarjolla on lainattavaksi teoksia pysäkeiltä tai vaikkapa koko linjan verran yhdellä kerralla. Sarjakuvametron linjakartassa nousevat esille sarjakuvan monet muodot ja sen tekijät sekä Suomesta että ulkomailta. Taiteenalan monipuolisuuden vuoksi monia hyviä teoksia ja tekijöitä jouduttiin jättämään pois, mutta Sarjakuvametron jatkosuunnitelmat ovat jo lautakuntakäsittelyssä. Oulun Muusajuhlien aikana Sarjakuvametro esitellään sen rakentajien toimesta 16.8. klo 17:00. Pääurakoitsijoina ovat toimineet Oulun Sarjakuvakeskus ja Oulun kaupunginkirjasto. PÄIVITYS. Jorma Pitkäsen vierailu Oulun taiteiden yössä on peruuntunut. Oulun Sarjakuvakeskus järjestää Jope juhlanäyttelyn esittelyn galleriakierroksella 16.8. klo 15-16. Jorma "Jope" Pitkänen on suomalaisista sarjakuvantekijöistä kenties tuotteliain. Uransa aikana Pitkänen on tehnyt yli 40 000 julkaistua sarjakuvaa. Valvegallerian Jope-näyttely esittelee näistä sarjakuvista murto-osan. Esillä on useita Jope-klassikoita originaaleina. Mukana muun muassa kaikkien rakastama Näkymätön Viänänen. Näyttelyn vetonaulana toimii Pitkäsen suunnittelema Jope-tintamareski. Näyttelyn on tuottanut Suomen Sarjakuvamuseo. Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto. Taiteilija on itse kertomassa pitkästä urastaan Oulun taiteiden yössä 16.8.2018. Jyrki Anselmi Mäki on sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija ja kulttuurin sekatyöläinen. Hänet tunnetaan myös Radiopuhelimet-yhtyeen laulajana ja toisena pääsanoittajana. Mäeltä on tähän mennessä julkaistu kolme sarjakuvaromaania: Hermolomamatka (Like 2011), Kiskoja (Like 2014) ja Musta lipas (Like 2016). Esikoisteos oli Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana. Neljäs sarjakuvaromaani on paraikaa työn alla. Vuodesta 2014 on Rantapohja-lehdessä viikoittain ilmestynyt Mäen piirtämä ”yhden ruudun sarjakuva” Nurinkurin. Oulun Sarjakuvakeskuksen näyttelyyn on valikoitu Nurinkurin-piirroksia vuosilta 2014 – 2018. --- Kotisivu: http://www.kolumbus.fi/jyrki.maki/, kustantajan sivu: http://like.fi/kirjailijat/j-a-maki/, Facebook: J. A. Mäki – Art Elämme dystopiassa, hyvät kansalaiset. Alkoholilain uudistus on tehnyt väkijuomien nauttimisesta paitsi kiellettyä, myös mahdotonta. Ja mikä pahinta, perinteisen sarsaparillan kaltaiset kotikutoiset keitoksetkin alkavat olla jo katoavaa kansanperinnettä. Kaverukset Karkkola ja Sainio ajautuvat keskelle jännittävää seikkailua yrittäessään nostaa ennen niin suositun nautintoaineen takaisin kansan tietouteen. Pala alkuperäistä reseptiä tarjoaa johtolangan, mutta parivaljakko on autuaan tietämätön heitä varjoista tarkkailevasta pahuudesta, joka on valmis tekemään kaikkensa, jottei sarsaparillan salaisuus koskaan enää näe päivänvaloa. Karkkola ja Sainio: Sarsaparillan salaisuus on kahden oululaisen sarjakuvataiteilijan luomus. Tarina perustuu Veli-Matti Uralin kynäilemään käsikirjoitukseen. Upeat piirrokset on loihtinut Mika Lahtonen. Kuukausittan päivittyvä jatkotarina on luettavissa Sarsaparillan Salaisuus -sivustolla. Oulun Sarjakuvakeskuksen järjestämä POP UP sisältää sarjakuvapajoja sekä monipuolisen sarjakuvakirjaston, josta löytyy mm. paljon mangaa! Alkuvuodesta 1948 kaksi erilaista miestä kohtaa toisensa helsinkiläisessä ravintolassa. Toinen on jatkosodasta kieltäytynyt ja vankeudessa istunut keski-ikäinen vasemmistorunoilija, toinen taas jatkosotaan vapaaehtoisesti lähtenyt nuori porvaristaustainen piirtäjä. Hyvin nopeasti parivaljakko tutustuu toisiinsa ja eripurainen pari päättää muutaman lasillisen jälkeen lähteä yhdessä maailmalle. Sosialisti tahtoo näyttää epäilevälle nuorelle nihilistille aatteen todellisen voiman. Mutta miksi päämääräksi valikoituu juuri Italia? Miksi matkaan on lähettävä mahdollisimman pian? Mitä intressejä taustalla lopulta onkaan? Menneisyys, unet, pelot ja hankalan matkustamisen aiheuttamat jännitteet luovat puitteet kertomukselle, joka kysyy: onko tärkeämpi ymmärtää ihmistä vai hänen aatettaan? Tarina perustuu osittain runoilija Arvo Turtiaisen ja kirjailija-kuvittaja Henrik Tikkasen elämänvaiheisiin. Näyttelyssä on esillä originaaleja ja luonnoksia sarjakuvaromaanin vaiheilta. Näyttelyn avajaiset perjantaina 14.9. Klo 17:00 osana Uusi kirjallisuusfestivaalia. Tervetuloa! Uki Arkkitehdit on tukenut näyttelyn järjestämistä. Esittelyssä Viro 100 -juhlavuoden kunniaksi satumaisia ja retrotyylisiä julisteita virolaisista lastenelokuvista. Näyttelyn järjestäjänä toimii 37. Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali. Lakeuden sarjakuvia on Avi Heikkisen, Harri Filpan ja Sami Nyyssölän sarjakuvanäyttely, jossa on esillä otteita tekijöidensä teoksista. Tekijöitä yhdistää, että he ovat kaikki syntyneet tai kasvaneet Oulunsalossa tai Kempeleessä. Valotusaika on (Pokuto, 2018) on Avi Heikkisen joulukuussa 2018 julkaistava sarjakuvaromaani, jonka tekotapa on poikkeuksellinen: jokaisen sarjakuvaruudun kuva on alunperin valokuva, joka on jälkikäsitelty näyttämään piirretyltä. Näyttely esittelee teoksen tekemistä aina ideoinnista käsikirjoitukseen ja kuvauksista lopullisiin viimeisteltyihin sivuihin. Harri Filpan Kuolema meidät erotti (Pokuto, 2017) albumiin pohjautuva näyttely on omaelämänkerrallinen ja käsittelee puolison kuoleman tuomaa odottamatonta käännettä elämässä. Suurten sarjakuvasivuvedosten rinnalla näyttelyssä kuullaan kertomuksia teoksen taustasta sekä albumin ulkopuolelle jääneistä kohtaamisista. Puolison äkillinen kuolema tuo surun ja kaipuun, jonka lopullisuutta on vaikea ymmärtää. Kuolema meidät erotti -teos oli vuonna 2018 Sarjakuva-Finlandia- ja Botnia-kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Learn Finnish without studying - Opi suomi opiskelematta (Pokuto, 2018) on Sami Nyyssölän 23.11.2018 julkaistava sarjakuvaopas. Jos sinä tai joku tuntemasi haluaa tutustua suomen kieleen opiskelematta, tämä kirja on kirjaimellisesti sitä varten tehty. Cara Bean, Artist in Residence at the Oulu Comics Center and Liminka School of Art is currently working on a graphic novel about mental health for kids. She uses the art form of comics as an expressive teaching tool to explain anxiety, depression, and substance abuse. The Liminka School library will have on display her sketches and preliminary sketches for the chapters of her book in process. Bean will be exhibiting images of the metaphors and storytelling devices that she is using to educate about anxiety, depression, trauma, coping mechanisms, and treatment that she has generated while being an artist in residence. A smaller version of the Brain World exhibition will be available 24th of November in the Oulu City Library Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Limingan taidekoulun residenssitaiteilija Cara Bean työstää lasten mielenterveyttä käsittelevää sarjakuvaromaania. Hän käyttää sarjakuvataidetta ilmaisullisena opetusvälineenä, jonka avulla hän selittää asioita ahdistuksesta, masennuksesta ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Tulevaan kirjaan liittyviä piirroksia ja luonnoksia on esillä Limingan taidekoulun kirjastosta löytyvässä taidenäyttelyssä. Näyttely esittelee ahdistusta, masennusta, traumaa ja selviytymiskeinoja käsitteleviä metaforia ja tarinankerronnallisia ratkaisuja, joita Bean on päättänyt käyttää kirjassaan. Brain World -näyttelyn suppeampi versio on nähtävillä Oulun Kaupunginkirjastolla 24.11.2018. Bean will be exhibiting images of the metaphors and storytelling devices that she is using to educate about anxiety, depression, trauma, coping mechanisms, and treatment that she has generated while being an artist in residence. A smaller version of the Brain World exhibition will be available 24th of November in the Oulu City Library Cara Bean esittelee näyttelynsä ja kertoo työskentelystään. Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Limingan taidekoulun residenssitaiteilija Bean työstää lasten mielenterveyttä käsittelevää sarjakuvaromaania. Hän käyttää sarjakuvataidetta ilmaisullisena opetusvälineenä, jonka avulla hän selittää asioita ahdistuksesta, masennuksesta ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Tulevaan kirjaan liittyviä piirroksia ja luonnoksia on esillä Limingan taidekoulun kirjastosta löytyvässä taidenäyttelyssä. Näyttely esittelee ahdistusta, masennusta, traumaa ja selviytymiskeinoja käsitteleviä metaforia ja tarinankerronnallisia ratkaisuja, joita Bean on päättänyt käyttää kirjassaan. Tänä vuonna osana Oulun Sarjakuvafestivaalia nähdään kirjastolla lukuisia näyttelyitä. Ala-aulasta Sarjastolla johtava portaikko ja Sarjaston hyllyjen välit täyttyvät yllättävistä pienistä näyttelykokonaisuuksista. POP UP näyttelyt ovat avoinna 23.11. klo 16:00-20:00 ja 24.11. klo 09:00-19:00 Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 23.11. klo 16:00-17:30. 3. kerros, Sarjasto POP UP, 3rd floor, Comics library POP UP 3. kerroksen tasanne, 3rd floor platform 2.-3. kerros portaikko, 2 to 3. floor staircase 2. kerroksen tasanne, 2nd floor platform 1.-2. kerros portaikko, 1 to 2. floor staircase This year, as part of the Oulu Comics Festival, numerous exhibitions will be seen in the library. A staircase leading from the lower lobby to the Sarjasto and the space between Sarjasto's shelves will be filled with unexpected small exhibitions. POP UP exhibitions are open on 23.11 from 16:00 to 20:00 and on 24.11 from 09:00 to 19:00 Exhibition tour as part of the Oulu Comics Festival's program on Fri 23.11. from 16:00 to 17:30 Ville Rannan tänä syksynä ilmestynyt sarjakuvaromaani Kuningas menettää päänsä (WSOY) on kertomus vanhenemisesta, miehistä sekä miesten pahimmista vihollisista: naisista, lapsista ja pienistä eläimistä. Teos on myös käsityön ja akvarellitekniikan räiskyvä taidonnäyte. Rannan originaalit paljastavat, miten kirjan sivut ovat syntyneet, ja miten originaaleissa kaikki on oikeasti melkein yhtä hienoa kuin painettuna kirjan sisällä. Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 23.11. klo 16:00- Sadan vuoden kuluttua Maapallo on muuttunut lähes kokonaan elinkelvottomaksi. Vuonna 2118 ilmastonmuutos ja sodat ovat runnelleet maailman, ja demokratia ja länsimainen yhteiskunta ovat sortuneet. Maailmaa hallitsee häikäilemätön diktaattori, joka hallitsee alkuperäiskansoja kovin ottein. Löytääkseen toivoa tästä armottomasta todellisuudesta saamelaisten on vedettävä yhtä köyttä. Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 23.11. klo 16:00-
Pokuton uutuuksia esittelevässä näyttelyssä nähdään vaiheita syksyn uutuusteoksien taustalta ja otteita kirjoista. Mukaan näyttelyssä ovat Pokuton taiteilijat: Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 23.11. klo 16:00- Suomen ja Viron Metsähallitusten Lights On! -projektissa muinaiskohteiden historiaa tuodaan esille kuvitusten ja sarjakuvan avulla. Valmiit työt käännöksineen ovat luettavissa 100 cm leveänä tauluna itse paikassa, johon tarina tunnistettavasti liittyy. Osa töistä esitellään mobiiliversioiden kuvituksina, joita vieraat pääsevät tutkimaan paikan päällä QR-koodin omaan älylaitteeseensa kuvaamalla. Kohteita on neljä Suomessa ja neljä Virossa. Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa sunnuntaina 25.11. klo 15:00 The Lights On! Program by Metsähallitus and RMK from Estonia brings ancient history alive through the power of comics. Finished works included with translations can be read as pictures 100 centimeters in length located at a place which is heavily connected with the historical story. Some of the works will be presented as illustrations for mobile versions that can be read by scanning QR codes. There's four attractions in Finland and also four in Estonia. Ilpo Koskela has made from six to nine comic book stories of each of the historical places. He's artistic process included researching history from the pages of books and examining sketches with archaeologists. The finished products are already at the right attractions. Koskela will showcase his exhibition to everyone on Sunday 25th of November at 3 pm Tapahtuma aloittaa vuoden 2018 Oulun Sarjakuvafestivaali viikonlopun. The exhibition tour will be introduced with the participating artists to a large exhibition complex located in the Oulu City Library. The event will start at Sarjasto (3rd floor) and end at the Laituri exhibition space. The event launches the 2018 Oulu Comics Festifal weekend. Oulun pohjoismainen sarjakuvakilpailussa etsittiin tänä vuonna sarjakuvateoksia osaksi valoteosta. Oulun Sarjakuvafestivaali kuljettaa väen tervehtimään Teuvo Pakkalaa. Klo 18:00 Toiminnanjohtaja Harri Filpan avajaispuhe Klo 18:10 Oulun Pohjoismaisen Sarjakuvakilpailun voittajien julkistaminen Klo 18:15 Valotaideteoksen julkistaminen ja voittajien haastattelut Klo 18:40 Jyrki Korpua luovuttaa jokavuotisen Skrew You -tunnustuspalkinnon Tapahtuman päätteeksi Harri Filppa johdattaa väen viettämään iltaa sarjakuvanmerkeissä. JAtkopaikkana toimii Cafe KULuMA, Kauppurienkatu 5, Oulu. This year Oulu Comics Festival’s people are guided to greet Teuvo Pakkala by Oulu Nordic Comics Competition. In the competition we searched for comics to be part of a light artwork. 6:00 pm Opening speech by Harri Filppa 6:10 pm Winners of the Oulu Nordic Comics Competition are announced 6:15 pm Light artwork that includes the winning works is revealed. The interview of the winners 6:40 pm Honorary award Skrew You! goes to... ?!! After the event Harri Filppa leads everyone to spend the evening at the Cafe KULuMA, Kauppurienkatu 5, Oulu Ilpo Koskela esittelee näyttelynsä Lights on! Historia eloon sarjakuvan keinoin. Tarjolla virvokkeita Ilpo Koskela presents his exhibition Lights on! History is alive in comics storytelling. Small refreshments!
Comics Effects -näyttelyt / exhibitions
![]()

HILDINGUR: Bjarni Hinriksson
Oulun pohjoismainen sarjakuvakilpailu 2017 näyttely | Oulu Nordic Comics Competition 2017 Exhibition
The Nordic Comics Competition 2017 theme was hundred. The winners of a competition 2017 will be announced at Oulu Comics Festival, 2nd December clock 11:00. Exhibition information will be announced at same time.Perttu Kemppaisen tussitöitä

Pokuto - Pohjoinen kustannustoiminta -näyttely
Sarjastossa on esillä pohjois-suomalaisen taiteilijayhteisö Pokuton tuoreita teoksia. Vuonna 2016 perustettu yhteisö on julkaissut tällä hetkellä neljä teosta ja etsii aktiivisesti joukkoonsa uusia tekijöitä. Puolet teoksista on käännetty myös englanniksi ja tulossa on myös muita kieliversioita. Mukana näyttelyssä ovat: Mikko Jylhä (pien väkeä), Anssi Vieruaho & Sami Nyyssölä (24 Päivää / 24 Days), Tohtori K (Tohtori K:n katvealue) ja Harri Filppa (Kuolema meidät erotti / Death Did Us Part)AJAN KUVIA - Sira Moksin poliittisia kuvia

Tolkien näyttely
Velhoja! Örkkejä! Pahoja henkiä! Viiksekkäitä pitsa-slaisseja! Oulun Sarjakeskuksen kerholaiset ovat luoneet huikean fantasianäyttelyn Oulun Kaupunginkirjastoon. Taru Sormusten Herrasta mytologiaan sukeltava näyttely on esillä kirjaston Laituri tiloissa 5.3.-29.3.2018.Johanna Jasmine - Kummituksia ja muita pikkuruisia asioita

Johanna Jasminen näyttelyssä on
esillä Kummitus-sarjakuvaoriginaaleja sekä vesiväritöitä2018 Sarjakuva-Finlandia -näyttely
Vastarannan Siili - Ёжик из Противоречья

Suku, sisu, sotu – Suomen sosiaaliturvan historiaa sarjakuvana
Sarjakuvateos oli osaltaan juhlimassa 100-vuotiasta Suomea ja 80-vuotiasta Kansaneläkelaitosta.
Asia- ja faktasisällön toimitus : Kelan sosiaalipolitiikan tutkijat
UUSI HÖLMÖLÄ - NEW HOELMOELAE

Sarjakuvametro -näyttely

Jorma “Jope” Pitkäsen 70-vuotisjuhlanäyttely
Jyrki Mäen sarjakuvanäyttely

Karkkola & Sainio: Sarsaparillan Salaisuus

POP UP Sarjakuvakeskus Kuusamon kirjastossa
Pajoissa opetellaan sarjakuvakerronnan perusteita.
Sarjakuvataiteilijat Veli-Matti Ural ja Harri Filppa johdattavat osallistujat sarjakuvapiirtämisen maailmaan.
Ilmaiset pajat alkavat klo 15.00, 16.30 ja 18.00.
Ilmoittaudu kirjaston neuvontaan, p. 040 860 8900 tai kirjasto@kuusamo.fiAapo Kukko: Sosialisti ja nihilisti - sarjakuvaromaanin näyttely

Avi Heikkinen - Valotusaika
Voiko valokuvilla tehdä sarjakuvia? Jyväskyläläinen sarjakuvantekijä Avi
Heikkinen halusi murtaa sarjakuvanteon perinteitä ja teki jotain
poikkeuksellista: kokonaisen graafisen romaanin valokuvilla. Näyttely
esittelee omaperäistä teosta ja sen tekotapoja.
Valotusaika (Pokuto, 2018) on syksyllä 2018 julkaistava Avin esikoisalbumi.Virolaisten lastenelokuvajulisteiden näyttely

Lakeuden sarjakuvia

Cara Bean: Brain World -exhibition

Cara Bean: Brain World interview

Cara Bean talks about her exhibition. Bean, Artist in Residence at the Oulu Comics Center and Liminka School of Art is currently working on a graphic novel about mental health for kids. She uses the art form of comics as an expressive teaching tool to explain anxiety, depression, and substance abuse. The Liminka School library will have on display her sketches and preliminary sketches for the chapters of her book in process.POP UP-näyttelyt | POP UP exhibitions
POP UP Näyttelyt ||| POP UP Exhibitions:
Martin Ernstsen (Norja / Norway)
Sigbjørn Lilleeng (Norja / Norway)
Jope Pitkänen,
Stine Spedsbjerg (Tanska / Denmark)
Søren Mosdal (Tanska / Denmark)
Veli-Matti Ural & Esa Niskanen
Cara Bean (USA)
Esko Heikkilä![]()
POP UP exhibitions
Sarjakuvia kaamoksessa - valoteos | Comics in polar night - light art
Oulun pohjoismaisessa sarjakuvakilpailussa etsittiin tänä vuonna sarjakuvateoksia osaksi valoteosta. Nyt kilpailun parhaimmisto valaisee Sammakkotalon seinän. Teos on osa Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa ja se on toteutettu yhteistyössä Lumo-valofestivaalin ja Coronaria Silmäsairaalan kanssa. Teoksen juhlallisia avajaisia pääsee seuraamaan saapumalla Teuvo Pakkalan patsaalle, Vaaranpuistoon 23.11. klo 18:00.
This year Oulu Nordic Comics Competition searched for comics to be part of a light artwork. Now the competition's masterpieces will illuminate the wall of the "Frog building". The Light artwork is part of the Oulu Comics Festival and it has been produced in collaboration with the Lumo Light Festival and the Coronaria Eye Clinic. The solemn opening ceremony of the artwork can be followed by coming to Teuvo Pakkala's statue, Vaaranpuisto 23.11. at 18:00.Kuningas menettää päänsä – Ville Rannan originaalipiirroksia

Sunna Kitti - 2118

Pokuton syksyn 2018 uutuudet
Jussi Hukkanen: Maailman Paskin Nalle
Harri Filppa & Jukka Takalo: Kekä kommeiten kuolee
Sami Nyyssölä: Learn Finnish Without Studying
Avi Heikkinen: Valotusaika
Pokuton kirjojen julkistamistilaisuus pe 23.11. klo 19:00- Cafe KULuMA, Kauppurienkatu 5, OuluIlpo Koskela: Lights on! Historia eloon sarjakuvan keinoin

Ilpo Koskela sai luettavakseen kohteiden historiasta kertovia kirjoja sekä teksti- ja kuvareferenssi-informaatiota, joita käyttäen hän käsikirjoitti kuudesta yhdeksään 1–4-ruutuista sarjakuvatarinaa jokaisesta kohteesta. Projekti eteni synopsiksista lyijykynäluonnoksiin sekä niistä historian tuntijoiden sekä arkeologien kommentoinnin ja korjausehdotusten kautta valmiiksi paino-originaaleiksi. Valmiit taulut ovat jo luettavissa eri kohteissa.![]()
Näyttelykierros Oulun kaupunginkirjastolla | Exhibition tour at the Oulu City Library
Näyttelykierroksella tutustutaan mukana olevien taiteilijoiden kanssa Oulun kaupunginkirjaston pääkirjastoon sijoitettuun laajaan näyttelykokonaisuuteen. Tilaisuus alkaa Sarjastosta (3. krs) ja päättyy Laiturin näyttelytilaan.![]()
Avajaiset | Opening ceremony
![]()
Avajaiset: Sarjakuvia kaamoksessa - valoteos

![]()
Opening ceremony: Comics in a polar night - a light artwork
Sarjakuvagalleria!n näyttelykierros | Comics Gallery! exhibition tour


