Kaikki sarjakuvatapahtumat

  • pe
    23
    marras
    2018
    to
    10
    tammi
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Suomen ja Viron Metsähallitusten Lights On! -projektissa muinaiskohteiden historiaa tuodaan esille kuvitusten ja sarjakuvan avulla. Valmiit työt käännöksineen ovat luettavissa 100 cm leveänä tauluna itse paikassa, johon tarina tunnistettavasti liittyy. Osa töistä esitellään mobiiliversioiden kuvituksina, joita vieraat pääsevät tutkimaan paikan päällä QR-koodin omaan älylaitteeseensa kuvaamalla. Kohteita on neljä Suomessa ja neljä Virossa.

    lights_on_promokuva


    Ilpo Koskela
     sai luettavakseen kohteiden historiasta kertovia kirjoja sekä teksti- ja kuvareferenssi-informaatiota, joita käyttäen hän käsikirjoitti kuudesta yhdeksään 1–4-ruutuista sarjakuvatarinaa jokaisesta kohteesta. Projekti eteni synopsiksista lyijykynäluonnoksiin sekä niistä historian tuntijoiden sekä arkeologien kommentoinnin ja korjausehdotusten kautta valmiiksi paino-originaaleiksi. Valmiit taulut ovat jo luettavissa eri kohteissa.

    Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa sunnuntaina 25.11. klo 15:00

    en

     

    The Lights On! Program by Metsähallitus and RMK from Estonia brings ancient history alive through the power of comics. Finished works included with translations can be read as pictures 100 centimeters in length located at a place which is heavily connected with the historical story. Some of the works will be presented as illustrations for mobile versions that can be read by scanning QR codes. There's four attractions in Finland and also four in Estonia.

    Ilpo Koskela has made from six to nine comic book stories of each of the historical places. He's artistic process included researching history from the pages of books and examining sketches with archaeologists.  The finished products are already at the right attractions.

    Koskela will showcase his exhibition to everyone on Sunday 25th of November at 3 pm

     

  • to
    03
    tammi
    2019
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • la
    12
    tammi
    2019
    to
    14
    helmi
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Kohtalon vuonna 2019
    julkaistavassa sarjakuvassa Metsissä kerrotaan kääpien ja puiden välisistä
    suhteista sekä draamasta. Näyttelyssä pääset näkemään sarjakuvan
    originaaleja sivuja sekä näyttelyä varten tehtyjä töitä.

    en

     

    Metsissä comics book will be published in the fateful year of 2019. It tells about the relations and drama between polypores and trees. In the exhibition, you are able to look at original pages of the comics and works made for the exhibition.

  • pe
    18
    tammi
    2019
    to
    28
    helmi
    2019
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    hyppysii_sarjasto

    Sarjakuvapaja hyppysiin -näyttely avaa ikkunan Oulun Sarjakuvakeskuksen kerhotoiminnan historiaan. Vitriineissä on nähtävänä sekä sarjakuvaopettajien työstämää oppimateriaalia että kerholaisten luomia ihastuttavia taideteoksia!

  • to
    07
    helmi
    2019
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • la
    16
    helmi
    2019
    to
    14
    maalis
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Piirtäminen on Mikko Takkiselle päivittäinen ja tärkeä harrastus. Sarjakuvagalleria!n näyttelyssä nähdään Takkisen maisemia ja hahmoja kuvaavia taideteoksia.

    Mikko_naytto_mv

    en

     

    Drawing is an important, everyday hobby to Mikko Takkinen. In the exhibition at Comics Gallery!, works of art by Takkinen illustrating landscapes and characters can be seen.

  • pe
    01
    maalis
    2019
    su
    28
    huhti
    2019
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Sarjakuvakirjasto, Sarjastolla avautuu 2019 Sarjakuva-Finlandia -näyttely, jossa on esiteltynä tuore Sarjakuva-Finlandia voittaja (heti sen paljastuttua) ja kokoajan esillä myös valintaraadin asettama kärkikymmenikkö.

  • to
    07
    maalis
    2019
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • la
    16
    maalis
    2019
    su
    21
    huhti
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Japanilaisen "popkulttuuri" kuoro Coro Animonyn tuottamassa näyttelyssä on nähtävillä julisteita ja esitteitä kuoron 3 -vuotisen historian varrelta. Näyttely sisältää myös Coro Animonyn Oulun Sarjakuvakeskukselle lahjoittaman mangakirjakokoelman!

    en

     

    The exhibition produced by the Japanese “pop culture” choir Coro Animony displays posters and leaflets from the choir’s 3-year history. The exhibition also includes the manga collection donated to Oulu Comics Center by Coro Animony!

  • ke
    27
    maalis
    2019
    17:00 - 18:00Konst O. Deli, Hallituskatu 7

    coro animony 3rd program_kalevaJapanilainen "popkulttuuri" kuoro Coro Animony on erikoistunut animaatioista ja videopeleistä tuttujen laulujen tulkintaan. Kotimaassaan useilla esiintymislavoilla laulanut kuoro järjestää ensimmäisen Japanin ulkopuolisen konserttinsa Oulussa. Tapahtumapaikkana toimii kulttuuritalo Valveen tiloissa toimiva ravintola Konst O.Deli. (Hallituskatu 7)

    Konserttiin on vapaa pääsy.

    Tapahtuman jälkeen muusikot jäävät Konst O.Deliin syömään. Kaikki Coro Animonyn toiminnasta kiinnostuneet ovat sydämellisesti tervetulleita liittymään seuraan.

    Tapahtuma järjestetään Suomen ja Japanin 100 v. diplomaattisuhteiden kunniaksi
    ****

    Japanese "popcultural" choir Coro Animony specializes in singing songs from Animations, Games and other sub-cultural contents. From year 2015, they have sang more than 60 repertoires of songs and had 3 annual concerts plus many other events in Japan. The concert in Oulu is their first overseas performance.

    The Concert will be held at Konst O. Deli (Cultural Centre Valve, Hallituskatu 7) The event is free.

    The event is organized in celebration of 100 years of diplomatic relations between Finland and Japan

  • to
    04
    huhti
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto,

    ...

  • to
    04
    huhti
    2019
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • ke
    10
    huhti
    2019
    17:00 - 18:45Sarjasto - Oulun Kaupunginkirjasto 3. krs (Kaarlenväylä 3)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Ensimmäisen kerran teemana ovat sarjakuvanteko -oppaat.

  • ke
    17
    huhti
    2019
    17:00 - 18:45Iin kirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Lukuintopajan teema: Sarjakuvaoppaat ja kansitaide

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • la
    27
    huhti
    2019
    su
    09
    kesä
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Näyttely Satu Alajoen kirjoittamista ja Ella Kurjen kuvittamista lasten saturomaaneista Valon sankari ja Kadonnut aurinko. Tule mukaan jännittävälle matkalle Unten maahan ja Aurinkolaaksoon.

    Valon sankari -kirja esittelee kuuluisan Nukkumatti-veljensä varjoon jääneen Valve-Villen, joka herättää aamuisin meistä jokaisen. Kadonnut aurinko on seikkailullinen satu valosta ja pimeydestä, pelot voittavasta rohkeudesta ja ystävyydestä. Se jatkaa Valve-Villestä kertovaa tarinaa ja vie lukijansa auringon jäljille niin Jättiläisen maille kuin veden syvyyksiin. Unen ja toden maailmat sekoittuvat sadunomaisesti Valve-Villestä kertovissa kirjoissa.

    Satu Alajoki on oululainen kirjailija ja Ella Kurki vantaalainen kuvittaja ja graafikko. Kirjat on kustantanut Myllylahti Oy vuosina 2017 ja 2018.

     

    kadonnut_aurinko_kansi

    en

     

    The exhibition about the children's fairy tale novels Valon sankari ja Kadonnut aurinko, written by Satu Alajoki and and illustrated by Ella Kurki. Join the exciting journey to the Land of Dreams and Sun Valley.

    The book Valon Sankari introduces Valve-Ville, who has remained under the shadow of his famous brother, the Sandman, who wakes up every one of us each morning. Kadonnut aurinko is adventurous fairy tale about light and darkness, courage that overcomes fear, and friendship. It continues the story of Valve-Ville and takes its readers onto the trail of the Sun, as to the lands of the Giants as to the depths of water. The worlds of dreams and reality mix fabulously in the books telling about Valve-Ville.

    Satu Alajoki is a writer from Oulu and Ella Kurki is an illustrator and graphic artist from Vantaa. The books have been published by Myllylahti Oy in 2017 and 2018.

     

  • to
    02
    touko
    2019
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • la
    04
    touko
    2019
    su
    30
    kesä
    2019
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    taivalkoskelta_nayttely_vaaka1

    Kevättalvi 1939. Suomen ja Neuvostoliiton väliset neuvottelut päättyvät tuloksettomina. Ilmassa on pelkoa ja kaunaa. Kansakunta varustautuu pahimpaan. Valtion lähettämä kutsuntakirje repäisee metsänomistaja Mauri Niskasen kotiseudun kairasta taistelujen taivaille. Nuoren metsurin elämään kiitävät haaveet lentämisestä, ystävistä ja rakkaudesta. Pilvilinnat luhistuvat kolmiodraamaan. Mutta, kuinka murtunut mies ehtii surra, kun horisontissa kohoaa vaara, joka uhkaa jokaisen suomalaisen vapautta?

    Sarjaston näyttely esittelee Veli-Matti Uralin ja Esa Niskasen kirjoittaman sarjakuva-albumin Taivalkoskelta Ilmataisteluihin (Zum Teufel, 2018). Kaikki esille asetetut Uralin kuvittamat sarjakuvaoriginaalit ovat myytävänä.

  • ke
    08
    touko
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    15
    touko
    2019
    17:00 - 18:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu)

    Teemana Sarjakuvanäyttelyt. Tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti Sarjaston puolella (3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    22
    touko
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    29
    touko
    2019
    14:00 - 15:45Kempeleen pääkirjasto (1 Zeppelinintie, 90450 Kempele)

    Työpajan teemana sarjakuvien kansitaide

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    05
    kesä
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • to
    06
    kesä
    2019
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • ti
    11
    kesä
    2019
    su
    07
    heinä
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Näyttelyn teemana ovat pääasiassa tussauksen lisäksi käsin maalatut ja väritetyt originaalit koska suurin osa julkaistuista MPN -stripeistä on väritetty koneella. Mennään siis enempi art kuin kupla edellä vaikka niitäkin saamme näyttelussä nähdä.

    60213587_477128086372524_7871683599022424064_n

    en

     

    The theme of the exhibition are mainly inked originals as well as hand-painted and colored ones, because most of the published MPN strips are colored digitally. So let's proceed more with the art than with the bubbles, even though we are able to see those, too, in the exhibition.

  • ke
    12
    kesä
    2019
    17:00 - 18:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    19
    kesä
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    26
    kesä
    2019
    17:00 - 18:45Kempeleen pääkirjasto (1 Zeppelinintie, 90450 Kempele)

    Työpajan teemana hahmon suunnittelu

    Kaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ti
    02
    heinä
    2019
    la
    31
    elo
    2019
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Sarjaston väen sekä taustavaikuttajien lukuvinkit kesäksi 2019.

    kesätervehdys

  • to
    01
    elo
    2019
    to
    12
    syys
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Originaaleja, kuvasarjoja ja maalauksia tarinan takaa Lauri Ahtisen autifiktiivinen Eropäiväkirja ilmestyi toukokuussa 2019. Se on tarina eroamisesta, rakkaudesta ja ihmisten keskeneräisyydestä. Tämä näyttely avaa taustoja kirjan takaa ja maalaa lisäsävyjä kirjan sivuihin Ahtiselle leimallisella synkän itseironisella tyylillä.

    eropva

    en

     

    Originals, serial illustrations and paintings from behind the autifictive story Eropäiväkirja by Lauri Ahtinen, which was published in May 2019. It is a story about the breaking up, love and togetherness of humans. This exhibition opens the background behind the book and paints extra hues onto the pages of the book by the dark, self-ironic style which Ahtinen is known for.

  • la
    03
    elo
    2019
    la
    31
    elo
    2019
    Taidehuone Pohjantähti, Teollisuustie 1, Pudasjärvi

    660x280-towidth-80-kaapuveikko-web

    Kaapuveikko 27v - Taidehuone Pohjantähti, Pudasjärvi 3.-31.8.2019. Näyttelyssä on esillä Kaapuveikko-sarjakuvan strippioriginaaleja kolmelta eri vuosikymmeneltä, piirroksia ja maalauksia hahmon tiimoilta, sekä lisäksi valikoima sarjan piirtäjän Juha Vuorman muuta taidetta ja levynkansimaalauksia, joita on julkaistu underground-metalliyhtyeiden levyjen kansissa ympäri maailmaa samalla aikajanalla kuin Kaapuveikko-sarjakuvaa kotipuolessa.

    Avoinna ma-ke 13-20, la-su 13-18, to-pe suljettu

    Lisätietoa: http://www.opticmatador.com/kaapuveikko/

  • ke
    07
    elo
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    14
    elo
    2019
    17:00 - 18:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • to
    15
    elo
    2019
    12:00 - 22:00Oulun Sarjakuvakeskus, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7

    Oulun Sarjakuvakeskus ja Turun Sarjakuvakaupan Oulun toimipiste ovat avoinna 15.8.2019 klo 12:00 - 22:00.

    Sarjakuvakeskuksen läheisyydessä järjestetään

    magneettipaja

    Lattiateippauspaja klo 12:00 - 17:00

    Oulun sarjakuvakeskuksen lattiateippauspajassa kävijät pääsevät koristelemaan keskuksen lähiympäristön lattiapintoja. Tapahtuma sopii kaikenikäisille ja päästää mielikuvituksen valloilleen.

     

    Jääkaappimagneettipaja klo 17:00 - 22:00

    Sarjakuvakeskuksen jääkaappimagneettipaja järjestetään jälleen kerran Oulun Taiteiden Yönä. Tänä vuonna paja järjestetään ensimmäistä kertaa hyväntekeväisyystapahtumana. Tuotoilla Oulun Sarjakuvakeskus ja Turun Sarjakuvakauppa lahjoittavat sarjakuvakirjoja Oulun ensi- ja turvakodille. Illan aikana magneetteja piirtävät useat oululaiset sarjakuvataiteilijat.

    Aikataulu:
    Klo 17:00-18:00 - Anssi Vieruaho ja Rika Ruusuvaara
    Klo 18:00-19:00 - Ilpo Koskela ja Veli-Matti Ural
    Klo 19:00-20:00 - Ilpo Koskela ja Aki Alaraatikka
    Klo 20:00-21:00 - Jyrki Mäki ja Mikko Jylhä
    Klo 21:00-22:00 - Jii Roikonen ja Mika Lahtonen

    Magneettien hinta on kolme euroa kappaleelta.

    Oulun Sarjakuvakeskus sulkee ovensa klo 22:00. Sarjakuvapiirtäjät siirtyvät silloin patiolla

    Piirtäjät patiolla klo 22:00-24:00 (Snooker Time, Asemakatu 28)

    Kello kymmenen illalla. Sarjakuvataiteilijoiden sakki suuntaa Snooker Time -pubin patiota päin. Patiolle päädyttyään piirtäjät päästävät luovuutensa lentoon. Tule katsomaan, kun kuvittajat kynäilevät karikatyyrejä ja taideteoksia tilauksesta tai ilman. Taiteilijoiden tiimin muodostavat muun muassa Anssi Vieruaho, Aapo Kukko ja Veli-Matti Ural.

    piirrapatiolla

  • pe
    16
    elo
    2019
    16:00 - 18:00Konst O. Deli, Hallituskatu 7, Oulu

    Tilaisuuden aluksi esiintyy En ala -äijäbaletti. Ikämiesten balettiryhmä on yhdistänyt Oulun seudulta kootun porukan elämää jo toistakymmentä vuotta. Ryhmä esiintyy balettiasuissa tuoden huumorimieltä katsojille ja ballerinoille itselleenkin.

    Klubi-isäntä Aapo Kukon vieraaksi lavalle saapuu kaksi oululaista ja yksi kemiläinen sarjakuvataiteilija kertomaan uusista teoksistaan.

    Pitkän linjan sarjakuvataiteilija ja sarjakuvaneuvos Keijo Ahlqvistin jo ennen ilmestymistään mieliä pahoittaneen teoksen K ei joo (Täysi Käsi) satiirivisiot ja sarjakuvarunoelmat haastavat vakiintuneet käsitykset ja herjaavat niitä, jotka esiintyvät toisia parempina ja käyvät väkivalloin viattomien kimppuun. Kokoelma on ilkeä parkaisu suoraan lukijan silmille.

    Lauri Ahtisen paljon keskustelua herättänyt Eropäiväkirja (Like) on jatkoa Homepäiväkirjalle. Ahtisen perhe selvisi riipaisevasta homehelvetistä, mutta parisuhde päättyy ravisuttavaan eroon. Suorasukainen, omaelämäkerrallinen sarjakuva kertoo, miltä vuoroviikkosinkkuus tuntuu. Alkaako tästä uusi elämä täynnä biletystä ja vapautta? Osuuskunta Puhuri esittää teoksesta kohtauksia lukuteatterin keinoin.

    Ahtisen sarjakuvanäyttely on 1.8.–12.9. esillä Valveen Sarjakuvagalleria!ssa, johon pääsee tilaisuuden aikana tutustumaan taiteilijan johdolla. Näyttely avaa taustoja teoksen takaa ja maalaa lisäsävyjä kirjan sivuihin.

    Sira Moksin teos Köyhien sota (Täysi Käsi) sisältää poliittisia pilakuvia. Perinteiset suomalaiset pilakuvat kiteyttävät sanomansa vitsiksi, joka hymähdyttää lukijaa, mutta Sira Moksin kuvat eivät edusta perinteisintä linjaa. Ne ottavat aiheensa henkilökohtaisesti, iskevät avokämmenellä päin näköä ja naurattavat harvoin. Vitsit jäävät kurkkuun, kun taiteilija suolistaa kohteensa todellisen olemuksen kaiken kansan nähtäväksi.

    Tapahtuman päätteeksi kuullaan Sira Moksin sarjakuvamusiikillista improilottelua, joka haukkaa todellisuutta tai menee sen tuolle puolen. Luvassa siis paljon ääniä ja kuvia!

    Tapahtuma on osa Oulun Muusajuhlien ohjelmistoa.

    en

     

    In the beginning of the event En ala male ballet will perform. The ballet group of grown men has already brought the lives of its members gathered from the Oulu region together for a couple of decades. The group performs in ballet dresses which brings good humour for the spectators as well as the ballerinas themselves.

    Two comics artists from Oulu and one from Kemi will arrive onto the stage as guests of the club host Aapo Kukko to tell about their new comics.

    The satire visions and comics poetry of the book K ei joo (Täysi Käsi) by the veteran comic artist and the agent of comics Keijo Ahlqvist which even before of its publication hurt feelings, challenge the established opinions and affront those who claim they are better than others and attack violently the innocent. The collection is a nasty howl directly to the eyes of the reader.

    Eropäiväkirja (Like) by Lauri Ahtinen has triggered a lot of discussion and is a sequel to Homepäiväkirja. The Ahtinen family survived a heart-rending mold hell, but the relationship ended in a shocking divorce. Straightforward, autobiographical comic tells how it feels to be an alternating-weeks single. Will a new life full of partying and freedom begin? Osuuskunta Puhuri will present footage from the book by means of a reading theater. 

    The comics exhibition of Ahtinen will be between 1st of August and 12th of September at Comics Gallery! in Valve. During the event, you can visit the exhibition and meet the artist. The exhibition opens the background behind the book and paints extru hues on the pages of the book.

    The book Köyhien sota (Täysi Käsi) by Sira Moksi includes political caricatures. Traditional Finnish caricatures crystallize the message in a form of a joke, which makes the reader sneer, but Sira Miksi’s pictures don’t represent the most traditional line. They take their topics personally, hit open-handedly to the face and make the reader seldom laugh. The jokes get stuck in the throat when the artist disembowels the true essence of the target for everyone to see.

    For the ending of the event, we will hear a comic-musical improv feast by Sira Moksi, which bites the reality or goes beyond it. So, there will be a lot of sound and pictures!

    The event is a part of the program of the literary art festival Oulun Muusajuhlat.

  • ke
    21
    elo
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    28
    elo
    2019
    17:00 - 18:45Kempeleen pääkirjasto (1 Zeppelinintie, 90450 Kempele)

    Kaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ma
    02
    syys
    2019
    su
    17
    marras
    2019
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Sarjastossa avautuu 13.9.2019 klo 17:00 osana Uusi kirjallisuusfestivaalia Jeesuksen Saappaanjälki -sarjakuvanäyttely, jossa pohditaan teoksen syntyprosessia ja sen suhdetta alkuperäisteokseen. Mukana näyttelyssä on otteita sekä sarjakuvaromaanista että samannimisestä novellikokoelmasta. Avajaistunnelmissa teoksen käsikirjoituksesta vastaava Jarmo Stoor ja piirrokset loihtinut Harri Filppa tarinoivat teoksen syntyyn liittyneistä tunnelmista.

    jsj_kansi_net

    Jeesuksen saappaanjälki –sarjakuvaromaani pohjautuu vuonna 2012 ilmestyneeseen Jarmo Stoorin samannimiseen romaaniin. Sen tarinoiden olisi toivonut menettävän ajankohtaisuuttaan vuosien saatossa, mutta niin ei tapahtunut, kirjan tarinoiden teemat, köyhien ja rikkaiden välisestä kuilusta poliittiseen ähötykseen ja rasismiin, ovat nyt suorastaan pelottavan ajankohtaisia. Tästä huomiosta syntyi tarve tehdä kirjasta päivitetty versio, sarjakuvaromaani, jota nyt pidät kädessäsi. Sen piirrokset ovat Harri Filpan käsialaa ja käsikirjoitus Jarmo Stoorin.

    Mitä tuumisit, jos täysi-ikäisen Jeesus palaisi maanpäälle tänä jouluna? Ei vastasyntyneenä, vaan kolmikymppisenä tunnistettavana hahmona kaapuineen kaikkineen. Miten hänet otettaisiin vastaan maailman eri kolkilla? Köyhyys ja rikkaus, sota ja rakkaus, kaupallisuus ja pyyteettömyys, maailman politiikka ja uskonnot, kadun ihmiset tavallisine tarpeineen ja vangit vartijoineen, miten nämä kohtaamiset sujuisivat?

    Sarjakuvaromaani on mukaansatempaava ajankuvaus niin uskonnoista, politiikasta, ympäristönsuojelusta kuin rakkaudestakin. Nämä 12 kertomusta ovat matkakirja ihmiskunnan päivänpolttavien kysymysten äärelle. Teos ei ole uskonnollinen nimestään huolimatta paitsi, että onhan siellä se Jeesus.

  • ke
    04
    syys
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • pe
    06
    syys
    2019
    12:00Koivu ja tähti -kulttuurikeskus

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää Muhoksen Taiteiden Yössä sarjakuvapajan kaiken ikäisille sarjakuvaharrastajille! Vapaassa työpajassa osallistujat pääsevät uudelleentulkitsemaan ennalta tuntemattomia sarjakuvia! Työpajan vetää sarjakuvataiteilija Veli-Matti Ural

    Työpajan jälkeen Taidebasaarilta voi ostaa Oulun Sarjakuvakeskuksen tuotteita sekä sarjakuvataidetta!

  • ke
    11
    syys
    2019
    17:00 - 18:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • pe
    13
    syys
    2019
    la
    14
    syys
    2019

    Uusi Kirjallisuusfestivaali nostaa jälleen tänä vuonna esille myös sarjakuvaa...

    Perjantaina 13.9.2019

    Klo 20 Kirjallisuusklubi
    Tuba - Food and Lounge, Mannenkatu 2, Oulu

    Aapo-Kukko-Sosialisti-ja-nihilistiAapo Kukko: Sosialisti ja nihilisti -kirjan (Arktinen Banaani, 2019) julkistaminen. Sosialisti ja nihilisti on sarjakuvaromaani kahden sotatraumojensa kanssa painiskelevan taiteilijan matkasta Italiaan ja itseensä. Keski-ikäinen runoilija-sosialisti ja nuori kuvataiteilija-nihilisti kohtaavat toisensa Helsingissä alkuvuodesta 1948. He saavat päähänpiston lähteä yhdessä maailmalle, pois talvisesta Suomesta. Miesten alkuperäinen ajatus on löytää toimivaa sosialismia maailmalta, mutta molemmilla on lähtöön myös omat syynsä. Matka Italiaan halki Euroopan katkeilee monin paikoin ja lopputulos onkin jotain muuta kuin se, mikä alkuperäisenä tavoitteena oli. Kertomus perustuu osittain runoilija Arvo Turtiaisen ja kuvataiteilija-kirjailija Henrik Tikkasen elämänvaiheisiin.

    jsj_kansi_netHarri Filpan ja Jarmo Stoorin Jeesuksen saappaanjälki -sarjakuvaromaanin (Nispero kustannus, 2019) julkistaminen. Sarjakuvaromaani pohjautuu vuonna 2012 ilmestyneeseen Jarmo Stoorin samannimiseen romaaniin. Kirjan tarinoiden teemat, köyhien ja rikkaiden välisestä kuilusta poliittiseen ähötykseen ja rasismiin, ovat nyt suorastaan pelottavan ajankohtaisia. Tästä huomiosta syntyi tarve tehdä kirjasta päivitetty versio, sarjakuvaromaani. Sen piirrokset ovat Harri Filppan käsialaa ja käsikirjoitus Jarmo Stoorin. Sarjakuvaromaani on mukaansatempaava ajankuvaus niin uskonnoista, politiikasta, ympäristönsuojelusta kuin rakkaudestakin. Nämä 12 kertomusta ovat matkakirja ihmiskunnan päivänpolttavien kysymysten äärelle.

    Klo 17 Jeesuksen saappaanjälki -sarjakuvanäyttelyn avajaiset Sarjastossa!
    Kaarlenväylä 3, 3. kerros, Oulu

    Lauantaina 14.9.2019

    Klo 13-16 Pop-up-kirjamessut
    Kauppakeskus Valkean Kesäkatu, Isokatu 25, Oulu

    Pop-up-kirjamessuilla julkistetaan tämänvuotiset Botnia-palkintoehdokkaat. Palkinto jaetaan tänä vuonna kolmatta kertaa. Palkinto myönnetään vuosittain kaunokirjalliselle teokselle, jonka tekijä vaikuttaa tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Palkintosumman lahjoittavat Oulun kaupunki ja Osuuskauppa Arina.

    Messuilla esiintyy muun muassa ruotsalainen kirjailija Kicki Sehlstedt sekä oululainen muusikko Saaga. Messuohjelma julkistetaan elokuussa.

    Messualueella kirjailijat myyvät kirjojaan.

    Tutustu tarkemmin Uuden kirjallisuusfestivaalin ohjelmistoon...

  • la
    14
    syys
    2019
    to
    10
    loka
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Tursake-juliste

    Turku, tuo suomalaisen kulttuurin alfa ja omega, on väkivahvasti mukana myös tuottamassa uutta suomalaista visuaalista kerrontaa! Turun Sarjakuvakerho esiintuo turkulaisia sarjakuvataiteilijoita ja kuvittajia yhteisnäyttelyssä, jossa ovat mukana Eisner-voittaja Max Sarin, Tuomas Myllylä, Katariina Lappi, Johanna Jasmine sekä Tuuli Hypén

    en

     

    Turku, the alpha and omega of the Finnish culture, is strongly involved with the production of new Finnish visual storytelling! Turku Comics Society brings forth comic artists and illustrators from Turku in this joint exhibition, which includes Eisner-winner Max Sarin, Tuomas Myllylä, Katariina Lappi, Johanna Jasmine, and Tuuli Hypén.

  • ke
    18
    syys
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    25
    syys
    2019
    17:00 - 18:45Kempeleen pääkirjasto (1 Zeppelinintie, 90450 Kempele)

    Kaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    02
    loka
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    09
    loka
    2019
    17:00 - 18:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • la
    12
    loka
    2019
    su
    17
    marras
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Terho_julisteSuomaan Näky käsittelee Terho Korpuan tulevaa useampivuotista
    sarjakuvaprojektia, joka yhdistää post-apokalyptisen tilanteen
    yleisinhimillisiin teemoihin fantasian ja futuristiseen dystopian
    keinoin, surrealistisella vivahteella. Näyttely esittää kryptisen näyn
    Oulusta ja muusta Suomesta fantastisen ydinsodan jälkeen omaperäisellä
    tyylillä.

    Näyttely koostuu sarjakuvan ensimmäisestä luvusta, sekä sarjakuvan
    visuaalisen maailman pohjana toimineista yksittäisteoksista. Teokset
    yhdistävät teknisestä kollaasia ja tussipiirustusta. Näyttelyn
    tarkoituksena on esitellä visio 6 vuotta työn alla olleesta
    maailmasta, sekä tulevan teoksen konkreettista sisältöä.

    Terho Korpua (s. 2001 Kiimingissä) on Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun
    lukiossa kolmatta vuotta opiskeleva oululainen taiteilija.
    Tyylillisesti Korpua edustaa surrealismia. Työt ovat toteutettu
    teknisesti pääasiassa kuivatussipiirros kollaaseina.

    en

     

    Suomaan Näky introduces the upcoming, multi-year comics project by Terho Korpua, which combines the post-apocalyptic situation and general human themes by means of fantasy and futuristic dystopia, with a hue of  surrealism. The exhibition displays a cryptic view of Oulu and other Finland after a fantastical nuclear war by its peculiar style.

    The exhibition consists of the first chapter of the comics and individual illustrations which have been used as the basis of the visual world. The works combine technical collage and marker drawings. The aim of the exhibition is to showcase the world, which has been under development for 6 years, and the concrete content of the upcoming book.

    Terho Korpua (b. 2001 in Kiiminki) is an Oulu-based artist who is a 3rd-year student in Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun Lukio. Stylistically, Korpua represents surrealism. The works have technically been carried out mainly as dry-marker-drawing collages.

  • ke
    16
    loka
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    23
    loka
    2019
    17:00 - 18:45Kempeleen pääkirjasto (1 Zeppelinintie, 90450 Kempele)

    Kaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    30
    loka
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    06
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    13
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ma
    18
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    kuvitus_mayrarivi_ilmtaustaa_varjotKaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Sarjakuvien ja piirtämisen maailmaan osallistujia johdattelevat Esa Holopainen ja Harri Filppa.

    Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

    Tapahtuma on osa Oulun Sarjakuvafestivaalin 2019 ohjelmistoa.

  • ti
    19
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    kuvitus_mayrarivi_ilmtaustaa_varjotKaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Sarjakuvien ja piirtämisen maailmaan osallistujia johdatteleve sarjakuvantekijä Harri Filppa.

    Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Vaikka tapahtuma on kansainvälinen niin suomenkielellä pärjää.

    Tapahtuma on osa Oulun Sarjakuvafestivaalin 2019 ohjelmistoa.

  • ke
    20
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Kempeleen pääkirjasto (Zeppelinintie 1, 90450 Kempele)

    kuvitus_mayrarivi_ilmtaustaa_varjotKaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Sarjakuvien ja piirtämisen maailmaan osallistujia johdattelevat kempeleläislähtöiset sarjakuvantekijät Harri Filppa ja Sami Nyyssölä.

    Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

    Tapahtuma on osa Oulun Sarjakuvafestivaalin 2019 ohjelmistoa.

  • to
    21
    marras
    2019
    17:00 - Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Pokuto PANOPTICON 2019 ottaa tilan haltuun Oulun Sarjakuvafestivaaliviikon torstai-iltana.

    Snooker Timessä on tapahtuman aikana esillä Pokuton yhteisnäyttely, johon osallistuvat Pokuton taiteilijoista: Jussi Hukkanen, Mikko Jylhä, Katariina Lappi, Niko-Petteri Niva, Sami Nyyssölä, Sulo Palovuori, Riika Ruottinen ja Anssi Vieruaho.

    SARJAKUVAJULKKARIT

    mirjamsumu_AiniHelka mirjamsumu_poikanikatosi


    Mirjam Sumun albumi Kuinka poikani katosi (Pokuto, 2019) kuvaa yhden nuoren suistumisen kuvausta huumemaailmaan äidin näkökulmasta. "Ei edes sitä pikkuriikkistä toivoa". Aini, Helka ja uimakaksoset (Pokuto, 2019) kuvaa keski-ikäisten ystävysten uimareissua Oulujoessa ja samalla kertoo heidän edesmenneistä siirtokarjalaisäideistään. Ystävyys, karjalaisuus ja haikeus.

    Sami Nyyssölän Hiilijalan jälkeen jääneet (Pokuto, 2019) on scifi-sarjakuva lähitulevaisuudesta, jossa ilmaston puolesta ei tarvitse enää pelätä.

    nyyssola_hjjruottinen_pornosijainen


    Riika Ruottisen omakohtaisiin kokemuksiin pohjaava sarjakuva-albumi Porno sijainen (Pokuto, 2019) käsittelee opetusalan pätkätyöläisyyttä ja kuvaa aihetta viistossa valossa. 

    Siinä tulee näkyviin alan rujo arki niin jokapäiväisenä ja vinona kuin se on, mutta myös päähenkilön herkkyys, joka tahtoo kasvaa annetuista rooleista ja pätkistä ulos.

    Porno sijainen on nähnyt homekoulut, opettajanhuoneiden kahvipöydät ja kustannustehokkaimmat kotoutumiskoulutukset. Nyt hän kertoo, mitä on olla oman alansa jakojäännös, tarvittaessa käyttöön otettava resurssi. 

    DJ KULTATURBO

    LIQUID SPACE DREAMS

    Tapahtuman juontaa Mustel Milla.

    Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja ikäraja on 18 vuotta.

    Tapahtuman järjestää POKUTO - Pohjoinen kustannustoiminta, yhteistyössä Oulun Sarjakuvafestivaalin kanssa.

    Pokuto PANOPTICON 2019 event at Oulu Comics Festival's Thursday evening.

    Snooker Time features a joint exhibition of Pokuto's artists: Jussi Hukkanen, Mikko Jylhä, Katariina Lappi, Niko-Petteri Niva, Sami Nyyssölä, Sulo Palovuori, Riika Ruottinen and Anssi Vieruaho.

    PUBLICATION EVENT

    Kuinka poikani katosi (Pokuto, 2019) [How my son vanished] graphic novel by Mirjam Sumu depicts a mother hopeless with her son's decline into a world of drug abuse. Aini, Helka ja uimakaksoset (Pokuto, 2019) [Aini, Helka and swimming twins] short story by Mirjam Sumu depicts a swimming trip of middle aged friends bonding over their Carelian refugee mothers.

    Hiilijalanjälkeen jääneet (Pokuto, 2019) [Left carbon footprint] a climate change themed sci-fi graphic novel about near future when the climate has changed beyond our fears.

    Porno sijainen (Pokuto, 2019) [Porn substitute] is a graphic novel about the author Riika Ruottinen's not-so-appealing personal experiences in education work. Everyday life is crude, but the main character's sensitivities want to grow beyond the roles and expectations. The porn substitute has seen moldy schools, teachers' coffee lounges and cost-effective integration trainings. Now she tells what it's like to be a professional leftover resource.

    DJ KULTATURBO

    LIQUID SPACE DREAMS

    Presenter: Mustel Milla

    Entry is free. Age limit 18.

    Event is organized by POKUTO - Pohjoinen kustannustoiminta ry in collaboration with Oulu Comics Festival.

  • to
    21
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs, 90100 Oulu)

    kuvitus_mayrarivi_ilmtaustaa_varjotKaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Sarjakuvien ja piirtämisen maailmaan osallistujia johdattelevat useat sarjakuvantekijät Veli-Matti Uralin johdolla. Festivaaliviikolla Sarjastossa järjestettävä sarjakuvalukuinto etenee kansainvälisessä hengessä Allan Haverholmin siivittämänä.

    Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

    Tapahtuma on osa Oulun Sarjakuvafestivaalin 2019 ohjelmistoa.

    Comic Zest Workshop combines reading comics and drawing comics. Adults and children of all ages are welcome to join. Cartoonist Veli-Matti Ural introduces the participants to the world of comic books. Oulu Comics Festival guest from Sweden Allan Haverholm joins the fun which makes the workshop an international event.

    The Comic Zest Workshop is free of charge and doesn´t require you to sign up in advance.

    The event is part of the program of Oulu Comics Festival

  • to
    21
    marras
    2019
    18:00 - 19:30Hyvän mielen talo, Kauppurienkatu 23, 2 krs, 90100 Oulu

    deathcafefiDeath Café on osa kansainvälistä tapahtumien kokonaisuutta, joita järjestetään, jotta muistaisimme kuolevaisuutemme ja samalla muistaisimme elää. Luvassa vapaata keskustelua sekä ajatusten- että kokemustenvaihtoa.

    Aiheeseen johdattelemassa on tällä kertaa sarjakuvantekijä Harri Filppa, joka kertoo leskeytymisensä jälkeisestä surutyöstä ja siitä kuinka hän kuvien, sanojen ja sarjakuvien välityksellä käsitteli suurta suruaan. Filpan teos Kuolema meidät erotti (Pokuto 2017) kertoo yhden leskimiehen tarinan surutyön lävitse. 

    Toivotamme kaikki kuolevaiset lämpimästi tervetulleeksi puhumaan ja kuuntelemaan aiheesta, josta meillä kaikilla on yhtä paljon omakohtaista kokemusta.

    Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja tarjolla on muun muassa kahvia, teetä ja pientä purtavaa.

    Tapahtuma on osa valtakunnallisen mielenterveysviikon ja Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa. Tapaamisen järjestävät yhteistyössä Hyvän mielen talo ja Oulun Sarjakuvakeskus.

    Death Café is part of an international event network. Cafés are organized to commemorate our mortality while reminding us that we must live.

    The event will be hosted by cartoonist Harri Filppa, who tells of the widow's sorrow and how he dealt through his great sorrow with pictures, words and comics. Filppa's Death Did Us Part (Pokuto 2017) graphic novel tells the story of one widow through his deep grief.

    Free discussion, exchange of feelings and experiences. We warmly welcome all mortals to talk and listen to a topic we all have as much personal experience with.

    Free access, including coffee, tea and snacks.

  • pe
    22
    marras
    2019
    su
    24
    marras
    2019
    Pääkirjasto | Main library, Kaarlenväylä 3, 1.-3. krs

    Tänä vuonna osana Oulun Sarjakuvafestivaalia nähdään kirjastolla lukuisia näyttelyitä. Ala-aulasta Sarjastolla johtava portaikko ja Sarjaston hyllyjen välit täyttyvät yllättävistä pienistä näyttelykokonaisuuksista.

    POP UP näyttelyt ovat avoinna:
    22.11. klo 17:00-20:00,
    23.11. klo 09:00-19:00 ja
    24.11. klo 12:00-16:00

    3. kerros, Sarjasto POP UP, 3rd floor, Comics library POP UP
    Karoline Stjernfelt (Tanska / Denmark)
    Allan Haverholm (Tanska / Denmark)

    3. kerroksen tasanne, 3rd floor platform
    John S. Jamtli (Norja / Norway)
    Ola Lysgaard (Norja / Norway)
    Nina Lappalainen
    Illustory
    (Venäjä / Russian)

    2.-3. kerros portaikko, 2 to 3. floor staircase
    Esko Heikkilä

    2. kerroksen tasanne, 2nd floor platform
    Limingan taidekoulu

    1.-2. kerros portaikko, 1 to 2. floor staircase
    Aapo Kukko

    Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 22.11. klo 17:00-18:45.

    en

     

    POP UP exhibitions

    This year, as part of the Oulu Comics Festival, numerous exhibitions will be seen in the library. A staircase leading from the lower lobby to the Sarjasto and the space between Sarjasto's shelves will be filled with unexpected small exhibitions.

    POP UP exhibitions are open on
    22.11 from 17:00 to 20:00,
    23.11. from 09:00 to 19:00 and
    24.11 from 12:00 to 16:00

    Exhibition tour as part of the Oulu Comics Festival's program on Fri 22nd  from 17:00 to 18:45

  • pe
    22
    marras
    2019
    ti
    10
    joulu
    2019
    Pääkirjasto | Main library, Ala-aula | Lobby, Kaarlenväylä 3, 1. krs, Oulu

    Näyttely esittelee neljän islantilaisen ja neljän suomalaisen sarjakuvantekijän yhteistuotoksia. Sarjakuvateokset toteutettiin Elves at the Airport -sarjakuvatyöpassa, joka pidettiin Helsingissä Sarjakuvakeskuksella ja Loukko Alakulttuurikeskuksella 9.-12.9.2019. Teokset luotiin taiteilijapareina, joissa oli jokaisessa yksi suomalainen ja yksi islantilainen tekijä. Sarjakuvat ammentavat inspiraationsa islantilaisesta ja suomalaisesta kansantarustosta, tuoden niitä moderniin aikaan sekä sekoitellen niistä uusia kansantaruja.

    Näyttelyn taiteilijat: Annika K., Broci, Edda Katrín, Elísabet Rún, Einar Valur Másson, Miila Westin, Netta Lehtola ja Vedís Huldudóttir

    Työpajaa ovat olleet järjestämässä ja ohjaamassa toimittaja Atla Hrafney, sarjakuvataiteilija Apila Pepita Miettinen ja folkloristi Jere Poikela.

    Työpaja mahdollistettiin Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston apurahalla sekä Hiveworks Comicsin sponsorituella. Työpaja toteutettiin yhteistyössä Kalevalaisten Naisten Liiton ja Suomen Sarjakuvaseuran kanssa.

    Sarjakuvista pidetään näyttely myös Islannissa sekä julkaistaan painettu antologia keväällä 2020.

    Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 22.11. klo 17:00-

    suomi-islanti

    This exhibition features comics by 4 Icelandic and 4 Finnish comics creators. These short comics were created during a workshop called Elves at the Airport, which took place in Helsinki from the 9th to 12th of September at Helsinki Comics Center and Loukko subculture space. Each comic is between 4-10 pages, and each story uses folklore from Finland and Iceland as primary sources of inspiration.The exhibition features comics by: Annika K., Broci, Edda Katrín, Elísabet Rún, Einar Valur Másson, Miila Westin, Netta Lehtola and Vedís Huldudóttir

    The organizers of the workshop are Atla Hrafney, a comics author and editor at Hiveworks Comics, as well as comics artist Apila Pepita Miettinen and folklorist Jere Poikela.

    The workshop was made possible by a grant from the Finnish-Icelandic Cultural Foundation and and a sponsorship from Hiveworks Comics. The workshop is a collaboration with the Karelian Women’s Association and the Finnish Comics Society.

    An exhibition of the comics will be held also in Iceland and a print edition of all stories will be published in Spring 2020.

    Exhibition tour at the Oulu City Library at friday 22nd November 17:00-

     

     

  • pe
    22
    marras
    2019
    ti
    10
    joulu
    2019
    Pääkirjasto | Main library, Laituri, Kaarlenväylä 3, 1. krs, Oulu

    Kutin kansinäyttely käy läpi lehden historiaa kansitaiteen kautta. Vuodesta 2006 yhtäjaksoisesti neljä kertaa vuodessa ilmestynyt Kuti on ainoa Suomessa julkaistava nykysarjakuvaan keskittyvä lehti. Näyttely koostuu vuosina 2006 – 2019 ilmestyneiden numeroiden painetuista kansioriginaaleista.

    Kutin kansitaiteesta ovat vuosien varrella vastanneet mm. Sami Aho, Benjamin Bergman, Terhi Ekebom, Roope Eronen, Esko Heikkilä, Pauliina Mäkelä, Jarno Latva-Nikkola, Tommi Musturi, Aapo Rapi, Anna Sailamaa, Kari Sihvonen, Mikko Väyrynen, Amanda Vähämäki sekä kymmenet muut kotimaiset ja ulkomaiset tekijät.

    Kansinäyttely on esillä samanaikaisesti Grafixx-festivaalilla Antwerpenissa Belgiassa. Näyttelyn yhteydessä sekä Oulun sarjakuvafestivaalilla että Antwerpenissa julkaistaan Jätti-Kuti / The Thick Book of Kuti -antologia, joka juhlistaa lehden viime vuonna järjestyksessä jo 50. numeroon asti yltänyttä taivalta. Juhla-antologiassa on mukana yli 120 sarjakuvantekijää ympäri maailmaa. Teoksen ovat toimittaneet Heikki Rönkkö ja Tuomas Tiainen.

    Uuden sarjakuvan julkaisukanavaksi perustettua Kuti-lehteä julkaisee nykysarjakuvayhdistys Kutikuti. Lehteä jaetaan kotimaassa 14 kaupungissa ja ulkomailla lukuisissa kansainvälisissä tapahtumissa. Oulussa lehti on saatavilla ympäri vuoden useissa jakelupaikoissa, mukaan lukien Kulttuuritalo Valveen ja sarjakuvakirjasto Sarjaston jakelupisteet. Opetusministeriö palkitsi Kuti-lehden vuonna 2010 Vuoden kulttuurilehti - palkinnolla. Sarjakuvantekijät ry myönsi tämän vuoden keväällä Kutikuti ry:lle Vuoden sarjakuvateko -palkinnon Kuti-lehden 50. numeron kunniaksi.

    Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 22.11. klo 17:00-

    kuti_kansikooste_web

    Cover art exhibition by Kuti tells the entire history of the comic magazine from 2006 to 2019. Kuti is the only magazine in Finland that concentrates on modern comics. Four issues have been published each year and there have been many cover artists along the years, Sami Aho, Benjamin Bergman, Terhi Ekebom, Roope Eronen, Esko Heikkilä, Pauliina Mäkelä, Jarno Latva-Nikkola, Tommi Musturi, Aapo Rapi, Anna Sailamaa, Kari Sihvonen, Mikko Väyrynen, Amanda Vähämäki just to name a few.

    The magazine is distributed in 14 cities in Finland and also in numerous international events. In Oulu you can find a Kuti magazine from various places, from Sarjasto Comics library and Cultural Centre Valve for example.

    Exhibition tour at the Oulu City Library at friday 22nd November 17:00-

  • pe
    22
    marras
    2019
    ti
    10
    joulu
    2019
    Pääkirjasto | Main library, Ala-aula | Lobby, Kaarlenväylä 3, 1. krs, Oulu

    mirjamsumu_AiniHelkamirjamsumu_poikanikatosi


    Kuinka poikani katosi on äidin kokemus poikansa hukkumisesta huumeisiin. Saa aika monet itkemään...

    Aini, Helka ja uimakaksoset kuvaa keski-ikäisten ystävysten uimareissua Oulujoessa ja samalla kertoo heidän edesmenneistä siirtokarjalaisäideistään. Ystävyys, karjalaisuus ja haikeus.

    Porno sijainen on nähnyt homekoulut, opettajanhuoneiden kahvipöydät ja kustannustehokkaimmat kotoutumiskoulutukset. Nyt hän kertoo, mitä on olla oman alansa jakojäännös, tarvittaessa käyttöön otettava resurssi. Riika Ruottisen omakohtaisiin kokemuksiin pohjaava sarjakuva-albumi käsittelee opetusalan pätkätyöläisyyttä ja kuvaa aihetta viistossa valossa. Siinä tulee näkyviin alan rujo arki niin jokapäiväisenä ja vinona kuin se on, mutta myös päähenkilön herkkyys, joka tahtoo kasvaa annetuista rooleista ja pätkistä ulos.

    ruottinen_pornosijainennyyssola_hjj


    Hiilijalanjälkeen jääneet on ilmastoaiheinen scifi-sarjakuva lähitulevaisuudesta jossa ilmaston puolesta ei tarvitse enää pelätä. Oululainen 12-vuotias Jantta jää vahingossa yksin maapallolle, kun ihmiskunta muuttaa uudelle planeetalle.

    lappi_lappi_mistatoionKun on alkuun päästy -albumiin on koottu 174 biisilainaukseen huipentuvaa strippiä. Katariina ja Ilkka Lappi eli Lappi & Lappi ovat turkulainen pariskunta, joka on vuodesta 2017 tehnyt Mistä toi on? -sarjakuvaa Aamuset-kaupunkimediaan.

    Näyttelykierros osana Oulun Sarjakuvafestivaalin ohjelmistoa pe 22.11. klo 17:00-

    Kuinka poikani katosi [How my son vanished] graphic novel by Mirjam Sumu depicts a mother hopeless with her son's decline into a world of drug abuse. 

    Aini, Helka ja uimakaksoset [Aini, Helka and swimming twins] short story by Mirjam Sumu depicts a swimming trip of middle aged friends bonding over their Carelian refugee mothers.

    Porno sijainen [Porn substitute] is a graphic novel about the author Riika Ruottinen's not-so-appealing personal experiences in education work. Everyday life is crude, but the main character's sensitivities want to grow beyond the roles and expectations. The porn substitute has seen moldy schools, teachers' coffee lounges and cost-effective integration trainings. Now she tells what it's like to be a professional leftover resource.

    Kun on alkuun päästy [Once begun] album has 174 strips with popular music reference punchlines. Katariina and Ilkka Lappi, Lappi & Lappi, are a couple from Turku who have had their ongoing newspaper strip Mistä toi on? on the Aamuset media since 2017.

    Hiilijalanjälkeen jääneet [Left carbon footprint] a climate change themed sci-fi graphic novel about near future when the climate has changed beyond our fears.

    Exhibition tour at the Oulu City Library at friday 22nd November 17:00-

  • pe
    22
    marras
    2019
    su
    22
    joulu
    2019
    Valvegalleria | Valve gallery, Hallituskatu 7, Oulu

    fingerpori

    Fingerpori ensimmäisellä vuosisadallaan!

    Muun muassa mainosmallin uraa ja luentovisualisointeja harjoittanut Pertti Jarla (s. 1971) kehitti strippisarjakuvansa vuonna 2006. Nimellä Karl-Barks-Stadt ilmestymisensä aloittanut sarja voitti kolmannen palkinnon Kemin kansainvälisessä sarjakuvakilpailussa. Laajempi maine alkoi kasvaa helmikuussa 2007, kun Helsingin Sanomat alkoi julkaista Jarlan sarjaa nimellä Fingerpori.

    fingerpori_juhannussimaa_1334

    Heti alusta lähtien oli selvää, että Fingerpori ei ole niin sanotusti koko perheen sarjakuva. Sarjan huumori on usein hyvin groteskia, vaikka sen herättämät pahimmat mielikuvat näkyvätkin vain lukijan päässä. Fingerpori ilmestyy yli 40 lehdessä ja nettialustalla kuutena päivänä viikossa. Joka ikinen aamu osa lukijoista pahoittaa mielensä ja osa hämmentyy kun ei heti ymmärrä vitsin kärkeä. Silti enemmistö oivaltaa jutun aivan oikein ja nauraa. Fingerporista on tullut kansallista omaisuutta. Sarjasta koottuja julkaisuja on myyty puoli miljoonaa kappaletta.

    fingerpori720

    Näin ollen lähes jokainen suomalainen tietää esimerkiksi haparoivan tiedemies Heimo Vesan, pahasuisen kahvilaemäntä Rivo-Riitan, pätkätyöläisen perikuva Allan Kurman ja kyläperverssi Asko A. Vileniuksen.

    Fingerpori on tyypillisen epätyypillinen fantasiakaupunki jossakin päin Suomea, muistuttaen ulkoasultaan lähinnä 1970- ja 1980-luvuista. Vaikutteita ovat antaneet myös vanhat suomalaiset elokuva- ja televisiokomediat, joita Jarla arvostaa suuresti. Näyttelyplansseihin on koottu suosituimpia ja kohuakin nostattaneita Fingerpori-strippejä sarjan jokaiselta ilmestymisvuodelta.

    fingerpori1067FINGERPORI ON IT´S FIRST CENTURY

    After working as a model for commercials and creating visual presentations for lectures Pertti Jarla created his own comic strip. Originally known as Karl-Barks Stadt the series won the third prize in the internation comics competition of Kemi. The fame of the comic started to increase when the Finnish newspaper Helsingin Sanomat started publishing the comic now with a new titel: Fingerpori.

    Right from the beginning it was obvious that Fingerpori wasn´t a “comic for the whole family” so to speak. The humor in the series is usually grotesk even if it´s most gruesome connotations are visualized entirely inside the readers mind. Fingerpori appears in over 40 magazines and web publications six days in a week. Every single morning some of the readers get their feelings hurt or become confused for not understanding the punchline. However the majority of the population gets the joke and gets to laugh. Fingerpori has become a national property. Over half million copies of books containing Fingerpori strips have been sold.Finn knows the characters like the scientist Heimo Vesa, coffee shop owner Rivo Riitta, short time employee Allan Kurma and the town pervert Asko Vilenius.

    Fingerpori is a fantasy town stuck in the 70s or 80s somewhere in Finland. The world has been influenced by old Finnish movie and tv comedies which Jarla holds in high regard. The exhibition has gathered some of the most popular and the most scandalous strips from every year of the series lifespan.

  • pe
    22
    marras
    2019
    ti
    31
    joulu
    2019
    Sarjasto, Kaarlenväylä 3, 3. krs, Oulu

    22.11.2019 - 9.2.2020

    Yövieras on kertomus ystävyydestä ja viattomuudesta, lapsuuden parhaista hetkistä, rakkaudestakin. Se ehdottaa laajoja erilaisia tulkintoja. Samalla sen voi nähdä symbolisena kuvauksena patriarkaalisesta maailmasta ja vallankäytöstä. Tarina on yksi kuudesta salaisuudesta Juliana Hyrrin esikoissarjakuvateoksesta Satakieli joka ei laulanut.

    julianahyrri_yovieras_web

    Juliana Hyrri (s.1989) on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka työskentelee pääsääntöisesti piirustuksen, maalauksen ja proosan keinoin. Hän on kiinnostunut niistä paljastumisen hetkistä, jotka saavat katsomaan maailmaa toisella tavalla. Hyrrin ilmaisun muodot yhdistyvät sarjakuvataiteessa.

    Hänen esikoissarjakuvateoksensa Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019) kertoo erilaisista, pahaenteisistäkin, lapsuuksista. Hyrri aloitti juuri työskentelyn seuraavan sarjakuvaromaaninsa parissa Koneen Säätiön ylläpitämässä Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssissä. Hänen teoksiaan on Baswaren, Aalto-yliopiston ja useiden yksityistahojen kokoelmissa.

    A story about friendship, innocence and the best moments of childhood, even love. Yövieras by Juliana Hyrri can be interpreted in many different ways. At the same time it can be seen as a symbolic representation of a patriarchal world and toxic masculinity, the exercise of power and how as a girl you are at the bottom in the system. The story is one of the six secrets told in the debut book by Juliana Hyrri Satakieli joka ei laulanut.

    Juliana Hyrri (born 1989) is an artist living in Helsinki. She is interested in moments of revelation that change the way we see the world. All Hyrri’s ways of expressing herself come together in making comics. The first comic book by the author Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019) tells about different and even ominous childhoods. Hyrri started working on her next graphic novel in The Saari residence maintained by Kone Foundation. Her artworks have been reserved in the collections of Basware and Aalto University and also in numerous private collections.

  • pe
    22
    marras
    2019
    ti
    31
    joulu
    2019
    Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Kadonnut henkilö voidaan Suomen lain mukaan julistaa kuolleeksi viiden vuoden kuluttua siitä, kun kadonnut henkilö on viimeksi ollut tiettävästi elossa. Suomessa katoaa vuosittain lyhyiksi ajoiksi jopa 1000 ihmistä. Vuosittain selittämättömästi kateisiin jää noin 20 henkilöä.

    Näyttelykuva_Laatikainen

    Jokaisella kadonneella on oikeus tulla löydetyksi riippumatta heidän taustoistaan ja elämäntavoistaan tai virkavallan resurssien määrästä.  Katoamistapausten yhteydessä uutisointi on usein sirpaleista ja tiedoista ei tunnu saavan kokonaista käsitystä.

    Sarjakuvien tarkoituksena ei ole luoda skandaaleja kenenkään elämästä tai kauhistella elämänvalintoja. Tarkoituksena ei ole myöskään etsiä syyllisiä tai osoitella ketään sormella. Näissä sarjakuvissa on tarkoituksena jäsentää tieto yhdelle sivulle, jotta katoaminen saisi ansaitsemansa huomion ja joku ehkä muistaisi lisää.

    Emilia Laatikainen on oululaislähtöinen tuleva kuvataideopettaja, joka asuu tällä hetkellä Rovaniemellä. Emilian harrastuksiin kuuluu kirjoittaminen, seikkaileminen ja kahvin juonti. Taiteen kandidaatin tutkinnon lisäksi Emilialla on epävirallinen tutkinto salapoliisitoiminnasta.

    Finnish disappearing mysteries 

    According to Finnish law, a missing person can be declared dead only after five years has passed since the last confirmed sighting of them. In Finland, up to 1000 people disappear every year for short periods.. About 20 of them will remain missing.

    Every missing person has the right to be found regardless of their background and lifestyle, or the amount of resources the authorities have. The purpose of these cartoons is to structure the information on a single page. Emilia Laatikainen is a soon-to-be art teacher who makes these comics to help people remember.

  • pe
    22
    marras
    2019
    ti
    31
    joulu
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Elisabet_nayttely_kuva

    22.11.2019-9.1.2020

    Monologue is a personal webcomic about dealing with mental problems, which Icelandic comic artist Elísabet Rún has been working on for the past year. The exhibition showcases illustrations and sketches from the comic.

    Monologue on mielenterveyden ongelmien kanssa selviämisestä kertova nettisarjakuva, jota islantilainen sarjakuvataiteilija Elísabet Rún on toteuttanut viimeisen vuoden ajan. Näyttely esittelee sarjakuvaan liittyviä kuvituksia ja luonnoksia.

  • pe
    22
    marras
    2019
    su
    22
    joulu
    2019
    09:00Valvegalleria | Valve gallery, Hallituskatu 7, Oulu

    The work showcased contains selections from the following:

    Legendary Beings Ara & Celi, a webcomic about a young girl, Miyara, who is chosen by an angel to become her successor and perform her duty – but Miyara wants nothing to do with the job or with the angel herself. Done with pen and ink, and later finished in Photoshop, Affinity Photo and Clip Studio Paint, the pages herein come from the latest two chapters, chapter (album) 3 and chapter (album) 4, respectively. This comic belongs to the literary genre of magical girls, translated from the Japanese “mahou shoujo,”which usually features girls as the main characters and how they strive to better the world with powers born or acquired.

    cover 3 to upload on webCogna/te/do/to: how to use cognates in English, Spanish and Portuguese, a how-to guide on identifying and learning about cognates –words that may look similar to each other but primarily mean the same thing. Done with pen and ink, and later finished in Manga Studio, Photoshop and Clip Studio Paint, the pages are meant to establish the story that the readers can enjoy as the story teaches them how cognates work. As shown, this work is also a hybrid product between two different but related fields: comic books and graphic design.

     

    Näyttely sisältää otteita seuraavista teoksista:

    coverc2_final_forwebLegendary Beings Ara & Celi on nettisarjakuva, joka kertoo nuoresta tytöstä: Miyarasta. Eräs enkeli on valinnut Miyaran seuraajakseen ja työnsä jatkajaksi, mutta nuori tyttö ei halua olla missään tekemisissä enkelin tai tämän työn kanssa. Esillä olevat sivut ovat sarjan viimeisimmistä osista eli kappaleista/albumeista 3 ja 4. Tyylilajiltaan sarjakuva kuuluu japanilaiseen “mahou shoujo” eli kirjaimellisesti taianomaisten tyttöjen genreen, jossa yleensä naispuoliset nuoret päähenkilöt pyrkivät parantamaan maailmaa synnynnäisillä tai hankituilla voimillaan.

    Tee-se-itse opas sukulaissanojen tunnistamiseksi Cogna/te/do/to: how to use cognates in English, Spanish and Portuguese opettaa lukijaansa sanoista, jotka ovat samankaltaisia, mutta tarkoittavat eri asioita. Teoksen sivut luovat kertomuksen, josta lukijat voivat nauttia samalla kun tarina opettaa heille, kuinka sukulaissanat toimivat. Työssä yhdistyvät kaksi erilaista taiteen kenttää, joita myös voi pitää toistensa sukulaisina: sarjakuvat ja graafinen suunnittelu.


    Molemmat projektit on tehty tussilla ja jälkeenpäin käsitelty ohjelmilla Photoshop, Affinity Photo ja Clip Studio art. 

  • pe
    22
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Pääkirjasto | Main library, Kaarlenväylä 3, Oulu

    fiNäyttelykierroksella tutustutaan mukana olevien taiteilijoiden kanssa Oulun kaupunginkirjaston pääkirjastoon sijoitettuun laajaan näyttelykokonaisuuteen. Tilaisuus alkaa Sarjastosta (3. krs) ja päättyy Laiturin näyttelytilaan.

    Lisätietoa festivaaliaikana esillä olevista näyttelyistä...

    Tapahtuma aloittaa vuoden 2019 Oulun Sarjakuvafestivaali viikonlopun.

    nayttelykierros2018

    en

    The exhibition tour will be introduced with the participating artists to a large exhibition complex located in the Oulu City Library. The event will start at Sarjasto (3rd floor) and end at the Laituri exhibition space.

    More information about the festival exhibitions...

    The event launches the 2019 Oulu Comics Festifal weekend.

  • pe
    22
    marras
    2019
    19:00 - 21:00Oulu Comics Center, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7

    fi

    Festivaaligaala järjestetään tänä vuonna Oulun Sarjakuvakeskuksella. Tapahtuma levittäytyy Valvegalleriaan ja Sarjakuvagalleria!an. Luvassa on perinteisten lyhyiden puheenvuorojen lisäksi muun muassa:

    • Oulun Sarjakuvaseuran puheenjohtaja jakaa Skrew You! -tunnustuspalkinnon.
    • Vuoden 2019 sarjakuvaresidenssitaiteilijoiden Nancy A. Acostan (Yhdysvallat) ja Elísabet Rúnin (Islanti) näyttelyiden avajaiset. Acosta on paikan päällä kertomassa näyttelystään.
    • Tapahtumassa on luvassa pientä tarjoilua ja iloista mieltä.

    Tapahtumaan on vapaa pääsy.

    ilpokoskelansarjakuvienmaailma

    en

    Festival gala is held at the Oulu Comics Center. The program is as follows.

    - Oulu Comics Association gives the Skrew You! -award.
    - 2019 Residence artists Nancy A. Costa (USA) and Elísabet Rún (Iceland) introduce their art exhibitions and talk about their personal creative process.
    - Food and drinks for all.

    Free access.

  • pe
    22
    marras
    2019
    21:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    fi

    Perjantain Oulun Sarjakuvafestivaaliklubin järjestävät yhteistyössä Zum Teufel ja Nispero kustannus. Luvassa on perinteisen Drink’n’Draw:n lisäksi myös uutuuskirjojen julkistamisia, musiikkia ja piirroksia valkokankaalla.

    Festivaaliuutuuksina klubilla julkaistaan Aapo Kukon Karmea tarina – Kertomus Kongosta (Zum Teufel, 2019) ja Keijo Ahlqvistin Kaunakirja (Zum Teufel, 2019). Syksyllä ilmestynyt Harri Filpan ja Jarmo Stoorin Jeesuksen saappaanjälki (Nispero kustannus, 2019) -sarjakuva-albumi on myös esittelyssä illan ohjelmassa

    aapo_kukko_karmea_tarina-kertomuskongostakeijo_kaunakirjajsj_kansi_net


    Illan livepiirroksista vastaavat uutuuskirjojen merkeissä iltaa viettävät sarjakuvantekijät ja lukuisat yllätysesiintyjät.

    Alkumusiikit klubille tarjoilee Jarmo Stoorin ja Heikki Hallanoron Latistajat. Kirjallisuutta, musiikkia ja sarjakuvaa yhdistävässä esityksessä he tulkitsevat kuvien kanssa Jeesuksen saappaanjälki -teokseen pohjautuvan kappaleen sekä muuta aiheeseen sopivaa Latistajien tuotantoa.

    stoor_hallanoro_pieni

    Tämän jälkeen iltaa jatkaa Heikki Hallanoro esittämällä lauluja paitsi kirjastaan Viivalla (Nispero kustannus, 2012), myös tulevasta romaanistaan. Heikki soittaa (laulu, piano, rummut) yhdessä kahden maineikkaan muusikon kanssa. Lene Leinonen (basso) ja Ilari Kinnunen (kitara) ovat perustajajäseniä mm. seuraavissa orkestereissa: Terveet Kädet, Lapin Helvetti, Plan E, Kürøishi, Death Trip, The Kolmas, jne. Tänään on luvassa kuitenkin muuta kuin hc punkkia!

    Heikki Hallanoro on tähtitieteilijän koulutuksen saanut käsilläkävelevä kulkuri sekä muusikko-kirjailija.

    http://www.heikkihallanoro.com/

    Tapahtuma on pääsymaksuton ja K18.

    en

     

    Drink'n'Draw

    Friday's Oulu Comics Festival club will be co-organised by Zum Teufel and Nispero publishing. In addition to the traditional Drink'n'Draw, in the club includes comic book releases, music and drawings to the big screen. 

    Two books will see the daylight at the club Aapo Kukko’s Karmea tarina – Kertomus Kongosta (Zum Teufel, 2019) ja Keijo Ahlqvist’s Kaunakirja (Zum Teufel, 2019). Harri Filppa’s and Jarmo Stoor’s Jeesuksen saappaanjälki (Nispero kustannus, 2019) published in autumn, but will now be introduced with music. 

    Live drawings to the big screen at the club are handled by the above-mentioned artists and surprise artists.

    Club's first music show is Jarmo Stoor’s and Heikki Hallanoro's Latistajat. The performance combines literature, music and comics. They interpret a song based on Jeesuksen saappaanjälki -comic book and other poetic songs.

    Heikki Hallanoro will continue night and perform songs from his novel Viivalla (Nispero kustannus, 2012) and also from the forthcoming novel and album. He plays (vocals, piano, drums) with two renowned musicians Lene Leinonen (bass) and Ilari Kinnunen (guitar) who are founding members of such bands as Terveet Kädet, Lapin Helvetti, Plan E, Kürøishi, Death Trip, The Kolmas and so on. However, it won't be hc punk tonight!

    Heikki Hallanoro is a musician, writer and handstanding vagabond with a degree in astronomy. 

    http://www.heikkihallanoro.com/

    Free access, age limit is 18

  • la
    23
    marras
    2019
    su
    24
    marras
    2019
    Pääkirjasto | Main library, Kaarlenväylä 3, 1. krs, Oulu

    skkfi

    Sarjakuvakeidas on avoinna 23.11. klo 11-19 ja 24.11. klo 12-15:30. Keidas antaa vierailijoille mahdollisuuden tehdä sarjakuvalöytöjä. Keitaalla on myynnissä sarjakuvakirjoja, tulosteita, oheistuotteita ja muuta materiaalia lukuisilla pöydillä, joiden takaa löytyy itsenäisiä tekijöitä, yrityksiä ja yhteisöjä. Sarjakuvakeidas sijaitsee Oulun kaupunginkirjaston pääkirjastolla.

    en

    On Saturday November 23th the Comics Oasis is open between 11am and 7pm and sunday Nov 24th between 12pm and 3:30pm. Oasis gives a pleasant opportunity to find all kinds of comic books from mainstream to alternative. There are also prints and other goodies on sale by different authors, companies and communities. The Comics Oasis is located at the Oulu city library's main library.

    Näytteilleasettajat /// Exhibitors

  • la
    23
    marras
    2019
    10:55 - 19:00Pääkirjasto | Main library, Kaarlenväylä 3, Oulu

    Oulun Sarjakuvafestivaalin lauantain ohjelmisto on monipuolinen. Oulun kaupunginkirjastolta löytyy festivaalipäivän aikana iso määrä näyttelyitä, Sarjakuvakeidas on avoinna 23.11. klo 11-19. Kahvila Tarina on avoinna 23.11. klo 9:00-17:00

    en

    A lot of program also in english

    11:00 - Laituri: Kevyt Metalli no 6 & Kersantti Napalm:  Erikoisagentin ABC

    lisää/more

    kevytmetalli6fi

    Musta Ritari kustannuksen kirjauutuuksia Kevyt Metalli no 6 (Musta Ritari kustannus, 2019) ja Kersantti Napalm: Erikoisagentin ABC! (Musta Ritari kustannus, 2019) ovat esittelemässä Vesa Vitikainen, Tuomas Koivurinne ja Markus Tuppurainen. Lisävahvistuksena yksi Kevyt Metallin tekijöistä, Ilpo Koskela esittelee osuuttaan.

    Kevyt Metalli on Suomen kevyin spekulatiivisen fiktion sarjakuvalehti, mukana scifiä, fantasiaa ja seikkailua alan huipuilta! Esittelemässä päätoimittaja Vesa Vitikainen, Esitys sisältää kuvia ja ääntä!

    Kersantti Napalm on monien nimeltä tuntema, mutta harvojen lukema supersankari. Nyt tämän jo vuosikymmeniä  seikkailleen operaattorin tarinoihin pääsee näppärästi mukaan uuden esittelyjä, tehtäviä ja sarjakuvaa sisältävän Erikoisagentin ABC:n avulla! Opiskele sinäkin erikoisagentiksi!

    kersantti_napalm_erikoisagentinabcVesa Vitikainen, Tuomas Koivurinne and Markus Tuppurainen showcase the most recent books published by Musta Ritari. One of the artists behind the sixth edition of Kevyt Metalli (Musta Ritari kustannus, 2019) Ilpo Koskela introduces his portion in the comic book magazine. 

    Sergeant Napalm’s adventures from the past decades can be now read from the Special Agents ABC which includes exercises and comics. Now you can learn to become a special agent too!

    piilota/hide

    11:30 - Pakkala-sali: Elves at the Airport - Finnish-Icelandic comics workshop

    lisää/more

    en

    Workshop called Elves at the Airport, which took place at Helsinki Comics Center and Loukko subculture space in september 2019. Comics were created as pairs of artists. Each group included both a Finnish and an Icelandic artist. Stories uses folklore from Finland and Iceland as primary sources of inspiration.

    suomi-islanti-piirtamassaDuring the festival, an exhibition of the workshop to be exhibited at the Oulu main library’s lobby. Apila Pepita Miettinen and Elísabet Rún (Iceland), who participated in the project talks about the workshop’s background and finished comics of the workshop. 

    The workshop was made possible by a grant from the Finnish-Icelandic Cultural Foundation and and a sponsorship from Hiveworks Comics. The workshop is a collaboration with the Karelian Women’s Association and the Finnish Comics Society.
    suomi-islanti-ryhmakuva

    Helsingin Sarjakuvakeskuksella ja Loukko Alakulttuurikeskuksella järjestettiin syyskuussa 2019 sarjakuvatyöpaja, jossa luotiin kansantaruista inspiroituneita teoksia taitelijapareina. Jokaisessa työparissa oli mukana sekä suomalainen että islantilainen sarjakuvantekijä.

    Oulun pääkirjaston ala-aulan vitriineissä on festivaaliaikaan esillä työpajassa luoduista teoksista koottu näyttely. Työpajan taustoista, tapahtumista ja valmiista sarjakuvista on kertomassa projektiin osallistuneista taiteilijoista Apila Pepita Miettinen ja Elísabet Rún (Islanti).

    Työpaja mahdollistettiin Islantilais-suomalaisen kulttuurirahaston apurahalla sekä Hiveworks Comicsin sponsorituella. Työpaja toteutettiin yhteistyössä Kalevalaisten Naisten Liiton ja Suomen Sarjakuvaseuran kanssa.

    piilota/hide

    11:35 - Laituri: Lappi & Lappi: Mistä toi on? – Kun on alkuun päästy

    lisää/more

    lappi_lappi_mistatoionfi

    Tekijäpariskunta Katariina ja Ilkka Lapin Mistä toi on? -sarjakuvaa on julkaistu turkulaisessa Aamuset-kaupunkimediassa vuodesta 2017 alkaen. Mistä toi on? – Kun on alkuun päästy (Pokuto, 2019) -teoksen sarjakuvastrippien viimeisestä ruudusta löytyvä biisilainaus kruunaa jokaisen stripin, mutta muutkin kuin musadiggarit voivat tutustua sarjakuvan henkilöihin ja heidän elämäänsä. Tekijäpariskuntaa festivaalilavalla haastattelee Anssi Vieruaho.

    Artist couple Katariina and Ilkka Lappi talk about their comic book Mistä toi on? - Kun on alkuun päästy (Pokuto, 2019) where every strip integrates a musical reference in the final panel. 

    piilota/hide

    12:00 - Pakkala-sali: Sprinttistripin SM 2019 / Sprint strip's Finnish Championship 2019

    12:10 - Laituri: Sami Nyyssölä: Hiilijalanjälkeen jääneet

    lisää/more

    nyyssola_hjjfi

    Sami Nyyssölän Hiilijalanjälkeen jääneet (Pokuto, 2019) on sarjakuvaromaani lähitulevaisuudesta, jossa ilmaston puolesta ei tarvitse enää pelätä. Ihmiskunta muuttaa uudelle planeetalle, mutta 12-vuotias Jantta jää vahingossa yksin maahan. Nyyssölää haastattelemassa Anssi Vieruaho.

    Sami Nyyssölä’s graphic novel Hiilijalanjälkeen jääneet (Pokuto, 2019) tells a story set in the not too distant future where people have moved to a new planet because of global climate change. One girl called Jantta is left to Earth alone by accident.

    piilota/hide

    12:45 - Laituri: Jaana Suorsa: Nauris sateessa

    lisää/more

    suorsa_naurisfi

    Jaana Suorsan Nauris sateessa (Kumiorava, 2019) on iloisen värikäs lorukirja, jonka sivuilla eksoottiset hedelmät ja erikoiset eläimet touhuavat hassuja veikeiden lorujen rytmittäminä. Kuinka sujuu sammakon putkiretki? Mitä sanoo kielitaitoinen karambola? Entä kuka mahtaakaan hiipiä hillasuolla? Näitä ja monia muita kysymyksiä Suorsalle on esittämässä Reijo Valta.

    Exotic fruits and peculiar animals fool around in the rhythm of playful rhymes in Nauris sateessa (Kumiorava, 2019) by Jaana Suorsa. How’s a frog traveling through pipes? What does the distinguished linguist, carambola say? These and many more questions will be answered. 

    piilota/hide

    13:00 - Pakkala-sali: MOOMINVALLEY  -movie

    lisää/more

    en

    64 min In English 
    NOT FOR PERSONS UNDER 7 

    Secret of The Hattifatteners 
    Night of TheGroke 
    GhostStory 

    FREE ENTRY 

    piilota/hide

    13:15 - Laituri: Juliana Hyrri ja Pauli Kallio

    lisää/more

    hyrri_kallio_kallepallosellofi

    Sarjakuvantekijä Juliana Hyrri ja sarjakuvakäsikirjoittaja, -kääntäjä ja -julkaisija Pauli Kallio saapuvat haastateltavaksi tuoreen lastensarjakuvakirja merkeissä Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa, 2019). Teos kertoo alakouluikäisestä Kallesta, joka pelaa jalkapalloa ja soittaa selloa yhtäläisellä innolla. Kalle tasapainoilee tarinassa iloisesti pallon ja sellon välillä.

    Juliana Hyrrillä on festivaalin aikana näyttely Sarjasto -sarjakuvakirjastossa. Näyttelyn painopisteenä on häneltä aiemmin tänä vuonna ilmestynyt sarjakuva-albuminsa Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019). Myös tähän teokseen paneudutaan tarkemmin Jyrki Liikan haastattelemana.

    hyrri_satakielijokaeilaulanutComics artist Juliana Hyrri and Comic book writer Pauli Kallio talk about their latest comic book for children: Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa, 2019). The book tells a story of Kalle, a primary school student who plays both soccer and chello with equal passion.

    In Comics Library Sarjasto there is an exhibition which displays a comic book by Hyrri published earlier this year called Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019).

    Hyrri and Kallio are interviewed by Jyrki Liikka.

    piilota/hide

    14:00 - Laituri: Keskustelu omaelämänkerrallisuudesta - Ahtinen, Ruottinen, Filppa ja Stoor

    lisää/more

    fi

    Omaelämänkerrallisuudesta ja muista suurista tarinallisista kysymyksistä keskustelevat sarjakuvantekijät Lauri Ahtinen, Riika Ruottinen, Harri Filppa ja kirjailija Jarmo Stoor. Keskustelijoiden tuotannosta löytyy keskustelua herättäneitä omaelämänkerrallisia teoksia ja keskustelun aiheet tulevat varmasti olemaan kaikkea elämän ja kuoleman väliltä.

    ruottinen_pornosijainenUutuusteoksena esille nousee erityisesti Riika Ruottisen Porno sijainen - sarjakuvia työelämästä (Pokuto 2019). Porno sijainen on nähnyt homekoulut, opettajanhuoneiden kahvipöydät ja kustannustehokkaimmat kotoutumiskoulutukset. Nyt hän kertoo, mitä on olla oman alansa jakojäännös, tarvittaessa käyttöön otettava resurssi. Ruottisen omakohtaisiin kokemuksiin pohjaava sarjakuva-albumi käsittelee opetusalan pätkätyöläisyyttä ja kuvaa aihetta viistossa valossa. Siinä tulee näkyviin alan rujo arki niin jokapäiväisenä ja vinona kuin se on, mutta myös päähenkilön herkkyys, joka tahtoo kasvaa annetuista rooleista ja pätkistä ulos.

    Muilta keskusteluun osallistuvilta tekijöiltä nostettakoon esille muun muassa. Lauri Ahtisen tuorein omaelämänkerrallinen teos Eropäiväkirja (Like, 2019). Alkaako Ahtisella kirjassa uusi elämä täynnä biletystä ja vapautta? Harri Filpan Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon että Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana ollut Kuolema meidät erotti (Pokuto, 2017). Sarjakuvakäsikirjoittanakin kunnostautuneen Jarmo Stoorin omaelämänkerrallisesta tuotannosta nostettakoon esille romaani Sieluhäkki (Into, 2013).

    eropvadeath_did_us_partstoor_sieluhakki


    Discussion of autobiography and other huge storytelling things by cartoonist Lauri Ahtinen, Riika Ruottinen, Harri Filppa and author Jarmo Stoor. Their works contains controversial autobiographical books. The topic of discussion will surely be everything from life to death.

    New release at festival is Riika Ruottinen’s graphic novel Porno sijainen - sarjakuvia työelämästä (Pokuto 2019). Personal experiences based album deals with the short-term employment of the education sector and describes the theme in oblique light.

    Lauri Ahtinen's recent autobiographical book Eropäiväkirja (Like, 2019) is exactly the diary of his divorce. Harri Filppa’s graphic novel Death Did Us Part (Pokuto, 2017) tells a story of a young widowed man. The book is based on the artist’s notes – writings, drawings and comics that were created during the grief process. Book was Comics Finlandia nominee and Botnia literary prize nominee in year 2018. Author and nowadays also comic book writer Jarmo Stoor’s production contains a lot of autobiographical books. The novel Sieluhäkki (Into, 2013) can be highlighted.

    piilota/hide

    14:45 - Laituri: Politiikkaa sarjakuvissa: Keijo Ahlqvist ja Sira Moksi

    lisää/more

    fi

    Sarjakuvien polittiisiin teemoihin virittäydytään Keijo Ahlqvistin ja Sira Moksin keskustelussa, jota vetää Reijo Valta. 

    Festivaaliuutuutena päivänvalon näkee Keijo Ahlqvistin Kaunakirja (Zum Teufel, 2019).

    Sarjakuvataiteilija ja sarjakuvaneuvos Keijo Ahlqvistin jo ennen ilmestymistään mieliä pahoittaneen teoksen K ei joo (Täysi Käsi, 2019) satiirivisiot ja sarjakuvarunoelmat haastavat vakiintuneet käsitykset ja herjaavat niitä, jotka esiintyvät toisia parempina ja käyvät väkivalloin viattomien kimppuun. Kokoelma on ilkeä parkaisu suoraan lukijan silmille.

    keijo_kaunakirjakeijoomoksi_koyhiensota


    Sira Moksin teos Köyhien sota (Täysi Käsi, 2019) sisältää poliittisia pilakuvia. Perinteiset suomalaiset pilakuvat kiteyttävät sanomansa vitsiksi, joka hymähdyttää lukijaa, mutta Sira Moksin kuvat eivät edusta perinteisintä linjaa. Ne ottavat aiheensa henkilökohtaisesti, iskevät avokämmenellä päin näköä ja naurattavat harvoin. Vitsit jäävät kurkkuun, kun taiteilija suolistaa kohteensa todellisen olemuksen kaiken kansan nähtäväksi.

    Keijo Ahlqvist and Sira Moksi discuss about politics in comics. 

    A lot of people got their feelings hurt even before Ahlqvist’s comic book K ei joo (Täysi käsi, 2019) hit the shelves. Satirical visions and sequential poems of K ei joo challenge the established conventions. They defame those who put themselves above everyone else and hurt the innocent.

    Political cartoons in Köyhien sota (Täysi Käsi, 2019) by Sira Moksi, don’t represent the traditional finnish satirical cartoons. They take their topics personally, hit the reader right in the face and rarely make you laugh. The artist slaughters reality for all the people to see.

    piilota/hide

    15:30 - Laituri: John S. Jamtli and Ola Olsen Lysgaard (Norway)

    lisää/more

    en

    John S. Jamtli and Ola Lysgaard present contemporary Norwegian comics through their own works. Lauri Ahtinen is interviewing artists.

    John_S_Jamtli


    john_s_jamtli_sabotorJohn Sigvart Jamtli (Norway) is a comic book creator and an illustrator. From 2007 he has worked as an illustrator on a variety of projects like for example; GI- Joe action figures, The Sims social, and the Hansel and Grethel: Witch hunters movie, but from 2016 he has focused more and more on writing and illustrating comic books. His latest album is Sabotør - Operasjon Muskedunder (Cappelen Damm, 2019). 

    Ola-Photo_by_Ådne_Dyrnesli


    Ola Lysgaard (Norway) is a comic book artist with a wide range of both drawing styles and comic projects. In the past he has made everything from humor comics for newspapers to action-fantasy published on Überpress, but these days his work is more art-comic focused, with a passion for experimenting in the comic medium. His latest books were a collection of shorter stories and a book commissioned by the Norwegian government to explain the art of Haukeland Hospital to the admitted teenagers. Although comics is the main passion, he also does work in related fields like animation, design, public installation and illustration, and his style is mostly defined by this mix of ever-changing influences.

    Norjalaista nykypäivän sarjakuvaa festivaalilla tuovat omien töidensä välityksellä esille John S. Jamtli ja Ola Lysgaard. Taiteilijoita haastattelemassa Lauri Ahtinen.

    John S. Jamtli (Norja) on sarjakuvataiteilija, joka on toiminut kuvittajana useissa erilaisissa projekteissa. Vuodesta 2016 lähtien hän on toiminut yhä enemmän sarjakuvantekijänä: sekä piirtäjänä että käsikirjoittajana. Hänen uusin albuminsa on juuri ilmestynyt Sabotør - Operasjon Muskedunder (Cappelen Damm, 2019).

    Sarjakuvantekijä Ola Lysgaardilla (Norja) on useita piirrostyylejä hallussaan ja useita sarjakuvaprojekteja harteillaan. Uransa aikana hän on luonut huumorisarjakuvaa sanomalehdille ja toimintafantasiaa Überpress -sarjakuvamedialle. Tänä päivänä Lysgaard keskittyy enemmän taidesarjakuvaan, intohimonaan sarjakuvailmaisulla kokeilu. Hänen viimeisimmät kirjansa ovat Norjan hallituksen tilaamia teineille kohdennettuja antologioita. Sarjakuva on Lysgaardin todellinen intohimo, mutta hän työskentelee myös animaation, suunnittelun, installaation ja kuvituksen parissa.

    piilota/hide

    15:30 - Pakkala-sali: Apurahakeskustelu

    lisää/more

    fi

    Apurahahakemuksen käsittelyprosessi ja arviointikriteerit herättävät aina keskustelua hakijoiden keskuudessa. Keskustelemassa hyvän hakemuksen rakentamisesta visuaalisen taiteen näkökulmasta Sarjakuvan läänintaiteilija Ville Pirinen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan varapuheenjohtaja Alla Räisänen (toiminnanjohtaja) ja Visuaalisten taiteiden toimikunnan jäsen Kari Södö (kuvataiteilija).

    Arts Promotion Centre Finland’s grant forum focuses on applying fundings for visual arts, the decision process and the evaluation criterias. The discussion is in Finnish and participants are Arts Promotion Centre Finland’s regional artist of comics Ville Pirinen, Deputy Chairperson of Arts Council of Northern Ostrobothnia and Kainuu Alla Räisänen (Executive Director) and Member of National Council for the Visual Arts Kari Södö (Artist).

    piilota/hide

    16:10 - Laituri: ILLUSTORY - Alexander Cornix, Elena Gnedkova and Kristina Takarchuk (Russia)

    lisää/more

    en

    illustoryILLUSTORY is a group of artists from Russia. They work in different art techniques and often collaborate with each other. Elena Gnedkova and Alexander Cornix have been working together for more than ten years. 

    Now they have a new member Kristina Takarchuk, who took a huge part in Journey Journal: Scandinavian Summer (Illustory, 2019) -comic book which will be presented for the first time in English at Oulu Comics Festival.

    These artists working nowadays as freelance illustrators, creating cozy and magical illustrations for children's books, board games, postcards and magazines. In the last five years they have participated in lots of exhibitions and festivals, including New York Expo, Comic Con Russia, Comic Con Saint Petersburg, PolarCon, StarCon, EpicCon, many others and now at Oulu Comics Festival. ILLUSTORY have own table at Comics Oasis.

    The artists are interviewed by Jarkko Korpua.

    illustory-journey_journal_scandinavian_summerILLUSTORY on taiteilijakollektiivi Venäjältä. Elena Gnedkova ja Alexander Cornix ovat työskennelleet yhdessä jo yli vuosikymmenen. Ryhmän uusin jäsen on Kristina Takarchuk. Hänellä on ollut merkittävä rooli Journey Journal: Scandinavian Summer (Illustory, 2019) -sarjakuvakirjan tekemisessä. Kirjan englanninkielinen painos näkee päivän valon ensimmäistä kertaa Oulun Sarjakuvafestivaalilla.

    Useita sarjakuvafestivaaleja kiertäneen taiteilijaryhmän jäsenet toimivat freelancer -kuvittajina. Heidän tuotantoonsa kuuluu lastenkirjoja, lautapelejä, postikortteja ja lehtiä. Löydät ILLUSTORYn pöydän Sarjakuvakeitaalta.

    Taiteilijoita haastattelee Jarkko Korpua.

    piilota/hide

    16:50 - Laituri: Allan Haverholm and Karoline Stjernfelt (Denmark)

    lisää/more

    en

    Allan Haverholm and Karoline Stjernfelt (Denmark) are comic artists both originally from Denmark. As artists they have very different styles. Artists are interviewed together about their creative work by the acclaimed comic artist Mari Ahokoivu who also has lived in Denmark for many years.

    I-morgen-bliver-bedre


    Karoline Stjernfelt is comic book artist and illustrator and working in Copenhagen, Denmark. Her main body of work is the critically acclaimed 18th century graphic novel trilogy, I Morgen Bliver Bedre (english: Tomorrow Will Be Better) (Cobolt, 2015). It is a dramatic story about love, lust, power and an impossible quest for freedom. She is currently working on the second volume.

    Allan_Haverholm_photoAllan Haverholm is a visual artist (MA, Visual Culture) working to expand practices and erase disciplinary borders. He started out in comics a couple of decades ago and, although he has long abandoned the cultural genre aspects of comics, their formal basis persist in his work: montage and accumulative juxtaposition of visual elements.

    Juxtaposition serves as a visual model of abstract concepts such as the combinatory nature of creative processes, and the sometimes fraught means of conveying subjective experience between people.

    Through reduction of motive and narrative, Haverholm has arrived at his current non-figurative collage work. He sees that development as a freedom to express oneself in a form unfettered by story or linearity – a reading experience more like that of maps than of text, and as an exploration rather than finding the quickest way from A to B.

    He creates worlds for a reader to get lost and find their own way in. Haverholm remains fascinated with printed and bound media, which he considers pocket (or coffee table) galleries.

    Allan Haverholmin ja Karoline Stjernfeltin (Tanska) tuotannot erottuvat toisistaan, mutta nykypäivänä Kööpenhaminassa työskentelevän oululaislähtöisen sarjakuvantekijä Mari Ahokoivun haastattelussa käydään luovasti lävitse molempien taiteilijoiden luovaa työskentelyä.

    Karoline Stjernfelt on Kööpenhaminassa toimiva sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Hänen uransa pääteoksena voi pitää kriitikkojen ylistämää sarjakuvaromaanitrilogiaa I Morgen Bliver Bedre (Cobolt, 2015), joka on dramaattinen tarina rakkaudesta, himosta, vallasta ja epätoivoisesta vapauden tavoittelusta. Stjernfelt työstää parhaillaan sarjan toista osaa.

    Allan Haverholm on rajoja rikkova ja käytäntöä laajentava kuvataiteilija. Jo muutaman vuosikymmenen ajan sarjakuvantekijänä toiminut Haverholm on hylännyt vakiintuneet sarjakuvan genret vaikka toisaalta niiden peruspohja säilyy hänen tuotannossaan visuaalisten elementtien montaasin ja akkumulatiivisen jukstaposition muodossa.

    Haverholm luo maailmoja, joihin lukija saattaa eksyä joutuen löytämään itse tiensä ulos. Taiteilija on on yhä lumoutunut painetusta ja sidotusta mediasta.

    piilota/hide

    17:00 - Pakkala-sali: Sprinttistripin SM 2019 - palkintojenjako

    lisää/more

    fi

    piilota/hide

    17:30 - Laituri: Aapo Kukko: Karmea tarina & Sosialisti ja nihilisti

    lisää/more

    fi

    Sarjakuvataiteilija Aapo Kukko avaa sarjakuvataiteensa saloja käsikirjoittamisen kautta. Tänä syksynä Kukolta ovat ilmestyneet teokset Karmea tarina – Kertomus Kongosta (Zum Teufel, 2019) ja Sosialisti ja nihilisti (Arktinen Banaani / Zum Teufel / Täysi Käsi, 2019). 
    Tuottelias vuonna 1991 syntynyt taiteilija on toteuttanut urallaan jo lukuisia teoksia, joissa käsitellään yksilöä isojen tapahtumien äärellä. Sotaisan kuvaston taustalta löytyy kuitenkin rauhallinen ja mietteliäs käsikirjoittaja ja sarjakuvataiteilija, joka pohtii muun muassa puhekuplien pelkistettyä kieltä ja kuvan symmetriaa. Kukkoa haastattelee vapaa kriitikko Matti A. Kemi.

    Karmea tarina kertoo ajasta, jolloin Kongon vapaavaltio oli Belgian kuninkaan Leopold II:n yksityinen maa-alue Afrikassa vuosina 1885–1908. Siellä tapahtui karmeita asioita. Teoksen päähenkilö on pappi, joka näkee maassa tapahtuvan kuoleman ja hävityksen. Miksi tämän annetaan tapahtua ja kuka siihen voi puuttua?

    aapo_kukko_karmea_tarina-kertomuskongostaAapo-Kukko-Sosialisti-ja-nihilisti


    Sosialisti ja nihilisti on sarjakuvaromaani kahden sotatraumojensa kanssa painiskelevan taiteilijan matkasta Italiaan ja itseensä. Keski-ikäinen runoilija-sosialisti ja nuori kuvataiteilija-nihilisti kohtaavat toisensa Helsingissä alkuvuodesta 1948. He saavat päähänpiston lähteä yhdessä maailmalle, pois talvisesta Suomesta. Pitkä reissu muuttaa molempia niin persoonina kuin taiteilijoina. 

    Comic book master Aapo Kukko reveals his secrets in the craft of writing a script for his comics. This autumn the world has been blessed by two books from the artist: Karmea tarina – Kertomus Kongosta (Zum Teufel, 2019) and Sosialisti ja nihilisti (Arktinen Banaani / Zum Teufel / Täysi Käsi, 2019).

    Kukko writes stories about individuals in the middle of gigantic events. Behind the belligerent visuals one can find a peaceful and thoughtful artist who ponders the simplicity in his bubbles and symmetry in his panels.

    Karmea tarina -book is literally a terrible story about a priest who sees the death and destruction that took place in Kongo under the rule of king Leopold the second.

    Sosialisti ja nihilisti -graphic novel is about two artists suffering from war-related stress. They take a journey together to Italy and into themselves. Long voyage transforms both characters as artists and as people.

    piilota/hide

    17:30 - Pakkala-sali non stop: QUEER BODIES

    lisää/more

    fi

    27 min suomeksi
    SUOSITUS: YLI 12-VUOTIAILLE

    Kokonaisuuteen kuuluu viisi sukupuolen ja kehon moninaisuutta käsittelevää teosta. Teokset haastavat sukupuoliin, seksuaalisuuksiin ja kehoihin liittyviä normeja ja oletuksia ja piirtävät samalla esiin näiden määrittelyn poliittisuutta.

    - Poikatyttö, 2002
    - Squeaky Toys, 2017
    - Swole, 2018
    - Finnish Guy Dancing, 2013
    - Sleeveless/Fearless, 2015

    piilota/hide

    18:15 - Laituri:  Nancy A. Acosta (USA) and Elísabet Rún (Iceland)

    lisää/more

    en

    In a joint interview with Oulu Comics Center’s and Liminka Art School’s this year's residency artists. The interview focuses on their comics and, above all, their experiences in northern Finland. The artists are interviewed by Tessa Astre.

    author_naanOriginally from Puerto Rico, Nancy A. Acosta aka NAAN (USA) now resides in the Midwest. Fluent in Spanish and English, she graduated from Iowa State University in 2011 with a Bachelor’s Degree in Linguistics with Russian Studies and a Bachelor’s in German. As of 2018, she also now holds a Master’s in Graphic Design from the same university. She is currently working on her webcomic Legendary Beings Ara & Celi among other stories. Likes Dadaism, mythology/religion readings, linguistics, decorative fonts, 80s new wave, the jpop band globe and Falco of Austria.

    Elísabet Rún (Iceland) is a comic artist and illustrator from Reykjavík, holding diplomas in drawing from the Reykjavík School of Visual Arts and in comics from ÉESI in Angoulême. Mainly focusing on non-fiction, Elísabet's work on politics, gender and mental health has been featured on The Nib and nominated for the Cartoonist Studio Prize. 

    Yhteishaastattelussa Oulun Sarjakuvakeskuksen ja Limingan taidekoulun tämän vuoden residenssitaiteilijat. Haastattelussa keskitytään heidän sarjakuviinsa ja ennen kaikkea kokemuksiin pohjoisesta suomesta. Taiteilijoita haastattelee Tessa Astre.

    Alkujaan Puerto Ricosta kotoisin oleva Nancy A. Acosta alias NAAN (Yhdysvallat) työskentelee nykyään keskilännessä Yhdysvalloissa. Hän on Iowan yliopistosta vuonna 2018 valmistunut graafisen suunnittelun maisteri, joka työstää omaa nettisarjakuvaansa Legendary Beings Ara & Celi muiden projektien lomassa.

    Elísabet Rún (Islanti) on sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Reykjavikista. Taiteilija keskittyy työssään pääasiassa ei-fiktiiviseen tarinankerrontaan. Hänen politiikkaan, genreen ja mielenterveyteen liittyviä töitänsä on esitelty The Nib -verkkojulkaisussa. Rún on myös ollut ehdolla Cartoonist Studio Prize -palkinnon saajaksi.

    piilota/hide

     

  • la
    23
    marras
    2019
    19:30Elokuvateatteri Star, Kalliotie 6, 90500 Oulu

    fi

    Oulun Sarjakuvafestivaalin yhteydessä koetaan Elokuvateatteri Starissa Fingerpori -elokuvan erikoisnäytös. Elokuvan päätteeksi menestyssarjakuvan luojaa Pertti Jarlaa haastattelee elokuvasta ja Fingerporista Vesa Kataisto.

    A special film screening of the Fingerpori movie. In the end of the film, the creator of the success comic strip Pertti Jarla will be interviewed by Vesa Kataisto. Fingerpori is live action comedy about a fictional town and it's uncommon people, based on a comic strip by Pertti Jarla.

    Liput tulevat myyntiin festivaalien lähestyessä: http://www.elokuvateatteristar.fi/

    Fingerpori -elokuva

    • Rooleissa: Kari Väänänen – Homelius, Jenni Kokander – Rivo-Riitta, Santtu Karvonen – Heimo Vesa, Pirjo Lonka – Krapula-Päivi, Aku Hirviniemi – Allan Kurma
    • Ohjaus: Mikko Kouki
    • Käsikirjoitus: Petja Lähde ja Mikko Kouki

    Fingerpori on komedia ikiaikaisesta vitsauksesta nimeltä rakkaus. Neljän toisiinsa niveltyvän episodin kautta näemme, kuinka rakkauden nälkä sysää korruptoituneen kaupunginjohtajan Aulis Homeliuksen, saamattoman tutkijan Heimo Vesan, rääväsuisen baarinpitäjän Rivo-Riitan ja päihdeongelmaisen lähihoitajan Krapula-Päivin toimintaan, josta ei absurdia Fingerpori-komiikkaa saati noloja tilanteita puutu. Kaikella on hintansa, mutta mikä on rakkauden?

  • la
    23
    marras
    2019
    20:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    fi

    Sarjakuvaklubi kutsuu viettämään iltaa ja tutustumaan sarjakuvantekijöihin. Snooker Time anniskeluravintolassa tarjolla on virvokkeita, musiikkia, monenlaista ohjelmaa ja hyviä keskusteluja!

    Illan ohjelma alkaa Snookerissa esillä olevan Kaikki ei nyt ole ihan kunnossa: Kadonneet suomalaiset -näyttelyn esittelyllä ja taiteilija Emilia Laatikaisen haastattelulla. Ohjelma jatkuu sarjakuvakeitaalta saalistettujen kirjojen ääneenluvulla. Aapo Kukko ja Veli-Matti Ural tulkitsevat otteita myynnissä olevista tuotteista.

    Duo Sira Moksi & Aapo Kukko esittävät pari valloittavaa laulua klubiyleisön nautittavaksi. Luvassa aamuyön tunnelmien kuvausta ja yhteiskunnallista sanomaa.

    dav
    dav

    Illan musiikkia ja taidetta ennen DJ:tä tarjoilee Grønvall.Haverholm. Esitys on improvisaatioon perustuva medioita sekoittava esitys, joka yhdistää livemusiikkia, piirtämistä sekä asiaankuuluvaa säröä, että tausta projisointia. Allan Grønvallilla (basso / kitarat) on monipuolinen musiikkitausta 90-luvun tanskalaisessa metal-undergroundissa. Allan Haverholm (puuhiili / maalit) on kuvataiteilija ja toimittaja. Hänen sarjakuvataustansa ulottuu pitkälle ja vie musiikin täysin uudelle tasolle.

    https://gronvall.haverholm.com

    Vapaa pääsy, Ikäraja 18

    en

    Come spend the evening at the Comics Club! Get to know some comic artists! The licensed restaurant Snooker Time serves refreshments, music, a variety of programs and good conversations!

    The evening program will start with Presentation of the exhibition in Snooker Time and interview with artist Emilia Laatikainen. Program continues while Aapo Kukko and Veli-Matti Ural read out loud from books fetched from the Comics Oasis. 

    Duo Sira Moksi & Aapo Kukko perform adorable songs for the club audience to enjoy. Expect early morning moods description and social messages.

    Before the DJ music and art will provide Grønvall.Haverholm band. It is an improvisational, crossover-media act combining live music and drawing with appropriate amplification – distortion and back projection.

    Allan Grønvall (bass / guitars) has a varied musical background in the Danish metal underground of the 90s. In Grønvall.Haverholm he's taken the DIY-mentality and lo-fi focus from back then to a new level.

    Allan Haverholm (charcoal / paints) is a visual artist and editor. Moving from graphic novels via musical expressions in comics onto his current, abstract expressionist work, his work remains deeply moored in comics.

    Giving concerts since early 2015, the duo have joined their individual fortés in avant-garde comics and extreme music into a unique, creative performance.

    https://gronvall.haverholm.com

    Free access, age limit is 18

  • su
    24
    marras
    2019
    12:00 - 15:30Pääkirjasto | Main library, Kaarlenväylä 3, Oulu

    Oulun Sarjakuvafestivaalin sunnuntain ohjelmisto on edellisiin vuosiin verrattuna uudistunut! Oulun kaupunginkirjastolta löytyy festivaalipäivän aikana myös iso määrä näyttelyitä ja Sarjakuvakeidas on avoinna 24.11. klo 12-15:30. Kahvila Tarina on avoinna 24.11. klo 12:00-15:00.

    12:00 - Laituri: Late ja Kumppanit

    lisää/more

    vastatuulensaluunafi

    Late ja kumppanit on varmasti useille Oulun ja Suomen muiden sarjakuvafestivaalien kävijöille festivaalipöydän takaa tuttuja. Haastateltavana Vastatuulen saluuna -sarjakuvalehden tuottaja Kaisa Åstrand ja lehden ulkoasuvastaava Marko Lappalainen. Latea ja kumppaneita on haastattelemassa Veli-Matti Ural. Laten ja kumppanit löytää myös tänä vuonna Sarjakuvakeitaalta.

    You might recognize a group of artists called Late ja kumppanit as the happy bunch behind a festival table at the Oulu Comics Festival. Kaisa Åstrand the producer of the comic magazine Vastatuulen saluuna and Marko Lappalainen the man responsible for the visual design of the magazine are interviewed by Veli-Matti Ural. Late ja kumppanit have a table at the Comics Oasis once again.

    piilota/hide

    12:00 - Sarjasto: Pokuto - Pohjoinen Kustannustoiminta esittäytyy

    lisää/more

    fi

    Pokuto - Pohjoinen Kustannustoiminta ry on taiteilijayhteisö, joka on keskittynyt sarjakuvien julkaisuun. Pokuton linja alusta asti on ollut, että jokainen taiteilija hoitaa itse omat asiansa. Pokuto ei myöskään omista taiteilijoiden töitä, eikä omaa niihin käyttöoikeuksia. Tulot myydyistä albumeista menevät aina taiteilijalle itselleen. Yhteisö valitsee itse jäsenensä.

    pokuto_logo_

    Pokuto kehitettiin vaihtoehdoksi perinteiselle omakustantamiselle, rikkaasta diversiteetistä nauttiville kotimaan sarjakuvamarkkinoille. Taloudelliset tulokset yhteisön jäsenille ovat olleet hyviä.

    Etsimme joukkoomme uusia tekijöitä, tule kuulemaan menestystarinamme ja liity mukaan! Pokutosta ja pokutolaisten kanssa pääsee keskustelemaan festivaalien aikana Sarjakuvakeitaalla, pääkirjaston ala-aulassa.

    Introducing: Pokuto

    Pokuto - Pohjoinen kustannustoiminta association is a group of artists that has dedicated itself to publish comic books. The policy of Pokuto is as follows: Every artist deals with their own. Pokuto doesn’t own the products of the artist nor access rights to them. The proceeds of the sales go directly to the artists.

    The artist group is looking for new members. Come and hear their story of rising to success. Pokuto also has a table at the Comics Oasis. 

    piilota/hide

    12:15 - Sarjasto: Sarjakuvapitchaus | Comics Pitching

    12:15 - Pakkala-sali nonstop: ANIMOITUJA TARINOITA

    lisää/more

    fi

    en

    52 min
    SUOSITUS: YLI 8-VUOTIAILLE TEKSTITYKSEN VUOKSI
    Englanninkielinen, tekstitetty: suomi

    Kettu ja jänis seikkailevat ystävineen metsässä, yhden perheen kaikki jäsenet ovat muodoltaan muuttuvia ja näemme myös sen, miten jäniksen olomuoto muuttuu sen siirtyessä tuonpuoleiseen.
    - Kettu ja jänis: Voittaja, Alankomaat 2019
    - Risteys – Junction, Liettua 2016
    - Kettu ja jänis: Koti-ikävä, Alankomaat 2019
    - Valottaret – RunningLights, Liettua 2017
    - Kettu ja jänis: Aarre, Alankomaat 2019

    piilota/hide

    12:30 - Laituri: Kalevala sarjakuvissa

    lisää/more

    fi

    Meille suomalaisille Kalevalan kansalliseepos on niin syvälle juurrutettu arkeemme, että emme välttämättä edes tiedosta kuinka vakuutusyhtiömme ja jäänmurtajamme on nimetty mytologiamme mukaan. Mutta jos itse aikoo tehdä Kalevalaista sarjakuvaa, on parempi kiinnostaa mitä kaikkea aiheesta on jo tehty. Ja siitä on tehty paljon! Mitä kaikkea, siitä meille kertoo sarjakuvakäsikirjoittaja Vesa Vitikainen. (kuvitus Tuomas Myllylä)

    kaleva_tuomas_myllyla

    To the Finns Kalevala is so deeply rooted in our every day culture that they might not even be aware how their insurance companies and icebreakers have taken their names from Finlands national epic. But if one decides to make a Kalevala comic one must know the Kalevala comics that came before. And there is a bunch of them! Comic book writer Vesa Vitikainen is ready to tell you all about it. (illustrations by Tuomas Myllylä)

    piilota/hide

    13:00 - Laituri: Jiipu Uusitalo: Kukkaisruoska

    lisää/more

    uusitalo_kukkaisruoskafi

    Jiipu Uusitalon uutuusteos Kukkaisruoska (Täysi käsi, 2019) sisältää tarinoita rankaisuvallasta. Värikkäitä satuja sekä kertomuksia siitä, miten ihmisiä ja eläimiä on kautta aikojen rangaistu ja mitä sillä on saavutettu. Teoksessa Uusitalo pohtii eri yhteiskuntamuotojen normien asettelua ja sitä, olisiko ”perinteisille” rangaistuksille vaihtoehtoja. Kaikki tämä kerrotaan elämäniloisten, mutta ei suinkaan virheettömien hahmojen kautta. Taiteilijaa haastattelemassa Reijo Valta.

    How have both animals and people have been punished with violence throughout history? What has been accomplished by doing so? Could there be alternatives to the “traditional” ways of punishment? All this is told through cheerful characters that are not without their flaws in a new book by Jiipu Uusitalo Kukkaisruoska (Täysi käsi, 2019). Reijo Valta interviews the artist.

    piilota/hide

    13:30 - Laituri: Keskustelu lastensarjakuvista - Ahokoivu, Filppa ja Hyrri

    lisää/more

    fi

    Lavalle astelevat keskustelemaan lasten- ja nuorten sarjakuvista tuoreiden albumiensa merkeissä Mari Ahokoivu, Harri Filppa ja Juliana Hyrri. Keskustelu johdattelee myös vuoden 2020 Oulun Sarjakuvafestivaalin teeman, joka on lastensarjakuva.

    Mari Ahokoivu, Harri Filppa and Juliana Hyrri enter to the stage to discuss about kids comics through of their recent albums. The talk will lead to the theme of the Oulu Comics Festival in 2020, which is kids comics.

    ahokoivu_hakkola_sannijajoonasmetsaretkiKalle Hakkolan & Mari Ahokoivun Sanni ja Joonas - Metsäretki (Kumiorava, 2019) -sarjakuva-albumissa Sanni ja Joonas suuntaavat raikkaan syksyiselle metsäretkelle, josta muodostuu mielenkiintoisten luontohavaintojen ja vilkkaan mielikuvituksen rikastuttama värikäs seikkailu! Mielikuvitus on koetuksella myös pitkällä junamatkalla. Keksivätkö lapset mieluisaa ajankulua, vai uhkaako matkasta tulla pitkäveteinen? Tässä kirjassa Sanni ja Joonas seikkailevat myös lyhyemmissä tarinoissa, joita on julkaistu aiemmin Ilta-Sanomissa ja Koululaisessa.

    vastarannan_siili_varikas_siltaHarri Filpan lastensarjakuva-albumissa Vastarannan Siili - Värikäs silta (Soiva Siili, 2019) sateen jälkeen on Vastarannan taivaalle syntynyt lumoava sateenkaari. Vastarannan siili ja hänen veljensä mielestä sen päästä voisi löytyä aarre. Isä kertoo lapsille monta tarinaa taivaalle piirtyvästä värikkäästä sillasta, joka on aina yhtä kiehtova ilmestys. Saippuakuplien ja vanhojen tarujen välityksellä kirja suorastaan värittää tarinan sateenkaaresta. Mihin sinun mielestäsi värikäs silta johtaa?

    hyrri_kallio_kallepalloselloJuliana Hyrrin ja Pauli Kallion Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa, 2019) -albumissa Kalle on alakouluikäinen poika, joka pelaa jalkapalloa ja soittaa selloa yhtäläisellä innolla. Harrastusten yhteensovittaminen aiheuttaa kommelluksia ja ongelmiakin, ja lahjakkaaseen poikaan kohdistuu paineita keskittyä jompaankumpaan. Soitonopettaja Jemina Jousikolla ja valmentaja Pontus Bollanderilla lienee asiasta omat mielipiteensä. Kalle kuitenkin tasapainoilee iloisesti pallon ja sellon välillä ja saa myös parhaan pelikaverinsa Kanelin kiinnostumaan soittamisesta. Eräänä päivänä ystävykset törmäävät Eicca Toppiseen, joka on Kallen suuri selloidoli. Fantasiajaksoissa Kallea opastavat jalkapallon saloihin Messi, Ronaldo, Zlatan ja Teemu Pukki.

    piilota/hide

    14:00 - Pakkala-sali: Pertti Jarla - Fingerpori

    fingerpori

    lisää/more

    fi

    Ihmekaupunki Fingerporin luoja Pertti Jarla saapuu pitkien vaiheiden jälkeen jälleen pohjoiseen. Jarlan Karl-Barks-Stadt sijoittui Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun strippikategoriassa kolmanneksi vuonna 2006 ja oli Ilta-sanomien kuukauden kotimaisena sarjakuva marraskuussa 2006. 

    fingerpori_juhannussimaa_1334

    Sarjakuvan nimi vaihtui Fingerporiksi, koska Helsingin sanomat halusi sille lyhyemmän ja selkeämmän nimen. Ensimmäinen Fingerpori -sarjakuva ilmestyi lehdessä 5.2.2007.

    Maanviljelijäperheessä Nastolassa kasvanut Jarla havaitsi jo varhain, että hän on kiinnostunut vain piirtämisestä. Pitkäaikaisesta huumorilehti Pahkasian avustajasta kasvoi Jari Sarasvuon luentovisualisoija, joka myös kuvitti hänen yrityskoulutuskirjan.

    Nykyisin Jarlan luoma strippisarjakuva Fingerpori ilmestyy useissa lehdissä ja loppu ei edes häämötä. Välillä Jarla tutkailee hermoissaan olisiko juttujen tasossa tapahtunut laskua, mutta ei siltä näytä. Fingerpori.orgin mukaan, tasaista jöötiä on ollut. Kuuden stripin viikkotahtiin pääsemiseksi Jarlalle lukijoilta tulevat ideat ovat arvokkaita. 

    Jarlan kanssa Fingerporista on tarinoimassa Vesa Kataisto.

    jarla_fingerporin-koko-kuva-7Tuoreimpana Fingerpori-albumina Pertti Jarlalta on ilmestynyt Fingerporin koko kuva 7 - Päivien kimallus (Like, 2019). Kirjaan on koottu nelivärisinä kaikki vuosien 2014–2015 stripit, joista osa julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa albumissa. Kirsikkana kakun päällä aivan uusi, pitkä sarjakuvatarina Mikko Koukin ohjaaman Fingerpori-elokuvan tekemisestä.

    Comic artist and creator of Fingerpori Pertti Jarla arrives to north after a very long time. Jarla’s Karl-Barks-Stadt placed third in the strip category of the Kemi Nordic Comics Competition in 2006. 

    The name of the comic was changed to Fingerpori because the Helsingin sanomat newspaper wanted a shorter and clearer name for it. Nowadays comic strip appears in numerous magazines with no end in sight. According to the Fingerpori website the comic is as strong as ever. Idea suggestions from the readers of the comic have been very precious to Jarla while keeping the pace of making six comic strips each week.

    Jarla is interviewed by Vesa Kataisto.

    The latest Fingerpori comic album is called Fingerporin koko kuva 7 - Päivien kimallus (Like, 2019) which consists of all the strips published from 2014 to 2015. The book also includes a never before seen comic story about the making of Fingerpori the movie, directed by Mikko Kouki.

    piilota/hide

  • su
    24
    marras
    2019
    12:15 - 13:30Pääkirjasto, Sarjasto | Main library, Kaarlenväylä 3, 3. krs, Oulu

    sarjakuvapitsaus_webfi

    Sarjakuvapitchaus tuo taiteilijat ja kustantajat yhteen. Se on tilaisuus, jossa sarjakuvantekijät pääsevät esittelemään ideoitaan ja projektejaan raadille, joka koostuu useiden kustantajien edustajista.

    Lisätietoa Sarjakuvapitchauksesta sen tapahtuman alasivulta!!!

    enMore info about Comics Pitching on the events page !!!

  • su
    24
    marras
    2019
    14:00 - 15:30Pääkirjasto, Sarjasto, Kaarlenväylä 3, 3. krs, Oulu

    fi

    Koko perheen Oulun Sarjakuvafestivaalitapahtumassa Sarjakuvantekijä Veli-Matti Ural opastaa kävijöitä avoimessa sarjakuvapajassa sarjakuvan saloihin. 

    lastenkulttuurikaupunkioulu2019_webTaustalla sarjakuvantekijät piirtävät omien lapsille ja nuorille suunnattujen sarjakuviensa hahmoja. Tilaisuudessa hahmoja isolle kankaalle loihtivat sarjakuvantekijät:

    • Juliana Hyrri: Kalle, pallo ja sello (Suuri Kurpitsa, 2019)
    • Harri Filppa: Vastarannan Siili - Värikäs silta (Soiva Siili, 2019)
    • Mari Ahokoivu: Sanni ja Joonas - Metsäretki (Kumiorava, 2019)

    lkkoKaikki ovat tervetulleita piirtämään, kuuntelemaan ja katselemaan! Tarvittavat välineet löytyvät Sarjastolta ja osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta.

    Tapahtuman musiikillisesta annista huolehtii Vastarannan Siili!

    Comics Workshop for the whole family. Open and free for everyone to join.

    In the background comic artist draw characters for children. The characters will be projected on to a big screen. The artists include: Mari AhokoivuHarri Filppa and Juliana Hyrri.

     

    All of you are more than welcome to join to draw to listen and to watch.

  • su
    24
    marras
    2019
    14:00 - 15:45Pääkirjasto, Laituri | Main library, Kaarlenväylä 3, 1. krs, Oulu

    suomen_sarjakuvatutkimuksen_nykyila19_net2fi

    Viime vuonna Oulun Sarjakuvafestivaalilla alkanut ja suuren suosion saanut Suomen sarjakuvatutkimuksen nykytila -keskustelu saa tänä vuonna jatkoa. 

    Mitä kuuluu Suomen sarjakuvatutkimukselle juuri tällä hetkellä? Kuka sarjakuvaa tutkii ja missä? Miten sarjakuvaa voi ylipäätään tutkia ja mistä näkökulmista? Tule kuuntelemaan ja konsultoimaan asiantuntijoita. Jos tutkijuus kiinnostaa, tämä on oikea paikka!

    Tilaisuuden aluksi Harri Filppa esittelee Lapin yliopistolle toteuttamansa sarjakuvitetun artikkelin ja kertoo sen syntyprosessista. Ohjelma jatkuu Katja Kontturin esitellessä tulevaa Kalevalan sarjakuva-adaptaatioiden tutkimustaan. Kalevalaseuralta saadun apurahan voimin hän keskittyy apurahakauden aikana Kullervon tarinaan.

    Paikalla sarjakuvatutkimuksesta kertomassa, keskustelemassa ja konsultoimassa muun muassa Don Rosan Disney -sarjakuvista väitellyt Ankkatohtori Katja Kontturi (Jyväskylän yliopisto), sarjakuvan ja kirjallisuuden tutkija Filosofian tohtori Jyrki Korpua (Oulun yliopisto) ja Suomen ensimmäisen sarjakuvitetun pro gradu -tutkimuksen tehnyt Taiteen maisteri Harri Filppa (Lapin yliopisto).

    Muutaman esimerkin jälkeen keskustellaan Suomen sarjakuvatutkimuksen nykytilasta laajemmin. Mikäli haluat saada tilaisuudessa palautetta omasta tutkimuksestasi niin lähetä suunnitelmasi osoitteeseen sarjakuvaoulu(at)gmail.com 17.11.2018 mennessä.

    Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen sarjakuvatutkijoiden kanssa.

    Current state of Finnish comics research

    The annual discussion on Finnish comics research continues also this year at Oulu Comics Festival. 

    What is going on in the comics research right now? Who makes research and where? How can a comics be studied at all and from which perspectives? Come to listen and talk with the experts. If you are interested in comics research, this is the place!

    Included in the discussion are, among others. Katja Kontturi (PhD, Contemporary Culture Studies.) She defended her thesis, Don Rosa’s Disney comics as postmodern fantasy in the University of Jyväskylä. Jyrki Korpua (PhD, Literature) is a researcher of literature, cultural studies and comics in the University of Oulu. Harri Filppa (MA, graphic design) is a PhD student in the University of Lapland and made first Master's Thesis in Finland as a comic book

    The event is organized in cooperation with Finnish comics researchers.

     

  • su
    24
    marras
    2019
    16 -Oluthuone Leskinen, Kirkkokatu 10 (Rotuaari), Oulu

    ville_pirinen_combat_schoolfiPerinteisesti festivaaliväki on kokoontunut vielä sunnuntaina viimeisenkin ohjelman jälkeen rupattelemaan sarjakuvista ja mieltä polttavista asioita. Toivotamme sarjakuvakansan tervetulleeksi nauttimaan hyvästä seurasta, vielä kerran. Tapahtuman livemusiikista vastaa Ville Pirinen Combat School.

    Tapahtuma on pääsymaksuton ja K18.

    en

    Traditionally, the festival visitors and staff has convened on Sunday evening after the last program. We would like to welcome all visitors, exhibitors, staff, etc to enjoy a good company, once again. The live music at the event is provided by Ville Pirinen Combat School.

    The event is free of charge and age limit is 18.

  • ke
    27
    marras
    2019
    17:00 - 18:45Muhoksen kirjasto (Muhostie 2, 91501 Muhos)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    04
    joulu
    2019
    14:45Oulun Kaupunginkirjasto (Kaarlenväylä 3, 90100 Oulu)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa sulautuvat yhteen lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    11
    joulu
    2019
    17:00 - 18:45Iin kunnankirjasto (Puistotie 1, 91100 Ii)

    Oulun Sarjakuvakeskus järjestää uudenlaisen lukupiirin, joka on saanut nimen Sarjakuvalukuinto. Kaiken ikäisille suunnatuissa työpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

  • ke
    18
    joulu
    2019
    17:00 - 18:45Kempeleen pääkirjasto (1 Zeppelinintie, 90450 Kempele)

    Kaiken ikäisille suunnatuissa Sarjakuvalukuintotyöpajoissa yhdistyvät lukupiiritoiminta ja yhdessä piirtäminen. Työpajat ovat osallistujille ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.