Residenssiohjelma: Islanti

Haku on avoinna vuoden 2020 Reykjavikin residenssiin lokakuuksi -> Klikkaa ja hae!

Residenssiohjelma: Islanti 2019 (Sarjakuvantekijä, Sami Nyyssölä)

rk_ryhmakuva

Kun kuulin Sarjakuvakeskukselta residenssipaikasta Reykjavikissä syksylle 2019, hain sitä heti, sillä työn alla oleva sarjakuvakirjani kaipasi työrauhaa. Lisäksi tykkään Reykjavikistä. Olin ollut siellä töissä vuosia sitten, ja ilahduin mahdollisuudesta nähdä tuttuja ihmisiä ja maisemia. Ohjelmaan valikoituivat minä ja oululainen kirjailija Jaakko Seppänen. Järjestelyt sujuivat mutkitta Taiken, Sarjakuvakeskuksen ja  SÍM-residenssin kanssa.

rk_sami_tyossa
SÍM on kuvataiteilijoille tarkoitettu residenssiohjelma, joten minä ja Jaakko olimme ohjelman ensimmäiset kirjallisuuden kanssa työskentelevät taiteilijat. Meitä oli lokakuulle tusinan verran kaiken ikäisiä taiteilijoita Yhdysvalloista, Pohjoismaista, Koreasta ja Keniastakin. Jaoimme tilat yhdessä, eikä ahdasta tullut. Yhteinen kokkailu ja illastelu sai kuukauden tuntumaan kuin perheen kanssa vietetyltä. Jokaisella oli oma työtilaksikin soveltuva asuinhuone ja mahdollisuus käyttää suurempia ateljeetiloja.
rk_sim_sami
Suomalaisella ja Islantilaisella kulttuurielämällä on jonkin verran yhteyksiä, ja Pohjolan talolla sekä Gröndahlin talolla minut ja Jaakko otettiin ilomielin vastaan vierailijoiksi. Keskustelimme kulttuurialan käytännöistä ja haaveista, ja järjestimme jopa Pohjolan talolle näyttelyn töistämme. Työn alla ollut kirjani on Hiilijalanjälkeen jääneet -ilmastofiktiosarjakuvaromaani, jossa maalailen tieteiskirjallisuuden tyyliin seuraavaa vuosisataa asumiskelvottomalla maapallolla. Ilmasto oli kuuma aihe sikäläisessä kirjallisuudessa, ja kirjoituksistani ja kuvituksistani syntyi monta kiehtovaa keskustelua, jotka myös ohjasivat kirjan lopullista muotoa.
rk_sim_nayttely
Tutustuimme Jaakon kanssa myös Reykjavikin Icecon-scifitapahtuman järjestäjään, ja siinä vasta hyvät keskustelut tulivatkin! Tuossa tapahtumassa pitää ehdottomasti päästä vielä käymään. Reykjavikin pääkirjastolla Úlfhildur Dagsdottir taas antoi meille hyvän perehdytyksen paikallisen tieteiskirjallisuuden ja sarjakuvan tilanteeseen, ja yhytti minut työn alla olleen Islannin Sarjakuvakeskuksen järjestäjiin.
rk_syomassa
Residenssikuukaudesta jäi sellainen tunne, että vaikka sain kirjan kuvitukset valmiiksi, useamman työn inspiraatio sai siellä kuitenkin alkunsa! Lähdön tullessa pysähdyimme Jaakon kanssa tuumaamaan, että olisi täällä kyllä toisenkin kuun viihtynyt.