Oulun Sarjakuvakeskuksen tapahtumakalenteriin on koottuna pohjoisen Suomen sarjakuvaan liittyviä tapahtumia.
lisää/more The winners of the Oulu Nordic Comics Competition 2020 will be revealed. The comic album which includes the three winners and honorary mention will be available. piilota/hide lisää/more Oulun Sarjakuvaseura myöntää vuosittain Skrew You! -tunnustuspalkinnon pohjoissuomalaisen sarjakuvan eteen tehdystä työstä. Tämän vuoden palkinnonsaaja julkistetaan 20.11. klo 17:00. piilota/hide lisää/more Sarjakuvantekijät ry palkitsi Vuoden sarjakuvateko 2019 -palkinnolla Oulun sarjakuvafestivaalin. Palkinto oli tarkoitus luovuttaa Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalien yhteydessä 21.3.2020, mutta yleisötapahtumien perumisen takia tilaisuus muuttuikin julkistukseksi. Palkinto luovutetaan poikkeusolojen vuoksi vasta nyt. Vuoden sarjakuvateko 2019 -palkinnon kiitospuhe, 21.3.2020 piilota/hide lisää/more Oulun pääkirjaston näyttelykierroksella tutustutaan kaikkiin Oulun Sarjakuvafestivaalin aikana esillä oleviin näyttelyihin. Osa taiteilijoista on paikalla esittelemässä näyttelyään. Tarkasta kaikki pääkirjaston festivaalinäyttelyt. Tänä vuonna näyttelykierrosta voi seurata vain livestriimin välityksellä. The exhibition tour at Oulu Main Library introduces all the exhibitions during the Oulu Comics Festival. Some of the artists are presenting their exhibition. Check out all the festival exhibitions in the main library. piilota/hide lisää/more Soiva Siili soi ja Harri Filppa piirtää. Soiva Siili on lastenkulttuurin valtionpalkittu (2014) lastenmusiikkiduo. Kyösti Salmijärven ja Markus Lampelan perustaman duon musiikki on folkhenkistä ja hieman irkkuvaikutteistakin. Soivalla Siilillä on 25. juhlavuosi meneillään. Harri Filppa on oululainen sarjakuvantekijä. Konsertti toteutetaan yhteistyössä The Irish Festival of Oulun kanssa. Soiva Siili sings and Harri Filppa draws. Soiva Siili (The Singing Hedgehog) is a Finnish State Awarded (2014) children’s music duo, founded by Kyösti Salmijärvi and Markus Lampela. Their songs are folk music inspired with irish trad music flavour. Soiva Siili celebrates 25th anniversary. Harri Filppa is a cartoonist from Oulu, Finland. This concert is organized together with The Irish Festival of Oulu. Kyösti Salmijärvi - vocals, guitar piilota/hideEvent Information:
Festivaaliperjantain ohjelmisto | Festivals' friday program
16:30 - FI - Pohjoismaisen Sarjakuvakilpailun palkintojen jako
Vuoden 2020 Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittajat julkistetaan. Sarjakuva-albumi, joka sisältää kolme palkittua sarjakuvaa ja kunniamaininnan julkistetaan.17:00 - FI - Skrew You! -tunnustuspalkinnon jako

17:15 - FI - Vuoden Sarjakuvateko 2019 -palkinnon luovuttaminen
17:30 - FI - Näyttelykierros Oulun pääkirjastolla | Exhibition tour at Main library

18:00 - EN - Soiva Siili -piirroskonsertti | Soiva Siili -drawing concert
Markus Lampela - vocals, tin whistles, uilleann pipes, harmonica
Harri Filppa - drawings

