All events

  • Sat
    02
    Dec
    2017
    Sun
    07
    Jan
    2018
    Taidemuseo / Art museum, Kasarmintie 9, Oulu

     

    fi en

     

    Comics Effects on Oulun Sarjakuvakeskuksen kuratoima ja tuottama näyttelykokonaisuus Oulun taidemuseon ensimmäisessä kerroksessa. Näyttelyssä on esillä JP Ahosen, Max Anderssonin, Harri Filpan, Kaisa Lekan ja Amr Talaatin teoksia. Lisäksi nähdään suomalaisten sarjakuvantekijöiden toteuttama 101 sarjakuvaa Suomesta näyttelykokonaisuus ja Oulun Taiteilijaseura -63 ry kanssa yhteistyössä toteutettu Hannele Pussisen ja Heidi Stålnacke BUB.

    Sarjakuvantekijä JP Ahosen Suomen ihmisten historia (WSOY) -albumin kuvitukset tuovat näyttelyyn pedagogisen näkökulman sarjakuvaan ja historian oppimiseen. Kokonaisuus esittelee myös sarjakuvantekijän työprosessia luonnosten avulla sekä historiallisen kirjan kuvitustyön työlästä taustatutkimusta.

    Max Anderssonin näyttelyssä nähdään teoksia kulttimaineen saavuttaneesta albumista Pixy (Suuri Kurpitsa, 1994) sekä tekijän tuoreimmasta julkaisusta Excavation (Fantagraphics, 2017). Albumeihin pohjautuva näyttely vie museokävijän post-apocalyptiseen maailmaan. Max Anderssonilta nähdään myös taiteilijan tuottamia animaatioita joista yksi on vuonna 2012 valmistunut Tito on Ice.

    Harri Filpan Kuolema meidät erotti (Pokuto, 2017) albumiin pohjautuva näyttely on omaelämänkerrallinen ja käsittelee puolison kuoleman tuomaa odottamatonta käännettä elämässä. Suurten sarjakuvasivuvedosten rinnalla näyttelyssä kuullaan kertomuksia teoksen taustasta sekä albumin ulkopuolelle jääneistä kohtaamisista. Puolison äkillinen kuolema tuo surun ja kaipuun, jonka lopullisuutta on vaikea ymmärtää.

    Kaisa Lekan osio pohjautuu pariskunta Kaisa ja Kristofer Lekan viimeisimpään sarjakuva-albumiin Imperfect (Absolute Truth Press, 2017). Vuonna 2002 jalkansa menettänyt Kaisa Leka on protesteettiensa avulla tehnyt pitkiä pyöräretkiä, joista viimeisin New Yorkista San Fransiscoon ulottunut pyöräretki on esillä Oulun taidemuseossa. Imperfect -albumin teokset koostuvat pienistä postikorteista, joita Kaisa lähetti sisaren lapsilleen päivittäin pyörämatkansa ajalta. Postikorteista välittyy matkan kulku sekä Lekojen kannustavat ohjeet lapsille tulevaisuutta varten. Imperfect on selviytymistarina, joka heijastaa tekijänsä historiaa.

    101 sarjakuvaa Suomesta –näyttelyosiossa on sivu jokaisesta itsenäisen Suomen vuodesta 101 sarjakuvataiteilijan kuvittamana. Mukana projektissa ovat olleet mm. Jukka Tilsa, Ville Ranta, Juba Tuomola, Lauri Ahtinen, Kati Kovacs ja Reijo Kärkkäinen.

    Oulun Sarjakuvakeskuksen residenssitaiteilijan, egyptiläisen Amr Talaatin näyttelyssä nähdään leikkisiä, poliittisesti kantaaottavia teoksia menneiltä vuosilta sekä hänen Suomessa työstämiään teoksia. Näyttely on esillä taidemuseolla 2.12.–10.12. Samassa tilassa jatkaa 13.12.2017–7.1.2018 Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filpan kuratoima BUB, jonka taiteilijat ovat Hannele Pussinen sekä Heidi Stålnacke.

    Avajaiset: pe 1.12. klo 20–22 Oulun taidemuseo

    Comics_Effects_FB

    //////////

    Comics Effects is an ensemble of exhibitions produced and curated by Oulu Comics Center, located on the ground floor of Oulu Museum of Arts. The exhibition is displaying the works by JP Ahonen, Max Andersson, Harri Filppa and Amr Talaat. A collaboration work of finnish comic artists, “101 sarjakuvaa Suomesta” can also be found on the same floor, as well as Hannele Pussinen and Heidi Stålnacke’s “BUB”, with cooperation of Oulun Taiteilijaseura -63 ry opening on 13th December.

    The illustrations from comic artist JP Ahonen’s “Suomen ihmisten historia” (WSOY, 2018) -album will add a pedagogic view of comics and history studies to the exhibition. Sketches and other resource works will also be exhibited, presenting the creative process and the demanding research work behind this historical book.

    Max Andersson's exhibition showcases artwork from the cult album “Pixy” (Suuri Kurpitsa, 1994) and from his latest album, “Excavation” (Fantagraphics, 2017). Based on these albums, the exhibition takes visitors on a trip through the post-apocalyptic world. There'll also be screenings of the animations produced by Andersson, including “Tito on Ice” from 2012.

    Harri Filppa's autobiographical exhibition, based on his album "Kuolema meidät erotti" (Pokuto, 2017), deals with an unexpected turn in life caused by a passing of a spouse. On the side of the large prints of comic pages, stories about the album's backgrounds and the encounters that didn't make it into the book can be heard as well. It's hard to comprehend the finality of grief and longing from losing a life-companion so suddenly.

    Kaisa Leka's part of the show is based on Kaisa and Christoffer Leka's latest comic book "Imperfect" (Absolute Truth Press, 2017). After losing her legs in 2002, Kaisa Leka has done long bicycle trips with the help of her prosthetics. Latest one, a trip from New York to San Francisco, can be seen at the Oulu Museum of Art. Imperfect -album has been composed of the little postcards that Kaisa sent to her nieces every day along her trip. These cards represent not only the journey itself, but Leka's encouraging life advices to the children as well. Imperfect is a story of survival, that reflects the history of its author.

    "101 sarjakuvaa Suomesta" is a combination of comic pages for every year of the history of independent Finland, illustrated by 101 different comic artists. The project consists of comics from Jukka Tilsa, Ville Ranta, Juba Tuomola, Lauri Ahtinen, Kati Kovacs and Reijo Kärkkäinen, among the others.

    The exhibition of Amr Talaat, Oulu Comics Center's residence artist from Egypt, consists of playfully political artwork from the recent years, as well as his works from the times living in Finland. The show is on display at the Museum of Arts from 2.12. to 10.12. In the same place, from 13.12. to 7.1. continues another exhibition, "BUB" from the artists Hannele Pussinen and Heidi Stålnacke, curated by Harri Filppa, director of Oulu Comics Center.

     

  • Sat
    02
    Dec
    2017
    Sun
    28
    Jan
    2018
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    At the Oulu Comics Festival 2017 Bjarni Hinriksson (Iceland) will present material from the work-in-process HILDINGUR, a story drawing heavily on fantasy, mythology and spirituality, exploring basic human emotions and ideas in a fantastical world echoing ours. The publication of the first part is scheduled for January 2018.

    Sketches, preparatory comics as well as the first finalized pages from the story will be on display. Original drawings, prints and mock-ups of different publications centered around the project will give guests the opportunity to better understand the world of HILDINGUR.

    In addition to HILDINGUR, Bjarni will show pages from the stories of KRRAFT & TERRMITIK, a free-flowing narrative of two strange fellows traveling the cosmos in search of the worst joke of the Milky Way.

    On display will also be some of the books Bjarni has published since the 1990’s.

    //////////

    Oulun Sarjakuvafestivaalissa 2017 nähdään islantilaisen Bjarni Hinrikssonin näyttely sarjakuvasta HILDINGUR, jota hän työstää parhaillaan. Tarinaan kuuluu fantasiaa, mytologiaa ja henkeviä teemoja. Siinä tutkitaan ihmisen perustunteita ja ajatuksia tarumaailmassa, joka peilaa omaamme. Ensimmäisen osan julkaisu on ajoitettu tammikuulle 2018.

    Näyttelyssä nähdään luonnoksia, alustavia sarjakuvia ja ensimmäisiä valmiita sivuja. Alkuperäiset piirrokset, printit ja esimerkkiteokset eri julkaisuista keskittyen projektin ympärille antavat vieraille mahdollisuuden tutustua paremmin HILDINGURin maailmaan.

    HILDINGURin lisäksi Bjarni esittelee näyttelyssä sivuja KRRAFT & TERRMITIKin tarinoista. Vapaasti virtaavaa kerrontaa kahden häiskän matkasta kosmoksen läpi tavoitteenaan löytää linnunradan huonoin vitsi.

    Näytillä on myös muita Bjarnin kirjoja aina vuodesta 1990 lähtien.

  • Sat
    02
    Dec
    2017
    Thu
    11
    Jan
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria! / Comics Gallery!, Hallituskatu 7

    greenwaterThe Nordic Comics Competition 2017 theme  was hundred. The winners of a competition 2017 will be announced at Oulu Comics Festival, 2nd December clock 11:00. Exhibition information will be announced at same time.

    //////////

    Oulun Pohjoismaisen Sarjakuvakilpailun vuoden 2017 teemana oli sata. Kilpailun tulokset ratkeavat Oulun Sarjakuvafestivaaleilla. Näyttelyinformaatio julkaistaan kilpailun palkintojenjaon yhteydessä 2.12. klo 11:00.

  • Thu
    04
    Jan
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • Wed
    17
    Jan
    2018
    Thu
    15
    Feb
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Sarjakuvagalleria!n vuoden 2018 ensimmäisenä näyttelynä nähdään oululaisen Perttu Kemppaisen tussitöistä koostettu näyttely. Tervetuloa!

    Sarjakuvag_webmainos

  • Thu
    01
    Feb
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    st_vm2

    Helmikuu aloitetaan Sarjakuvatapaamisella! Tapahtumapaikkana vanha kunnon Snooker Time! Tule viettämään aikaa muiden sarjakuvan tekijöiden, lukijoiden ja ystävien kanssa. Puhutaan ja piirrellään!

  • Sat
    03
    Feb
    2018
    Wed
    21
    Mar
    2018
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    pokuto2_webSarjastossa on esillä pohjois-suomalaisen taiteilijayhteisö Pokuton tuoreita teoksia. Vuonna 2016 perustettu yhteisö on julkaissut tällä hetkellä neljä teosta ja etsii aktiivisesti joukkoonsa uusia tekijöitä. Puolet teoksista on käännetty myös englanniksi ja tulossa on myös muita kieliversioita. Mukana näyttelyssä ovat: Mikko Jylhä (pien väkeä), Anssi Vieruaho & Sami Nyyssölä (24 Päivää / 24 Days), Tohtori K (Tohtori K:n katvealue) ja Harri Filppa (Kuolema meidät erotti / Death Did Us Part)

    Tervetuloa tutustumaan uuteen pohjois-suomalaiseen sarjakuvaan!

    https://pokuto.wordpress.com/

  • Sat
    17
    Feb
    2018
    Thu
    15
    Mar
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    MOKSI_LILLI

    AJAN KUVIA - Oululaisen Sira Moksin poliittisia piirroksia ajasta, jossa elämme. Vuosina 2015-2018 syntyneet piirrokset ovat kansalaisaktivistin visuaalisia reaktioita päivän poliittisiin tapahtumiin. Moksi piirtää myös Kansan Tahto-lehteen. Näyttely nähdään loppuvuodesta myös Helsingin sarjakuvakeskuksessa.

    www.siramoksi.fi

  • Thu
    01
    Mar
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • Mon
    05
    Mar
    2018
    Thu
    29
    Mar
    2018
    Oulun kaupungin kirjasto (Kaarlenväylä 3, 1. krs)

    tolkien1Velhoja! Örkkejä! Pahoja henkiä! Viiksekkäitä pitsa-slaisseja! Oulun Sarjakeskuksen kerholaiset ovat luoneet huikean fantasianäyttelyn Oulun Kaupunginkirjastoon. Taru Sormusten Herrasta mytologiaan sukeltava näyttely on esillä kirjaston Laituri tiloissa 5.3.-29.3.2018.

    Taiteilijoina ovat toimineet Oulun Sarjakuvakeskuksen ja kulttuuritalo Valveen järjestämien viikoittaisten sarjakuvakerhojen osallistujat. Sarjakuvakerhot ovat osa opetus- ja kulttuuriministeriön lastenkulttuurin saatavuuden parantamiseen liittyvää kärkihanketta.

    8-12 -vuotiaat taiteilijat ovat tulkinneet Taru Sormusten Herrasta -maailmaa oivaltavalla tavalla. Tolkienin luomusten lisäksi hahmogalleriasta löytyy mm. vampyyreitä, irvistäviä ananaksia ja avaruusolioita.

  • Sat
    17
    Mar
    2018
    Wed
    18
    Apr
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    kasakasa
    Johanna Jasminen näyttelyssä on
    esillä Kummitus-sarjakuvaoriginaaleja sekä vesiväritöitä

  • Fri
    23
    Mar
    2018
    Sun
    27
    May
    2018
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Sarjakuvakirjasto, Sarjastolla avautuu 2018 Sarjakuva-Finlandia -näyttely, jossa on esiteltynä tuore Sarjakuva-Finlandia voittaja ja valintaraadin asettama kärkikymmenikkö.

    • Ulla Donner: Spleenish (Schildts & Söderströms)
    • Roope Eronen: Jaiksfukin (omakustanne)
    • Harri Filppa: Kuolema meidät erotti (POKUTO)
    • Pauli Kallio - Kyky Ahonen: Maalaispunkin täydennetty päiväkirja (Suuri Kurpitsa)
    • Kaisa ja Christoffer Leka: Imperfect (Absolute Truth Press)
    • Mika Lietzén: Jääkärit - Viisi kertomusta (Vaasan kaupungin museot)
    • Jesse Matilainen: Suomen suurin kommunisti (Suuri Kurpitsa)
    • Antti Ollikainen: Flu 3 - Viimeiset aivastukset (Suuri Kurpitsa)
    • Emmi Valve: Armo (Asema)
    • Johanna Vehkoo - Emmi Nieminen: Vihan ja inhon internet (Kustannusosakeyhtiö Kosmos)

    Sarjakuva-Finlandiaan voit tutustua osoitteessa: https://www.sarjakuvafinlandia.fi/teokset.html

  • Thu
    05
    Apr
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen sarjakuvatapaamiseen anniskeluravintola Snooker Timeen! Tapaamisessa piirrellään ja haastellaan.

    Tällä kertaa tapaamisessa on luvassa Sarjakuvatietovisa, yllätyspalkinnoilla!

    Tapaaminen banneri A
    Oulun Sarjakuvakeskuksen järjestämä Sarjakuvatapaaminen kerää kuukausittain yhteen oulussa työskentelevät ja asuvat tai lähelle vierailevat sarjakuvantekijät ja sarjakuvaharrastajat. Sarjakuvatapaaminen järjestetään kuukausittan aina kuun ensimmäisenä torstaina klo 19:00.

  • Sat
    21
    Apr
    2018
    Thu
    07
    Jun
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Osana Lumotut Sanat -sanataideviikkoa järjestetään Sarjakuvagalleria!ssa Vastarannan Siilin (Ёжик из Противоречья) seikkailuihin sukeltava suomen- ja venäjän kielinen näyttely.

    nayttelykuva3_small

    Mukaan mahtuu sekä valmista nähtävää ja koettavaa että puuhanurkkaus. Kesäkuussa Petroskoihin matkaava Siili tarjoilee maistiaisia lumottujen sanojen kävijöille ja mahdollisuuden sukeltaa kaksikieliseen maailmaan.

    Näyttelyn järjestämistä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Koneen Säätiö.


    Avajaisia vietetään 22.4. klo 16:00- Sarjakuvagalleria!ssa ja Konst O. Delissä Vastarannan Siili livepiirustuskonsertin merkeissä. Sunnuntain piristykseksi Vastarannan Siili orkesteri tarjoilee livepiirustuskonsertin, jossa sarjakuvantekijä Harri Filppa loihtii musiikin säestyksellä sarjakuvan Siilin matkasta. Viihdyttävään musiikki- ja piirroshetkeen mahtuu myös pientä tarjoilua ja mahdollisuus päästää oma luovuuskin valloilleen.

  • Thu
    03
    May
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Toukokuun sarjakuvatapaaminen järjestetään Snooker Timen sauna- ja klubitiloissa! Klubitiloista löydät mm. saunan, biljardipöydän ja keltaisen/oranssin vessanpöntön. Katso kuvat: http://snookertime.net/?page_id=9

    Sisäänkäynnin klubitilaan löydät Snookkerin yläkerrasta. Tilaan vievä ovi osuu tarkalleen Paul Newmanin kasvojen kohdalle. Lisätietoja voit kysyä tiskiltä.

    Klubiin ovat kutsuttuja kaikki Oulun Sarjakuvaseuran jäsenet. Eli sisälle klubiin pääsee vilauttamalla lappapuuron punaista vuoden 2018 jäsenkorttia. Jäsenkortin voit hankkia Oulun Sarjakuvakeskukselta keskuksen aukioloaikoina tai Sarjakuvaklubilta käteisellä. Jäsenmaksu on kymmenen euroa.

  • Wed
    16
    May
    2018
    17:00 - 19:00Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskuksen kielikahvila kokoontuu joka keskiviikko klo 17:00-19:00 Sarjastolla (Oulun Kaupunginkirjaston 3. kerros). Kielikahvila on kohdennettu maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita. Sarjakuvakielikahvilassa osallistujat pääsevät lukemaan ja tekemään sarjakuvia. Kahvilassa keskustellaan pääasiassa suomeksi ja englanniksi sarjakuvan kieltä luonnollisesti unohtamatta.

    ***

    International Comics Cafe gathers every wednesday 17:00-19:00 at Sarjasto (third floor of the Oulu City Library). The Comics Cafe is open to everyone. Participants get to read and draw comics together. In the Cafe we communicate mainly in Finnish and English. And in the international language of comics of course.

  • Wed
    23
    May
    2018
    17:00 - 19:00Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskuksen kielikahvila kokoontuu joka keskiviikko klo 17:00-19:00 Sarjastolla (Oulun Kaupunginkirjaston 3. kerros). Kielikahvila on kohdennettu maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita. Sarjakuvakielikahvilassa osallistujat pääsevät lukemaan ja tekemään sarjakuvia. Kahvilassa keskustellaan pääasiassa suomeksi ja englanniksi sarjakuvan kieltä luonnollisesti unohtamatta.

    ***

    International Comics Cafe gathers every wednesday 17:00-19:00 at Sarjasto (third floor of the Oulu City Library). The Comics Cafe is open to everyone. Participants get to read and draw comics together. In the Cafe we communicate mainly in Finnish and English. And in the international language of comics of course.

  • Wed
    30
    May
    2018
    17:00 - 19:00Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskuksen kielikahvila kokoontuu joka keskiviikko klo 17:00-19:00 Sarjastolla (Oulun Kaupunginkirjaston 3. kerros). Kielikahvila on kohdennettu maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita. Sarjakuvakielikahvilassa osallistujat pääsevät lukemaan ja tekemään sarjakuvia. Kahvilassa keskustellaan pääasiassa suomeksi ja englanniksi sarjakuvan kieltä luonnollisesti unohtamatta.

    ***

    International Comics Cafe gathers every wednesday 17:00-19:00 at Sarjasto (third floor of the Oulu City Library). The Comics Cafe is open to everyone. Participants get to read and draw comics together. In the Cafe we communicate mainly in Finnish and English. And in the international language of comics of course.

  • Sat
    02
    Jun
    2018
    Sun
    22
    Jul
    2018
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Seitsemän sarjakuvatekijän toteuttama ja Kansaneläkelaitoksen julkaisema albumi kertoo Valtasen suvun tarinan kautta Suomen sosiaaliturvan historiaa 1800-luvun lopulta 2020-luvulle, samalla käyden läpi myös maan historialliset tapahtumat ja eri sukupolvien kokemukset.

    sukusisusotuSarjakuvateos oli osaltaan juhlimassa 100-vuotiasta Suomea ja 80-vuotiasta Kansaneläkelaitosta.

    Käsikirjoitus: Jarkko Remahl
    Asia- ja faktasisällön toimitus : Kelan sosiaalipolitiikan tutkijat

    Piirtäjät: Tessa Astre, Emma Haapamäki, Aapo Kukko, Niilo Kämäräinen, Petrus Louhio ja Iina Silventoinen

    Näyttelyssä on esillä otteita tekijöiden sarjakuvista.

    naytekuva

  • Wed
    06
    Jun
    2018
    17:00 - 19:00Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskuksen kielikahvila kokoontuu joka keskiviikko klo 17:00-19:00 Sarjastolla (Oulun Kaupunginkirjaston 3. kerros). Kielikahvila on kohdennettu maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita. Sarjakuvakielikahvilassa osallistujat pääsevät lukemaan ja tekemään sarjakuvia. Kahvilassa keskustellaan pääasiassa suomeksi ja englanniksi sarjakuvan kieltä luonnollisesti unohtamatta.

    ***

    International Comics Cafe gathers every wednesday 17:00-19:00 at Sarjasto (third floor of the Oulu City Library). The Comics Cafe is open to everyone. Participants get to read and draw comics together. In the Cafe we communicate mainly in Finnish and English. And in the international language of comics of course.

  • Thu
    07
    Jun
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • Fri
    08
    Jun
    2018
    Sun
    08
    Jul
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    ”Pidennetään työpäivää yhden kissavideon verran!”

    Suomen kansan uusia hölmöläistarinoita sarjakuvina esittelevä näyttely Uusi Hölmölä – New Hoelmoela on nähtävissä Oulun sarjakuvakeskuksen Sarjakuvagalleria!ssa 9.6.–8.7.2018. Sarjakuvamuotoon toteutetut kertomukset perustuvat löyhästi perinteisiin hölmöläistarinoihin ja kommentoivat nyky-yhteiskunnan absurditeetteja. Lähtökohtia uusille hölmöläissarjakuville ovat muun muassa nykyrakentaminen, vihapuheen nostattama populismi, nykynaiskuvan ulottuvuudet, työttömien kohtelu ja jatkuva poliittisten päätösten pyörtäminen. Aiemmin näyttely on ollut esillä Helsingissä, Tampereella ja Joensuussa.

    Joonas_Rinta_Kanto_detalji_small

    Uusien hölmöläistarinoiden takana on joukko maan kärkikastiin kuuluvia sarjakuvantekijöitä. Näyttelyyn ovat piirtäneet ja käsikirjoittaneet Riikka Ala-Harja, Terhi Ekebom, Matti Hagelberg, Pertti Jarla, Leo Kuikka, Reijo Kärkkäinen, Karri Laitinen, Tiina Lehikoinen, Lauri Mäkimurto, Reetta Niemensivu, Christer Nuutinen, Ville Pirinen, Aapo Rapi, Kati Rapia, Hannele Richert, Joonas Rinta-Kanto, Heikki Rönkkö, Tuomas Tiainen, Emmi Valve, Helena Vierikko ja Amanda Vähämäki.

    Näyttelyn hölmöläistarinat ovat ilmestyneet myös sarjakuvalehti Kutin syksyn 2017 numerossa. Uuden sarjakuvan julkaisukanavaksi vuonna 2006 perustettua Kuti-lehteä julkaisee nykysarjakuvayhdistys Kutikuti. Lehteä jaetaan kotimaassa 14 kaupungissa ja ulkomailla lukuisissa kansainvälisissä tapahtumissa.

    Uusi Hölmölä - New Hoelmoelae  -näyttely

    9.6.-8.7.2018

    Sarjakuvagalleria! (Hallituskatu 7, Oulu)

    Näyttely on avoinna päivittäin klo 10-20.

    Avajaiset 8.6.2018

  • Wed
    20
    Jun
    2018
    17:00 - 19:00Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskuksen kielikahvila kokoontuu joka keskiviikko klo 17:00-19:00 Sarjastolla (Oulun Kaupunginkirjaston 3. kerros). Kielikahvila on kohdennettu maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita. Sarjakuvakielikahvilassa osallistujat pääsevät lukemaan ja tekemään sarjakuvia. Kahvilassa keskustellaan pääasiassa suomeksi ja englanniksi sarjakuvan kieltä luonnollisesti unohtamatta.

    ***

    International Comics Cafe gathers every wednesday 17:00-19:00 at Sarjasto (third floor of the Oulu City Library). The Comics Cafe is open to everyone. Participants get to read and draw comics together. In the Cafe we communicate mainly in Finnish and English. And in the international language of comics of course.

  • Wed
    04
    Jul
    2018
    17:00 - 19:00Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Oulun Sarjakuvakeskuksen kielikahvila kokoontuu joka keskiviikko klo 17:00-19:00 Sarjastolla (Oulun Kaupunginkirjaston 3. kerros). Kielikahvila on kohdennettu maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille. Kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat luonnollisesti tervetulleita. Sarjakuvakielikahvilassa osallistujat pääsevät lukemaan ja tekemään sarjakuvia. Kahvilassa keskustellaan pääasiassa suomeksi ja englanniksi sarjakuvan kieltä luonnollisesti unohtamatta.

    ***

    International Comics Cafe gathers every wednesday 17:00-19:00 at Sarjasto (third floor of the Oulu City Library). The Comics Cafe is open to everyone. Participants get to read and draw comics together. In the Cafe we communicate mainly in Finnish and English. And in the international language of comics of course.

  • Thu
    05
    Jul
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen sarjakuvatapaamiseen anniskeluravintola Snooker Timeen! Tapaamisessa piirrellään ja haastellaan.

    Tällä kertaa tapaamisessa on luvassa Sarjakuvatietovisa, yllätyspalkinnoilla!

    Tapaaminen banneri A
    Oulun Sarjakuvakeskuksen järjestämä Sarjakuvatapaaminen kerää kuukausittain yhteen oulussa työskentelevät ja asuvat tai lähelle vierailevat sarjakuvantekijät ja sarjakuvaharrastajat. Sarjakuvatapaaminen järjestetään kuukausittan aina kuun ensimmäisenä torstaina klo 19:00.

  • Mon
    30
    Jul
    2018
    Sun
    09
    Sep
    2018
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Sarjastolla on esillä 30.7.2018 avattava Sarjakuvametro. Vitriininäyttelyssä on nostettu esille metrolinojen antia ja tarjolla on lainattavaksi teoksia pysäkeiltä tai vaikkapa koko linjan verran yhdellä kerralla.

    sarjasto_metro_2

    Sarjakuvametron linjakartassa nousevat esille sarjakuvan monet muodot ja sen tekijät sekä Suomesta että ulkomailta. Taiteenalan monipuolisuuden vuoksi monia hyviä teoksia ja tekijöitä jouduttiin jättämään pois, mutta Sarjakuvametron jatkosuunnitelmat ovat jo lautakuntakäsittelyssä.

    Oulun Muusajuhlien aikana Sarjakuvametro esitellään sen rakentajien toimesta 16.8. klo 17:00. Pääurakoitsijoina ovat toimineet Oulun Sarjakuvakeskus ja Oulun kaupunginkirjasto.

    Lisätietoa Sarjakuvametrosta...

  • Tue
    31
    Jul
    2018
    Sun
    19
    Aug
    2018
    10:00 - 20:00Valvegalleria, Hallituskatu 7, Oulu

    PÄIVITYS. Jorma Pitkäsen vierailu Oulun taiteiden yössä on peruuntunut. Oulun Sarjakuvakeskus järjestää Jope juhlanäyttelyn esittelyn galleriakierroksella 16.8. klo 15-16.

    Jorma "Jope" Pitkänen on suomalaisista sarjakuvantekijöistä kenties tuotteliain. Uransa aikana Pitkänen on tehnyt yli 40 000 julkaistua sarjakuvaa. Valvegallerian Jope-näyttely esittelee näistä sarjakuvista murto-osan. Esillä on useita Jope-klassikoita originaaleina. Mukana muun muassa kaikkien rakastama Näkymätön Viänänen. Näyttelyn vetonaulana toimii Pitkäsen suunnittelema Jope-tintamareski. Näyttelyn on tuottanut Suomen Sarjakuvamuseo. Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto.

    Taiteilija on itse kertomassa pitkästä urastaan Oulun taiteiden yössä 16.8.2018.

  • Wed
    01
    Aug
    2018
    Thu
    30
    Aug
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Jyrki Anselmi Mäki on sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija ja kulttuurin sekatyöläinen. Hänet tunnetaan myös Radiopuhelimet-yhtyeen laulajana ja toisena pääsanoittajana.

    Mäeltä on tähän mennessä julkaistu kolme sarjakuvaromaania: Hermolomamatka (Like 2011), Kiskoja (Like 2014) ja Musta lipas (Like 2016). Esikoisteos oli Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana. Neljäs sarjakuvaromaani on paraikaa työn alla.

    Maki_Nurinkurin2018

    Vuodesta 2014 on Rantapohja-lehdessä viikoittain ilmestynyt Mäen piirtämä ”yhden ruudun sarjakuva” Nurinkurin

    Oulun Sarjakuvakeskuksen näyttelyyn on valikoitu Nurinkurin-piirroksia vuosilta 2014 – 2018.

    ---

    Kotisivu: http://www.kolumbus.fi/jyrki.maki/, kustantajan sivu: http://like.fi/kirjailijat/j-a-maki/, Facebook: J. A. Mäki – Art

  • Thu
    02
    Aug
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • Tue
    14
    Aug
    2018
    19:00 - 22:00Oulun kirjallisuudentalo (Sepänkatu 9, Oulu)

    KLO 19 KÄÄNNÄN SUN ILTASI TÄHTIHIN

    KLO 19.30 TUPLAJULKKARIT: RANTA & AHTINEN
    Ville Ranta palaa kotimaisen sarjakuvan keskiympyrään sarjakuvaromaanillaan Kuningas menettää päänsä (WSOY). Linnan katto vuotaa, narrin jutut eivät naurata eikä seksikään maistu. Siispä kuningas lähtee absurdille seikkailulle kellistämään eksistentiaalista ahdistustaan (ja naisia). Olut virtaa ja päät putoilevat akvarellisävyissä hehkuvassa suurteoksessa. Lauri Ahtisen Elias (S&S) on sarjakuvaromaani yksin Suomeen tulleesta hazara-pojasta. Sodassa unelmat katoavat ihmisestä, mutta turvassa pitäisi olla iloinen ja kiitollinen. Vaikkei tunne enää mitään. Paitsi koti-ikävää, ja pelkoa että joutuisi palaamaan sinne.

    KLO 20 AUTION SAAREN TIETOKIRJAT

    KLO 20.30 PUHEENVUORO: MIKSI VIHATA ROMAANIA

    KLO 21 PIENOISPANEELI: KOTVIMISEN VALLANKUMOUS

    KLO 21.30 AUTIONAINEN - VIHAISTEN NAISTEN VISUAALISUUS

    Tilaisuudessa on kirjoja myynnissä käteisellä.

    Tilaisuus on osa Oulun Muusajuhlia 14.-19.8.2018.

    Järjestäjä: Huutomerkki ry, Oulun kirjailijaseura ry / Oulun kirjallisuuden talo

    Lisätietoja Tapahtuman facebook -sivuilta

  • Thu
    16
    Aug
    2018
    12:00 - 22:00Oulun Sarjakuvakeskus, Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7
    PÄIVITYS. Jorma Pitkäsen vierailu Oulun taiteiden yössä on peruuntunut. Oulun Sarjakuvakeskuksen henkilökunta esittelee Jopen juhlanäyttelyn galleriakierroksella 16.8. klo 15-16.

    Oulun Sarjakuvakeskuksella

    Oulun Sarjakuvakeskus ja Turun Sarjakuvakaupan Oulun toimipiste ovat avoinna 16.8.2018 klo 12:0022:00!!!

    klo 12–18
    LATTIATEIPPAUSPAJA
    Oulun sarjakuvakeskuksen lattiateippauspajassa kävijät pääsevät koristelemaan keskuksen lähiympäristön lattiapintoja. Tapahtuma sopii kaikenikäisille ja päästää mielikuvituksen valloilleen.

    klo 15-16
    NÄYTTELYKIERROS VALVEGALLERIASSA JA SARJAKUVAGALLERIA!SSA
    Sarjakuvataiteilijat Jorma "Jope" Pitkänen ja Jyrki Mäki esittelevät esillä olevat näyttelynsä.

    klo 16–22
    JÄÄKAAPPIMAGNEETTIPAJA
    Tule ja piirrätä itsellesi oma ja uniikki jääkaappimagneetti sarjakuvantekijöiden toteuttamana, pientä korvausta vastaan.
    klo 15-22
    TURKU LIVE
    Suora videoyhteys Oulun Sarjakuvakeskukselta Turun Sarjakuvakauppaan Turussa! Katso kameraan ja tervehdi turkulaisia taiteiden yön ritareita.
    Sarjakuvagalleria! ja Valvegalleria avoinna klo 10:00–24:00. Sarjakuvagalleria!ssa on Oulun Taiteiden Yön 2018 aikana esillä Jyrki Mäen näyttely. Valvegalleriassa on esillä Jorma "Jope" Pitkäsen näyttely. Lisätietoa näyttelyistä: http://www.oulucomics.com/fi/tapahtumat/

    Oulun pääkirjastolla ja Sarjastossa

    Lisää ohjelmistoa Oulun Taiteiden Yössä osana Oulun muusajuhlien ohjelmistoa:

    klo 17
    SARJAKUVAMETRON AVAJAISET
    Oulun kaupunginkirjasto, Sarjasto (3. krs). Kaarlenväylä 3, Oulu.

    Sarjakuvametro avataan virallisesti kulkijoille ja esitellään pääurakoitsijoiden toimesta Sarjastolla. Vitriineissä esillä olevat metrolinjat johdattavat sarjakuvamaailmaan valittujen teemojen välityksellä. Linjakartan esittelijöinä toimivat Oulun Sarjakuvakeskukselta Harri Filppa ja Oulun kaupunginkirjastolta Soile Hirvasniemi. Sarjakuvametron metrokarttaan pääset tutustumaan myös osoitteessa http://www.oulucomics.com/fi/sarjasto/sarjakuvametro/

    klo 18–22 
    KIRJASTOKLUBI GOES MUUSAT
    Oulun kaupunginkirjasto, tapahtumatila Laituri. Kaarlenväylä 3, Oulu.

    Klubin aluksi kokoontuu Runolautakunta, jossa kuullaan ääneen luettuna oululaisten lyyrikoiden tekstejä runolautakunnan jäsenten arvioivaksi. Aapo Kukon vetämässä Runonapakympissä henkilöt A, B ja C yrittävät runoilla itsensä henkilö X:n matkakumppaniksi. Kirjailijavieraaksi saapuu Maarit Verronen. Hän kertoo juuri ilmestyneestä romaanistaan Hiljaiset joet (Aviador), joka kuvaa ympäristön tuhoutumista pala palalta kosmisen mullistuksen seurauksena. Jere Vartiainen puolestaan esittelee tuoretta kokoelmaansa Minuus | Miinus (Kolera). Kolmannessa runoteoksessaan runoilija käsittelee mieheksi kasvamisen väkivaltaisia umpisolmuja. Vartiainen on lavarunouden vuoden 2014 Suomen mestari. Taiteilijavieraaksi saapuu myös Jorma ”Jope” Pitkänen, savolaisaiheistaan tunnettu sarjakuvantekijä, jonka tunnetuimmat sarjakuvat ovat humoristiset ja satiiriset Näkymätön Viänänen ja Lempi. Tilaisuuden päättää Djangomania. Orkesteri yhdistelee amerikkalaista swingiä, ranskalaista mustalaisjatsia ja vanhaa suomi-iskelmää. Viulisti-laulaja Arto Nybomin, basisti Kari Korpisen ja kitaristi Vesa Tompurin triolle on ominaista välitön soiton ilo ja melankolinen melodisuus huumorilla höystettynä. Nähtävillä myös virtuaalis-kaunokirjallinen tietosanakirja Ensyklopedia.

    Piirtäjät patioilla

    Oulun taiteiden yössä sarjakuvataiteilijat kiertävät patioilla. He piirtävät karikatyyrejä ja muita piirroksia tilauksesta tai ilman. Patiokierros etenee seuraavanlaisella aikataululla:

    17.00–18.00 Oluthuone Leskinen (Kirkkokatu 10): Ville Ranta, Aapo Kukko
    18.15–19.45 Café Kolo (Pakkahuoneenkatu 5): Ville Ranta, Tessa Astre
    20.15–21.15 Jumpru Pub (Kauppurienkatu 6): Ville Ranta, Jussi Hukkanen, Mika Lahtonen
    21.00–22.15 Letkunpuiston Helmi (Uusikatu 23): Anssi Vieruaho, Aapo Kukko
    21.15–22.30 Café KULuMA (Kauppurienkatu 5): Jussi Hukkanen, Tessa Astre, Mika Lahtonen
    22.30–01.00 Snooker Time (Asemakatu 28): Aapo Kukko, Anssi Vieruaho, Veli-Matt
    i Ural

  • Fri
    17
    Aug
    2018
    16:00 - 18:00Konst O. Deli, Hallituskatu 7, Oulu

    Päivitys: Jorma Pitkäsen vierailu Oulun taiteiden yössä on peruuntunut

    Tilaisuuden aluksi Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filppa pitää yleisölle avoimen sarjakuva-aiheisen tietovisan. Parhaat sarjakuvatietäjät palkitaan! Vieraiksi saapuvat satiirisista Näkymätön Viänänen ja Lempi -sarjakuvistaan tunnettu Jorma ”Jope” Pitkänen, underground-sarjakuvia tekevä punklaulaja Läjä Äijälä sekä Sarjakuva-Finlandiaehdokkaanakin ollut laulaja-kuvataiteilija Jyrki A. Mäki, joka esittää myös dueton yhdessä kitaristi-laulaja Ossian Marttalan kanssa. Pitkänen ja Mäki esittelevät myös elokuussa Valvegalleriassa ja Sarjakuvakeskuksessa meneillään olevia näyttelyitään. Kopperoteatteri esittää pätkiä aiemmin tänä vuonna esittämästäänFingerpori-näytelmästä, ja oopperalaulaja Anna-Maija Oka esittää Tintti-sarjakuvasta tutun oopperadiiva Bianca Castafioren bravuurin eli Koruaarian Gounod’n oopperasta Faust. Sarjakuvakeskuksen Muusat Pop Up -kaupassa on myytävänä Oulun seudun runoilijoiden, kirjailijoiden ja sarjakuvatekijoiden teoksia festivaalin ajan.

    Tapahtuma on osa Oulun muusajuhlien ohjelmistoa.

  • Sat
    01
    Sep
    2018
    Thu
    27
    Sep
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

    Elämme dystopiassa, hyvät kansalaiset. Alkoholilain uudistus on tehnyt väkijuomien nauttimisesta paitsi kiellettyä, myös mahdotonta. Ja mikä pahinta, perinteisen sarsaparillan kaltaiset kotikutoiset keitoksetkin alkavat olla jo katoavaa kansanperinnettä.

    Kaverukset Karkkola ja Sainio ajautuvat keskelle jännittävää seikkailua yrittäessään nostaa ennen niin suositun nautintoaineen takaisin kansan tietouteen. Pala alkuperäistä reseptiä tarjoaa johtolangan, mutta parivaljakko on autuaan tietämätön heitä varjoista tarkkailevasta pahuudesta, joka on valmis tekemään kaikkensa, jottei sarsaparillan salaisuus koskaan enää näe päivänvaloa.

    Ruutu

    Karkkola ja Sainio: Sarsaparillan salaisuus on kahden oululaisen sarjakuvataiteilijan luomus. Tarina perustuu Veli-Matti Uralin kynäilemään käsikirjoitukseen. Upeat piirrokset on loihtinut Mika Lahtonen. Kuukausittan päivittyvä jatkotarina on luettavissa Sarsaparillan Salaisuus -sivustolla.

  • Thu
    06
    Sep
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • Tue
    11
    Sep
    2018
    15:00 - 19:00Kuusamon kirjasto, kokoustila Kivakka

    Oulun Sarjakuvakeskuksen järjestämä POP UP sisältää sarjakuvapajoja sekä monipuolisen sarjakuvakirjaston, josta löytyy mm. paljon mangaa!
    Pajoissa opetellaan sarjakuvakerronnan perusteita.
    Sarjakuvataiteilijat Veli-Matti Ural ja Harri Filppa johdattavat osallistujat sarjakuvapiirtämisen maailmaan.
    Ilmaiset pajat alkavat klo 15.00, 16.30 ja 18.00.
    Ilmoittaudu kirjaston neuvontaan, p. 040 860 8900 tai kirjasto@kuusamo.fi

  • Sat
    15
    Sep
    2018
    Sun
    18
    Nov
    2018
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)

    Alkuvuodesta 1948 kaksi erilaista miestä kohtaa toisensa helsinkiläisessä ravintolassa. Toinen on jatkosodasta kieltäytynyt ja vankeudessa istunut keski-ikäinen vasemmistorunoilija, toinen taas jatkosotaan vapaaehtoisesti lähtenyt nuori porvaristaustainen piirtäjä. Hyvin nopeasti parivaljakko tutustuu toisiinsa ja eripurainen pari päättää muutaman lasillisen jälkeen lähteä yhdessä maailmalle. Sosialisti tahtoo näyttää epäilevälle nuorelle nihilistille aatteen todellisen voiman.

    Mutta miksi päämääräksi valikoituu juuri Italia? Miksi matkaan on lähettävä mahdollisimman pian? Mitä intressejä taustalla lopulta onkaan?

    Menneisyys, unet, pelot ja hankalan matkustamisen aiheuttamat jännitteet luovat puitteet kertomukselle, joka kysyy: onko tärkeämpi ymmärtää ihmistä vai hänen aatettaan? Tarina perustuu osittain runoilija Arvo Turtiaisen ja kirjailija-kuvittaja Henrik Tikkasen elämänvaiheisiin.

    Näyttelyssä on esillä originaaleja ja luonnoksia sarjakuvaromaanin vaiheilta.

    Näyttelyn avajaiset perjantaina 14.9. Klo 17:00 osana Uusi kirjallisuusfestivaalia. Tervetuloa!

    sivu03 sivu10

  • Sat
    29
    Sep
    2018
    Thu
    25
    Oct
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu

     

    Avi_Valotusaika_NäyttelyjulisteVoiko valokuvilla tehdä sarjakuvia? Jyväskyläläinen sarjakuvantekijä Avi
    Heikkinen halusi murtaa sarjakuvanteon perinteitä ja teki jotain
    poikkeuksellista: kokonaisen graafisen romaanin valokuvilla. Näyttely
    esittelee omaperäistä teosta ja sen tekotapoja.
    "Valotusaika" on syksyllä 2018 julkaistava Avin esikoisalbumi.

    Uki Arkkitehdit on tukenut näyttelyn järjestämistä

  • Thu
    04
    Oct
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • Sat
    27
    Oct
    2018
    Sun
    18
    Nov
    2018
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu
  • Thu
    01
    Nov
    2018
    19:00 -Snooker Time, Asemakatu 28, Oulu

    Tervetuloa perinteiseen Sarjakuvatapaamiseen Snooker Time anniskeluravintolaan!

  • Fri
    23
    Nov
    2018
    Sun
    25
    Nov
    2018
  • Fri
    23
    Nov
    2018
    Sun
    20
    Jan
    2019
    Sarjasto (Kaarlenväylä 3, 3. krs)
  • Fri
    23
    Nov
    2018
    Thu
    10
    Jan
    2019
    10:00 - 20:00Sarjakuvagalleria!, Hallituskatu 7, Oulu