Limingan taidekoulun näyttely Sarjakuvagalleria!:ssa

Sarjakuvagalleria!, Kulttuurikeskus Valve, Hallituskatu 7, Oulu
11.12.2015 – 13.1.2016

Limingan taidekoulun sarjakuva- ja animaatiolinjalla opiskellaan kokopäivätoimisesti sarjakuvaa ja animaatiota. Opiskelu on enimmäkseen kurssimuotoista, kattaen kuvallisen tarinankerronnan eri tekniikoita. Harjoitukset on suunniteltu tukemaan kurssin sisällön omaksumista.

Opiskelijoiden oma ääni ja taiteilijanluonne pääsee parhaiten esille heidän pienlehdissään. Tekniikkaa ei ole rajattu, kokoa tai aikataulua ei ole rajattu. Sisältöä ei ole rajattu. Pienlehdessä sarjakuvantekijä voi pureutua haluamiinsa teemoihin juuri niin syvällisesti tai kevyesti kuin itse haluaa.

Näyttelyssä on esillä originaaleja syksyn 2015 aikana valmistuneista pienlehdistä, sekä lukukappaleet kyseisistä lehdistä. Lehtiä on myös myynnissä Sarjakuvakeskuksella Valvella.