Lisätietoa Sarjakuva-Finlandiasta
Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto myönnetään kotimaiselle tekijälle yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa tekemästä ansiokkaasta sarjakuvateoksesta. Tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain keväällä Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalilla. Palkintosumma on yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa asetettu 5 000 euron suuruiseksi.
Ehdokkaaksi voi esittää omakustannetta tai kustantajan kautta julkaistua suomen- tai ruotsinkielistä albumia. Myös muunkielisiä albumeita voidaan hyväksyä ehdokkaaksi, jos valintalautakunta niin päättää. Palkinto on albumikohtainen.
Tampere Kuplii ry asettaa vuosittain valintalautakunnan, joka valitsee enintään kymmenen ehdokasta palkinnonsaajaksi, ja nimeää lautakunnan ulkopuolisen henkilön, joka suorittaa lopullisen valinnan.
Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto on perustettu vuonna 2007 ja se jaetaan seuraavan kerran maaliskuussa 2021.
Lue lisää Sarjakuva-Finlandian kotisivulta…
Piilota lisätieto
Vuoden 2021 palkinnon saajan valitsee luovuuden asiamies Markku ”Mato” Valtonen. Tunnustuspalkinto myönnetään kotimaiselle tekijälle yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa tekemästä ansiokkaasta sarjakuva-albumista.
Vuonna 2020 julkaistiin noin 50 kotimaisin voimin toteutettua sarjakuva-albumia. Korona pandemian vuoksi julkaistujen määrä lähes puolittui. Teoksista ehdokkaaksi asetettiin yhteensä 45 sarjakuva-albumia. Tampere Kuplii ry:n asettama nelihenkinen valintalautakunta luki tarkkaan kaikki teokset ja totesi niiden tason jälleen kerran korkeaksi ja valinnan vaikeaksi.
Vuoden 2021 valintalautakunnan jäsenet ovat Pasi Heikura, Eija Isoviita, Eero Sainio ja Anna Vuorinne. Lautakunta valitsi ilmoitettujen sarjakuva-albumien joukosta kymmenen ehdokasta palkinnonsaajaksi.
Lisätietoa teoksesta Homo Line
Edith Hammar: Homo Line (Förlaget)
Kulttuuri-identiteettejä, sukupuolta ja seksuaalisuutta käsittelevä omaelämäkerrallinen teos haastaa sekä konservatiiviset asenteet että sarjakuvailmaisun konventiot. Päähenkilö etsii paikkaansa vuoroin Helsingistä, vuoroin Tukholmasta. Lopulta käy kuitenkin selväksi, että kotia ei tee maa, kaupunki saati kansallisuus. Tärkeämpää on se, että voi olla vapaasti oma itsensä ja toteuttaa identiteettiään juuri niin kuin haluaa. Melankolisesta sävystään huolimatta teos ei ole lohduton, vaan muistuttaa haaveilun radikaalista voimasta.
Teos Finna.fi:ssä
Sarjakuvantekijän kotisivut: https://edithhammar.com/
Teos kustantajan kotisivuilla: https://www.forlaget.com/bocker/homo-line/
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Tatu ja Patu - kovaa menoa kiskoilla
Aino Havukainen – Sami Toivonen: Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla (Otava)
Tatun ja Patun ensimmäinen kokonainen sarjakuva-albumi on mestarillinen osoitus tekijöiden suvereenista osaamisesta niin suurien linjojen kuin yksityiskohtien runsauden hallitsemisessa. Kohderyhmäluokittelu osoittautuu tämän tarinan kohdalla vajavaiseksi: albumin sanoman tajuaa lapsikin, mutta myös aikuisen pitää pysytellä valppaana löytääkseen kirjasta kaiken. Outolan veljekset muistuttavat lukijaa katsomaan maailmaa jälleen hiukan tuoreemmin silmin.
Teos Finna.fi:ssä
Tatun ja Patun kotisivut: http://tatujapatu.fi/kirjat/
Teos kustantajan kotisivuilla: https://otava.fi/kirjat/tatu-ja-patu-kovaa-menoa-kiskoilla/
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Kuutamo ja muita kertomuksia
Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia (Suuri Kurpitsa)
Kolmen novellimaisen sarjakuvan kokoelma ihmissuhteista, rakkaudesta ja oman polun etsimisestä. Sarjakuvien maailmat vaihtelevat nykyhetkeä muistuttavasta kaupunkiympäristöstä purjelaivojen kultakauteen ja tulevaisuuden avaruusaikaan, mutta jokaisessa kertomuksessa ollaan ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Miten olla oma itsensä? Kuinka kohdata toinen ihminen? Miten osoittaa rakkautta? Teos kuvaa ihmisyyden pulmia lempeydellä ja valaa uskoa avoimeen keskusteluun.
Teos Finna.fi:ssä
Sarjakuvantekijän kotisivut: https://www.tuiskuhiltunen.com/
Teos kustantajan kotisivuilla: https://www.suurikurpitsa.fi/p/kuutamo-ja-muita-kertomuksia
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Ammatti: käsikirjoittaja
Pauli Kallio ja 22 muuta tekijää: Ammatti: käsikirjoittaja (Suuri Kurpitsa)
Muhkea kokoelma pitkän linjan sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kallion kirjoittamia lehdissä ilmestyneitä sarjakuvia. Kallion ja 22 taiteilijan kommenttien kautta teos valottaa myös sarjakuvan syntyprosessia, käsikirjoittajan ja piirtäjän yhteistyötä ja suomalaisen lehtisarjakuvan historiaa 1980-luvulta tähän päivään. Kattava paketti, josta riittää makusteltavaa pitkään ja johon voi palata aina uudelleen.
Piirtäjälista hakee vertaistaan: JP Ahonen, Saila Juuti, Ulf K, Jussi Karjalainen, Kati Kovács, Maarit Kytöharju, Karri Laitinen, Mika Lietzén, Jan Lindström, Reetta Niemensivu, Christer Nuutinen, Pentti Otsamo, Ville Pirinen, Tomi Riionheimo, Jii Roikonen, Tiitu Takalo, Petteri Tikkanen, J. Tilsa, Piipa Toivonen, Sami Toivonen, Katja Tukiainen ja Sami Vähä-Aho.
Teos Finna.fi:ssä
Teos kustantajan kotisivuilla: https://www.suurikurpitsa.fi/p/ammatti-kaesikirjoittaja-1
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Katkenneita lankoja
Karoliina Korhonen – Anssi Vieruaho (toim.) ja 9 sarjakuvantekijää: Katkenneita lankoja (Atena)
Karoliina Korhonen ja Anssi Vieruaho ovat toimittaneet sarjakuva-antologian aikamme huolestuttavan yleisestä ilmiöstä, loppuun palamisesta. Yhdeksän sarjakuvataiteilijan tyylillisesti hyvin erilaiset tarinat kuvaavat osuvasti uupumuksen moninaisia ilmenemistapoja, mutta muodostavat yhdessä eheän kokonaisuuden. Teos herättelee tarkastelemaan työkulttuurin ongelmia ja auttaa ymmärtämään uupuneita.
Kirjassa on Tuisku Hiltusen, Emmi Niemisen, Sami Nyyssölän, Niko-Petteri Nivan, Mari Ahokoivun, Milla Paloniemen, Henri Tervapuron, Avi Heikkisen ja Anssi Vieruahon sarjakuvatarinat.
Teos Finna.fi:ssä
Teos kustantajan kotisivuilla: https://atena.fi/kirjat/katkenneita-lankoja
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Marjatta & Ilman Kinna
Kari Korolainen: Marjatta & Ilman Kinna (Kirjokansi)
Kauaksi kotoa joutunut piika Marjatta ja linnunkoipijalkineinen kulkumies Kinna Ilma kohtaavat kyläkäräjillä, jotka on kutsuttu kokoon metsästä löytyneen salaperäisen laukun arvoituksen selvittämiseksi. Kummituksistakin on riesaa kummallakin. Tarkemmin määrittelemättömään entisaikaan sijoittuva teos hyödyntää suomalaista mytologiaa ja uskomuksia. Lennokas piirrosjälki kuljettaa jouhevasti eteneviä tarinanlankoja ja henkilöiden käyttämä murre viimeistelee ilahduttavan teoksen.
Teos Finna.fi:ssä
Teos kustantajan kotisivuilla: http://kirjokansi.fi/kirjat.html
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta
Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa)
Viivi Rintanen johdattaa lukijansa mielenterveyden järkkymisen synkkiin maisemiin ymmärrettävästi mutta ymmärtävästi. Rantanen on onnistunut tekemään totuuspohjaisista arkipäivän kauhutarinoista koskettavia sarjakuvia. Ankeista aiheista huolimatta tehokkaat kuvat kuljettavat albumin terapeuttisesti maaliin.
Teos Finna.fi:ssä
Sarjakuvantekijän kotisivut: https://cargocollective.com/viivirintanen
Teos kustantajan kotisivuilla: https://www.suurikurpitsa.fi/p/sarjakuvaterapiaa-ja-muita-kertomuksia-hulluudesta
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Korpit ja muita kertomuksia
Timo Mäkelä: Korpit ja muita kertomuksia (täysi KÄSI oy ja Arktinen Banaani)
Kahdeksan lyhyen kertomuksen kokoelma kuljettaa läpi länsimaisen taidehistorian. Aikamatka alkaa keskiaikaisesta kirkkotaiteesta, kulkee halki renessanssin, barokin ja impressionismin ja päättyy René Magritten surrealistiseen maailmaan. Sarjakuvaa hallitsee humoristinen ote, mutta muutamassa kertomuksessa kurkistetaan myös taidemaailman varjopuolille. Taidehistorian vaiheet erottuvat hienosti teoksen visuaalisessa ilmeessä, joka mukautuu kunkin aikakauden estetiikkaan.
Teos Finna.fi:ssä
Teos kustantajan kotisivuilla: https://arktinenbanaani.fi/search.php?search=korpit#!product_id=9789522704337
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Musta hevonen: Vuokrakolmio Bermudalla
Samson: Musta hevonen: Vuokrakolmio Bermudalla (Egmont kustannus)
Musta Hevonen onnistuu yllättämään persoonallisuudellaan, oivaltavuudellaan ja tekemisen laadullaan sarjakuvan tutuimmassa lajissa, strippimuotoisessa vitsisarjakuvassa. Päähenkilön luonne ei ehkä syvene, mutta huumori tukee sen lakonista elämänasennetta. Pelkistetty graafisuus toimii varmalla otteella sekä kuvallisesti että monesti huumorin lähtökohtana.
Teos Finna.fi:ssä
Musta hevonen sarjakuvablogi: http://mustaheppa.sarjakuvablogit.com/author/samson/
Teos kustantajan kotisivuilla: https://egmont.fi/tuotteet/musta-hevonen-vuokrakolmio-bermudalla/
Piilota lisätieto
Lisätietoa teoksesta Memento Mori
Tiitu Takalo: Memento Mori (WSOY)
Takalo on Memento Morilla luonut mestarillisen matkan ihmismieleen. Vaikka teos on hyvin monikerroksinen ja henkilökohtainen, se on samaan aikaan helposti lähestyttävä ja seurattava. Taattua Takaloa.
Teos Finna.fi:ssä
Sarjakuvantekijän kotisivut: http://www.tiitutakalo.net/
Teos kustantajan kotisivuilla: https://www.wsoy.fi/kirja/tiitu-takalo/memento-mori/9789510447482
Piilota lisätieto
Tämän virtuaalisen näyttelyn on toteuttanut Oulun Sarjakuvakeskus yhteistyössä Oulun kaupunginkirjaston ja Sarjaston kanssa. Se on ensimmäinen tuottamamme digitaalinen näyttely, jonka toteutimme koska koronapandemian aiheuttamat rajoitukset kehottavat ihmisiä välttämään oleskelua kirjaston tiloissa.