Tapahtumat

Oulun Sarjakuvakeskuksen tapahtumakalenteriin on koottuna pohjoisen Suomen sarjakuvaan liittyviä tapahtumia.

Event Information:

  • ke
    22
    maalis
    2017

    SHOW UP: Sarjasto

    17:00Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs), Oulu

    Oletko sinä tulevaisuuden sarjakuvantekijä, tapahtumatuottaja, visuaalisen taiteen tai kirjallisuuden osaaja?

    Tule tutustumaan Oulun tapahtumapaikkoihin kuten Kulttuuritalo Valveelle, Kauppakeskus Valkean kesäkadulle, Oulun kaupunginkirjastolle, Oulun kirjallisuuden talolle sekä Bingo-galleriaan jossa taitosi voidaan tuoda esiin!

    Tutustumiskierroksen aikana ja niiden jälkeen lähdetään yhdessä osallistujien voimin tuottamaan SHOW UP -tapahtumien sarja, jossa nousevat kyvyt tuodaan esille.

    SHOW UP -tapahtumat ovat matalan kynnyksen esiintymistiloja joissa kuka tahansa voi tuoda esille oman taitonsa. Open mic hengessä järjestettävät klubit esittelevät nuorten sarjakuvantekijöiden teoksia, piirtäjien kuvia sekä tarjoaa esiintymislavan nuorille runoilijoille ja musiikin tekijöille.

    Tapahtumien järjestämiseen Oulun Sarjakuvakeskus tarjoaa pientä rahoitusta

    Tule mukaan suunnittelemaan tapahtumia, näyttelyitä, festivaalia tai jotain ihan muuta.

    Ilmoittaudu mukaan: Taija Jyrkäs / 040 758 1774 / taija (at) oulucomics.com

    22.3. 17-19 Kaaos-paja, Sarjasto, Kaarlenväylä 3

    Pirkanmaan sarjakuvan läänintaiteilija Ville Pirinen (1973) on suomalainen sarjakuvataiteilija ja muusikko. Pirinen on tehnyt muun muassa sarjakuvia Ornette BirksMakkonen (käsikirjoitus Pauli Kallio), Yhesti yhes X paikas, Tärkeitä asioitai ja Dystopia 2000. Hän on voittanut Kemin sarjakuvakilpailun vuosina 1993 ja 2000. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu -palkinto myönnettiin Piriselle vuonna 2016. Hän on myös tehnyt kuvitusta useille lehdille sekä kansitaidetta ja muuta grafiikkaa yhtyeille kuten Mokoma, Kotiteollisuus, YUP ja Circle. Laulajana ja kitaristina Pirinen on levyttänyt yhtyeissä Seremonia, Black Audio, Digitaalimiehet, Steel Mammoth ja Grillin' Willie and the Vegetarians.

    Kaaos -pajassa Ville Pirinen kertoo työstään sarjakuvataiteilijana ja muusikkona sekä suunnitelmistaan läänintaiteilijan tehtävissä.
    Oulun kaupunginkirjaston Sarjaston vastaava Soile Hirvasniemi kertoo mahdollisuuksista järjestää tapahtumia Oulun kaupunginkirjastolla sekä Sarjastolla. Oulun kaupunginkirjaston kolmas kerros on yhdistelmä musiikkia ja sarjakuvaa ja soveltuu loistavaksi tapahtumapaikaksi visuaalista taidetta ja musiikkia yhdisteleville tapahtumille.