Pohjoisen sarjakuvan pääkaupunki

Oulu on ruutujen kaupunki. Oulun kaupungin keskus on historiallinen ruutukaava-alue, jonka sisälle mahtuu monenlaista koettavaa useilta kulttuurin alueilta. Taistelemme yhdessä kaikkien oululaisten kanssa kulttuuri-ilmaston muutoksen puolesta!

Menossa olevia ja tulevia tapahtumia

Event Information:

  • la
    13
    elo
    2016

    Animeseminaari

    Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7

    Vuoden 2016 yksipäiväinen Animeseminaari järjestään Kulttuuritalo Valveella lauantaina 13.8.2016 klo 10:00 alkaen. Teemanamme on Rakkaudesta ruokaan, jonka innoittamia ohjelmia, pajoja, kisoja sekä toimintaa on luvassa koko päivän mitalta kaikenikäisille. Tapahtuma on ilmainen kaikille kävijöille! Tapahtuman järjestää Oulun manga- ja animekerho OMAKE ry.

    https://animeseminaari.wordpress.com/

Oulun Sarjakuvakeskuksessa on tarjolla ruutuja jokaiselle päivälle katsottavaksi, luettavaksi, lainattavaksi, ostettavaksi ja piirrettäväksi. Sarjastossa koet ruutujen täyteisiä hetkiä paikanpäällä ihastelemalla tai mukaan lainaamalla. Katutaide tuo väriloistoa kaduille ja kulkuväylille.

Oulun Sarjakuvafestivaali täyttää kaupungin ruutujen lumolla jälleen tänä vuonna. Festivaali on arktisen alueen suurin vuosittainen sarjakuvatapahtuma.

Pohjoisen sarjakuvan pääkaupunki on elinvoimainen ja inspiroiva kokoontumispaikka sarjakuvakulttuurin saralla. Tämä sivusto tarjoaa sinulle paljon lisätietoa Oulun seudun, pohjoisen Suomen ja arktisen alueen sarjakuvatoiminnasta.