Sarjakuvagalleria! mukana lokakuun KIERTELEMÄTTÄ-näyttelyopastuksessa Valveella

Torstaina 1.10. on mahdollisuus osallistua KIERTELEMÄTTÄ-näyttelyopastukseen, joka kuljettaa taiteen ystäviä niin Sarjakuvagalleria!:n luo kuin Valvegalleriaan Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran näyttelyyn. KIERTELEMÄTTÄ tapahtuu joka kuun ensimmäinen torstai vaihtuvin aihein.

Tapahtuma alkaa kello 17.00 kokoontumisella Valveen aulassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Sarjakuvagalleria!:ssa on nähtävissä Lauri Ahtisen Ihmisen jälkeen -valokuvasarja. Ahtinen (s.1983) on maalaava, kuvaava ja kirjoittava sarjakuvataiteilija Oulusta. Näyttelyyn tutustutaan hänen johdollaan. Ohessa tekijän mietteitä näyttelyn synnystä:

 ”Katselin kerrostalokotini ikkunasta ulos ennen sälekaihdinten sulkemista, heinäkuinen Tuira oli kietonut kaiken hetkeksi lämpimään utuun, aurinko oli laskenut. Näin talonyhtiön pihalla, ihmisen rakentamissa kulisseissa, valtavan lokkien muodostaman yhdyskunnan, joka näytti nauttivan yön rauhasta; pyrähdellen, toisiaan härnäten ja ihmiskunnan jätteillä leikkien. Silloin mieleeni syntyi vahva kuva, graafinen lause tai ajatus siitä, miltä maailma näyttäisi ihmisen jälkeen.”

Lisätietoja lokakuun näyttelyopastuksesta:

Taija Jyrkäs, koordinaattori, Oulun Sarjakuvakeskus
taija@oulucomics.com
040-7581774

Tervetuloa!

P.S.

Lokakuun näyttelyopastuksen yhteydessä on mahdollisuus piipahtaa ARTtilaan Taide etsii kotia – Oulun Taiteilijaseuran taidemyyntitapahtumaan (30.9.–3.10.). Viiden päivän ajan Taidelainaamo- ja myymälä ARTon ja ARTtilan seinät täyttyvät lattiasta kattoon Oulun seudun, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taiteilijoiden teoksista. Tervetuloa ostoksille tai vaikka vain katselemaan! Lisätietoja: www.facebook.com/events/164810997188702/