Pohjoisen sarjakuvan pääkaupunki

Oulu on ruutujen kaupunki. Oulun kaupungin keskus on historiallinen ruutukaava-alue, jonka sisälle mahtuu monenlaista koettavaa useilta kulttuurin alueilta. Taistelemme yhdessä kaikkien oululaisten kanssa kulttuuri-ilmaston muutoksen puolesta!

Menossa olevia ja tulevia tapahtumia

Event Information:

  • ma
    01
    syys
    2014
    ma
    29
    syys
    2014

    Ruutukaavan tekijät kirjastokiertueella

    Kempeleen pääkirjasto, Zeppelinintie 1, 3. krs, Kempele

    Näyttelyssä on esillä Oulun Sarjakuvaseuran jäsenten teoksia. Tarjolla on kosolti sarjakuva- ja kuvitustaidetta Oulun seudulta.

    Oulun Sarjakuvaseura on vuonna 1980 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on pitää oululainen sarjakuvakulttuuri virkeänä ja koota yhteen sarjakuvan harrastajia, piirtäjiä ja tutkijoita. Tässä näyttelyssä esillä olevat tekijät ovat tuttuja myös Oulun Sarjakuvaseuran Ruutukaava-sarjakuva-albumista ja -verkkosarjakuvalehdestä.

    Näyttelyn työt olivat osa Oulun Sarjakuvakeskuksen avajaisjuhlanäyttelyä, joka pidettiin tammikuussa 2014.

    Tekijät: Lauri Ahtinen, Mari Ahokoivu, Harri Filppa, Esa Holopainen, Hanna Holopainen, Anna Honkanen, Jussi Hukkanen, Paula Kluukeri, Mika Kolehmainen, Ilpo Koskela, Aapo Kukko, Jyrki Mäki, Elina Niiranen, Matti Reijonen, Jii Roikonen ja Sallamaari Syrjä

    Pääkirjaston avoinna: ma-pe 11 - 20 ja la 10 - 15

Oulun Sarjakuvakeskuksessa on tarjolla ruutuja jokaiselle päivälle katsottavaksi, luettavaksi, lainattavaksi, ostettavaksi ja piirrettäväksi. Sarjastossa koet ruutujen täyteisiä hetkiä paikanpäällä ihastelemalla tai mukaan lainaamalla. Katutaide tuo väriloistoa kaduille ja kulkuväylille.

Oulun Sarjakuvafestivaali täyttää kaupungin ruutujen lumolla jälleen tänä vuonna. Festivaali on arktisen alueen suurin vuosittainen sarjakuvatapahtuma.

Pohjoisen sarjakuvan pääkaupunki on elinvoimainen ja inspiroiva kokoontumispaikka sarjakuvakulttuurin saralla. Tämä sivusto tarjoaa sinulle paljon lisätietoa Oulun seudun, pohjoisen Suomen ja arktisen alueen sarjakuvatoiminnasta.