For kids

On this site we have collected events for kids and childlike. Oulu Comics Center is annually part of Oulu – a city for children’s culture program. www.lastenkulttuurioulu.fi

  • Fri
    13
    Mar
    2015
    Sat
    30
    May
    2015

    Ajattoman ajankohtaista - Pilapiirroksia Kari Suomalaisen kynästä

    Galleria Oskari Jauhiainen, Kirjastokuja 1, Kiiminki

    Professori Kari Suomalainen (1920–1999) on edelleen maamme tunnetuin poliittisten pilapiirrosten tekijä. Hän piirsi Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulle vuoden 1950 lopusta kevääseen 1991 saakka. Armoitettu pilapiirtäjä tunnettiin hyvin pelkällä etunimellä ja hänen kokoelmansa olivat suosittuja isänpäivälahjoja. Galleria Oskari Jauhiaisessa on esillä Päivälehden museon Oi aikoja, oi tapoja! -näyttelyssä olleita piirroksia.Näyttelyn on tuottanut Oulun Sarjakuvakeskus.

    infotaulu2

    Kiimingin kirjastossa sijaitsevan Galleria Oskari Jauhiaisen perusnäyttelyinä nähdään kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen pronssiveistoksia sekä kuvanveistäjä Anja Juurikkalan keramiikkaa.

  • Thu
    30
    Apr
    2015
    Tue
    09
    Jun
    2015

    Soivan Siilin juhlanäyttely

    Oulun Sarjakuvakeskus, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7

    Valtionpalkittu, oululaisen lastenmusiikkikulttuurin lippulaiva Soiva Siili juhlistaa 20 vuotista taivaltaan Sarjakuvagalleria!ssa. Tarjolla kuvia, ääniä, tarinoita, seikkailuja ja tunnelmia matkan varrelta.

    Tervetuloa tutustumaan ja mukanatuhisemaan!

    Näyttelyn ovat tuottaneet yhteistyössä Soiva Siili ja Oulun Sarjakuvakeskus.

  • Mon
    03
    Aug
    2015
    Wed
    09
    Sep
    2015

    Muumien jäljillä -hahmonäyttely

    Oulun Sarjakuvakeskus, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7

    Tove Janssonin muumihahmojen inspiroima kiertonäyttely saapuu Oulun Sarjakuvagalleria!:an. Näyttely koostuu kymmenen suomalaisen sarjakuvataiteilijan luomista uusista hahmoista, niiden kuvauksesta tai tarinakatkelmasta. Uuden hahmon Muumilaaksoon ovat luoneet JP Ahonen, Terhi Ekebom, Petri Hiltunen, Tuuli Hypén, Aapo Kukko, Joonas Lehtimäki, Maura Manninen, Christer Nuutinen, Tea Tauriainen ja Emmi Valve.

    Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Oulun Sarjakuvakeskus, Oulun Elokuvakeskus ja Huutomerkki.

  • Sat
    22
    Aug
    2015

    Muumipäivä - ennen talviunia

    12:00 - 16:00Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu

    muumi_rika

    12:00
    Muumilaakso saapuu Tampereelta

    Tampereen taidemuseon museonjohtaja Taina Myllyharju esittelee ainutlaatuista ja maailman ainoaa muumikokoelmaa, johon kuuluu noin 2000 teosta. Tampereen taidemuseolla sijaitseva Muumilaakso on kirjailija ja taiteilija Tove Janssonin alkuperäisiä muumiteoksia esittelevä museo joka saa uudet tilat Tampere-talosta keväällä 2017.

    13:00
    Muumien jäljillä -keskustelutilaisuus

    Sarjakuvagalleria!:ssa on esillä Suomen Sarjakuvaseuran tuottama Muumien jäljillä -näyttely. Kymmenen suomalaista sarjakuvantekijää suunnitteli mielestään Muumilaaksoon sopivan uuden hahmon.

    Tove Janssonin 100-vuotisjuhlan kunniaksi Ilta-Sanomissa esiteltiin nykysarjakuvantekijöiden toteuttamia muumisarjakuvia syksyllä 2014.

    Harri Filppa haastattelee näyttelyssä mukana olevia ja Ilta-Sanomien muumiaiheisia sarjakuvia toteuttaneita taiteilijoita.

    13:45
    Muumit elävissä kuvissa

    Tutkija, toimittaja Jari Lehtinen luo runsaiden näytteiden kera katsauksen kuvaruudun ja valkokankaan muumitulkintoihin aina 1950-luvun saksalaisesta Augsburger Puppenkiste -nukkesarjasta äskettäin kansainvälisenä yhteistuotantona tehtyyn Muumit Rivieralla -animaatioon.

    Lehtinen on työskennellyt useiden japanilaista populaarikulttuuria käsittelevien lehtien päätoimittajana. Hän on kirjoittanut myös laajat länsimaisen ja japanilaisen animaation historiikit. Hänen Tekno-Kekko -bloginsa tutkailee pilke silmäkulmassa koko maisen kentän kummallisuuksia.

    14:45
    Pohdiskelevaa poppia suomenkielellä

    Mielikarkki on vuonna 2009 perustettu suomenkielistä pop-musiikkia soittava oululaisyhtye. Laulujen aiheista löytyy vakavaa pohdiskelua sekä synkistelyä, mutta myös elämän iloisia hetkiä.

    15:00
    Muumi lukupiiri

    Päivän aiheeseen liittyvässä lukupiirissä käsitellään muumeja sekä kaunokirjallisuuden että sarjakuvan välityksellä. Lukupiirissä keskitytään Johanna Sinisalon Muumimamman vaarallinen nuoruus ja Lars ja Tove Janssonin Muumit - Sarjakuvaklassikot -teoksiin.

    Lukupiirin vetäjänä toimii kirjoittaja, kirjoittamisen ohjaaja sekä kirjallisuudenopiskelija Minna Mikkonen.

    Muumien jäljillä -hahmonäyttely

    Sarjakuvagalleria!
    3.8.-9.9.2015
    Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7

    Tove Janssonin muumihahmojen inspiroima kiertonäyttely saapuu Oulun Sarjakuvagalleria!:an. Näyttely koostuu kymmenen suomalaisen sarjakuvataiteilijan luomista uusista hahmoista, niiden kuvauksesta tai tarinakatkelmasta. Uuden hahmon Muumilaaksoon ovat luoneet JP Ahonen, Terhi Ekebom, Petri Hiltunen, Tuuli Hypén, Aapo Kukko, Joonas Lehtimäki, Maura Manninen, Christer Nuutinen, Tea Tauriainen ja Emmi Valve.

Vastarannan siili unten mailla from Takalonj on Vimeo.