Tapahtumat

Event Information:

  • ke
    21
    touko
    2025
    su
    15
    kesä
    2025

    Anneli Furmark, Juliana Hyrri, Hanneriina Moisseinen – Maisema sarjakuvassa / Landscape in comics

    Galleria 5, Hallituskatu 5, Oulu

    Olemme kolme eri-ikäistä ja eri puolilta kotoisin olevaa sarjakuvataiteilijaa, joita yhdistää kuvataiteilijan koulutuksen lisäksi se, että kaikkien sarjakuvissa maisema on keskeisessä roolissa.

    Sarjakuvissa maisema jää toisinaan taka-alalle, ollen yksittäisessä ruudussa joskus vain viitteellinen, vaakasuora viiva päähenkilön takana. Tämä näyttely kääntää asetelman toisin päin, ottaen vaikutteita esimerkiksi maalaustaiteen maisemakuvauksesta, mutta tiedostaen myös nykytaiteen tavat lähestyä maisemaa ja sen sisältämiä asioita.

    Näyttelyteoksissamme maisemasta paljastuu kerronnallisia lisäulottuvuuksia, osin piiloon jäävine yksityiskohtineen. Myös tyhjillään olevat tilat sarjakuvissa kertovat sieltä poissa olevan hahmon tarinaa, hahmon kanssa kuvattujen tilojen täydentäessä sitä. Maisema voi muodostaa sarjakuviin uuden kerronnallisen tason. Esimerkiksi Anneli Furmarkin sarjakuvissa pohjoinen ilmasto näyttäytyy ikään kuin yhtenä henkilönä, jonka läsnäoloa ei voi olla huomioimatta.

    Näyttelykokonaisuus sisältää poimintoja vanhemmista teoksistamme, mutta myös ensimmäistä kertaa esillä olevia teoksia. Näyttelyn käsittelemiä teemoja maisemallisuuden lisäksi ovat aika, ajallisuus, havainto, sensorisuus, muistaminen, toisaalta esimerkiksi mittakaava, elinolosuhteet sekä ekosysteemit.